Porojoogaa, koskikelluntaa, jääsaunoja – Mondo testasi Rukan talven erikoiset ohjelmanumerot

Valkoisen lumimaiseman halki virtaa vuolas tumma joki. Sen veden täytyy olla karmaisevan kylmää. Pian meidän on tarkoitus astella sinne ja antautua virran vietäväksi.

Olemme Kuusamossa, Kiveskosken rannalla. Paikka on kesäisin kalastajien suosiossa, mutta näin keskitalvella täällä harrastetaan koskikelluntaa. Se on yksi alueen erikoisista houkutuksista. Seurueeseen kuuluu lisäksemme opas ja nelihenkinen hollantilainen perhe, jonka lapset ovat jo nuoria aikuisia.

”Kohta me olemme kuin The Iceman!” perheen poika intoilee.

Hän ei puhu Kimi Räikkösestä vaan hollantilaisesta Wim Hofista, joka tunnetaan kylmissä olosuhteissa tekemistään ennätyksistä. Hof on muun muassa uinut jään alla 57,5 metriä ja kiivennyt Mount Everestin perusleiriin pelkät shortsit ja sandaalit päällään.

Me emme ole liikkeellä aivan yhtä köykäisillä varusteilla. Jokaisella on päällään neopreenista tehty kelluntapuku, talvi­haalari, tukevat kumisaappaat, lämmittävä myssy, kypärä, pelastusliivit ja vielä vettä pitävät hanskatkin.

Vaapumme kohti vesirajaa tuhdisti topattuina ja astumme jokeen. Veden paine puristaa lahkeen tiukasti kiinni ihoon, mutta kylmyys ei tunnu kehossa. Tämähän on yllättävän mukavaa – kuin uima-altaaseen menisi.

Kun kaikki ovat tarpeeksi syvällä, opas kehottaa meitä istumaan ja nostamaan jalat ylös. Nyt kellutaan!

Veden varassa oleminen tuntuu ensin siltä, kuin istuisi mukavassa nojatuolissa. Sitten virta lähtee viemään, ja on pakko ohjailla suuntaa uintiliikkeillä, jotta ei ajaudu rantaan tai törmää muutamiin koskessa töröttäviin kiviin. Vauhti on onneksi maltillinen.

Välillä voi rentoutua ja nostaa katseen kohti harmaata taivasta, josta tipahtelee harvakseen lumihiutaleita kasvoille. Yhtäkkiä jokin hipaisee takapuolta – se oli kivi.

Parinsadan metrin kellumisen jälkeen tulemme ennalta sovittuun rantautumispaikkaan. Vedestä pääseminen on yllättävän työlästä. Ensin täytyy pungertaa takaisin jalkojen varaan. Sitten pitää kävellä liukasta ja kivistä pohjaa pitkin rantaan, taistellen samalla virran vetoa vasten. Hollantilaisperhe ilakoi ja viskoo toistensa päälle kylmää vettä.

Rantaan päästyämme talsimme takaisin lähtöpaikalle ja kellumme saman reitin vielä toiseen kertaan. Kitkajoen kaunis maisema on vähintään puolet elämyksestä. Vitivalkoiset hanget ja lumen kuorruttamat puut luovat hienon kontrastin synkkänä virtaavalle vedelle.

Autolle palattuamme saamme käteemme kuumalla mehulla täytetyt kuksat. Posket ovat punaisia ja ilmeet tyytyväisiä.

Hollantilainen Alferinkin perhe kokeili Kuusamon-lomallaan koski­kellumista.

Koskikellunta on vain yksi kotimaan talven erikoiselämyksistä. Perinteiset rinnekohteet pyrkivät nykyään tarjoamaan laskettelun ja hiihtämisen lisäksi paljon muutakin. On jääkartingia, zipline-vaijeriliukumista, hankipyöräilyä ja lumilinnan sisään rakennettuja ravintoloita.

Oma lukunsa ovat erikoismajoitukset. Lasiseinäisiä, revontulien katseluun tarkoitettuja mökkejä on nykyään Lappi ja muu Pohjois-Suomi pullollaan. Sellaisessa mekin majoitumme tällä reissulla.

Yksi syy erikoisten aktiviteettien kehittelylle lienee niiden markkinointiarvo. Lasketella voi vaikka missä, mutta koski­kellumaan pääsee harvemmin. Se voi vaikuttaa osaltaan matka­kohteen valintaan.

Kaikki eivät myöskään halua viettää koko viikkoa rinteessä. Silloin on mukavaa, jos tarjolla on muutakin tekemistä kuin sudokujen ratkomista mökissä.

Valtaosa erikoiselämyksiä ostavista on ulkomaisia matkailijoita. Reissun aikana tapaamiemme yrittäjien arvioiden mukaan noin 80–90 prosenttia asiakkaista tulee muista maista. Mutta mitä tällaiset elämykset sitten antavat suomalaiselle? Sitä olemme tulleet testaamaan.

