
Joskus kaipaan sitä aikaa, kun tosi-tv oli vielä uutta ja vähän kömpelöä
Vaikuttaa siltä, että yhä harvempi lähtee todella etsimään rakkautta tai työpaikkaa, vaan monella on käynnissä jonkinlainen operaatio henkilöbrändin rakentamiseksi, kirjoittaa Lotta Backlund tosi-tv:n nykytilanteesta.
Kun ensimmäiset nyky-tosi-tv-sarjat alkoivat Suomessa, niitä seurattiin silmä kovana. Elettiin hyvin toisenlaista aikaa: ”kaikki” katsoivat televisiota, ja jos esiinnyit televisiossa, sinusta saattoi tulla heti julkkis. Näin kävi esimerkiksi Robinson Suomi -ohjelman kilpailijoille ohjelman esitysvuonna 2004. Se oli ensimmäisiä tavisten tähdittämiä ohjelmia, ja muistan vieläkin nimeltä muutamia kisaajista. Suomi eli vielä eräänlaista yhtenäiskulttuurin aikaa: TV ei kilpaillut suoratoistopalvelujen, internetin tai TikTokin kanssa.
Kun Big Brother -ohjelman suomalaista versiota alettiin esittää vuonna 2005, sai Suomi kertaheitolla toistakymmentä uutta julkimoa, joilla kaikilla oli nimessään etuliite BB. BB-Sarin, BB-Pertun tai BB-Kakin tunnistivat nekin suomalaiset, jotka eivät katsoneet Big Brotheria, sillä iltapäivälehdet seurasivat sarjaa silmä kovana ja suorastaan reaaliaikaisena. Muistan itsekin, miten juontaessani NRJ:n aamua vuosina 2006 ja 2007, käytiin päivittäin lähetyksessä läpi edellisillan BB-jakson tapahtumia.
”Kun tosi-tv:tä tulee joka päivä tuntitolkulla televisiosta, väylä on auki monelle, mutta kun kaikki pääsevät televisioon, ei julkisuus enää ole ainutlaatuista.”
Tänä päivänä tämä kuulostaa aika hassulta. Televisio pystyy yhä luomaan ilmiöitä, mutta kun ohjelmakartta on yli 20 vuotta ollut täynnä tosi-tv-ohjelmia, ketään ei hetkauta, jos joku on ollut televisiossa. Vaikka monissa tosi-tv-ohjelmissa nykyään kisaavat vain julkkikset, paljon jää myös muille. Kotikokeille ja -leipureille on Masterchef ja Koko Suomi Leipoo; sinkuille on Temptation Island, Bachelor, Love Island, Ensitreffit alttarilla tai joku muu lukuisista muista pienemmistä formaateista. (Sinkkuillallinen, Sinkkulaiva, Sinkut paljaana – huomaatko kaavan?) Laulajille on Voice of Finland, seikkailijoille The Summit, piirimyyjille Diili, autoilijoille Suomen surkein kuski – ja niin edelleen.
Muutamia vuosia sitten ”julkkis” oli nuorison haaveammatti. Nyt kun tosi-tv:tä tulee joka päivä tuntitolkulla televisiosta, väylä on auki paljon useammalle, mutta kun kaikki pääsevät televisioon, ei julkisuus enää ole ainutlaatuista.
Televisioon myös tähdätään hyvin määrätietoisesti: Vaikuttaa siltä, että yhä harvempi lähtee todella etsimään rakkautta tai työpaikkaa, vaan monella on käynnissä jonkinlainen operaatio henkilöbrändin rakentamiseksi. Heidän esiintymisensä on hiottua, eikä kovin jännittävää. Kunakin Diili-kautena, esimerkiksi, näyttää itsestään selvältä, ettei yli puolet kisaajista aidosti halua tarjolla olevaa työpaikkaa laisinkaan.
Joskus kaipaan sitä aikaa, kun tosi-tv oli vielä uutta ja vähän kömpelöä. Kun osallistujien tekemiset ja kommentit eivät olleet niin täydellisen optimoituja, ja kun katsojat eivät vielä tienneet, mitä odottaa. Kun mukaan pääseminen oli vaikeampaa, oli osallistujissa jo valmiiksi vähän tähtipölyä.