Rukan Salongin jääsauna rakennetaan joka vuosi uudestaan viereisestä järvestä nostetuista jääharkoista. Kuva: Saara Rahkamaa.

Vesi sihahtaa kiukaalle, ja pian höyry leijailee huoneen halki aavemaisesti. Istumme Rukan Salongin jääsaunassa. Vaikka saunominen olisi tuttua puuhaa, tämä on suomalaisellekin epätavallinen elämys.

Löylyhuone koostuu noin tuhat kiloa painavista valtavista jääharkoista, jotka nostettiin viime talvena viereisestä Salonki­järvestä, jäiden ollessa paksuimmillaan. Ne lepäsivät kesän ajan sahanpurulla suojattuina läheisellä pellolla, kunnes tuli saunan rakentamisen aika.

Löylyä heittäessä huomaa, kuinka seinät ”hikoilevat” ja niitä pitkin valuu pieniä vesipisaroita. Näin massiivinen rakennelma ei kuitenkaan helpolla sula.

Ulkopuolelle asennetut led-­valot läpivalaisevat jää­kuutiot. Yhden sisällä näkyy pitkä jono ilmakuplia. Se tuo mieleen Matrix-­elokuvan kohtauksen, jossa luoti jähmettyy ilmaan. Maagisinta on silti katsella, kuinka kiukaalle heitetty vesi muuttuu höyryksi ja jää leijumaan huoneen keskitasolle.

Seiniin ei kannata erehtyä nojaamaan, sillä jää on puraisevan kylmää. Selkäpuolella hohkaakin koko ajan pieni viileys, löylynheitosta huolimatta. On syynsä, miksi saunat rakennetaan yleensä puusta eikä jäästä. Esteettisenä elämyksenä Rukan jääsauna on silti lumoava, ja jos täällä ei lämpene tarpeeksi, lisäpalveluna voi vuokrata viereisen hirsihuvilan savusaunan. Sinne mekin siirrymme lopuksi.

Kujalan porotilan aitauksessa jolkottelee talvisin satoja poroja.

”Kuka tietää, milloin poron vuosi alkaa?”, monikymmen­päisen matkailijajoukon edessä seisova mies kysyy.

Joku arvaa toukokuuta. Se on aivan oikein, mies vastaa. Ensimmäiset porot nimittäin syntyvät toukokuussa, ja siitä alkaa niiden vuodenkierto.

Olemme Kujalan porotilalla, vartin ajomatkan päässä Rukan rinteiltä. Käynnissä on matkailijoille suunnattu kierros, jota vetää tilan isäntä Juha Kujala. Paikka on ollut hänen sukunsa omistuksessa vuodesta 1860 asti.

Täällä tuotetaan poronlihaa, taljoja ja poronluusta tehtyjä käsitöitä, mutta nykyisin tärkeä osa-alue on poromatkailu, jonka pioneereja Kujala on.

Hän paljastuu varsinaiseksi showmieheksi, joka hauskuuttaa yleisöä poroaiheisilla anekdooteilla. Väkijoukosta kuuluu hämmästyksen huokaus, kun isäntä kertoo, että poron sarvet kasvavat nopeimmillaan jopa kaksi senttiä päivässä.

Lyhyen alustuksen jälkeen lähdemme lampsimaan kohti aitausta, jossa matkailijat pääsevät ruokkimaan poroja. Jalka­pallokentän kokoisen aidatun alueen sisällä on hurja määrä sarvipäisiä eläimiä. Kujala lupaa poron palkinnoksi sille, joka arvaa porojen määrän oikein.

Monenlaisia veikkauksia kuullaan, mutta voittajaa ei tänään löydy. Pääluku on isännän mukaan jossakin kahden sadan paikkeilla. Tarkkaa lukumäärää oikea poromies ei kuulemma koskaan paljasta.

Astumme aitaukseen. Tuntuu upealta kävellä keskelle satojen jolkottelevien porojen laumaa. Ne ovat ilmeisesti tottuneet matkailijoihin, sillä sarvipäät eivät juuri korvaansa lotkauta.

Muut matkailijat jäävät aitauksen etuosaan syöttämään eläimiä ja ottamaan kuvia, mutta me kävelemme kohti alueen keskellä olevaa paikkaa, jonne on levitetty maahan kuusi porontaljaa.

Poroaitauksessa vedetty joogatunti on erikoinen mutta rentouttava elämys.

Vrum! Vrum! Poromies Kujala käynnistää traktorin ja ajaa aitauksessa suuren ympyrän, jonka keskelle jäämme. Traktorin perästä tippuu porojen rehua, ja eläimet talsivat saman tien syömään sitä. Näin ympärillemme syntyy ruokailevien eläinten muodostama taikaympyrä.

Seuraavaksi onkin vuorossa jotakin hieman erikoisempaa: porojooga. Sitä vetää eräopas ja joogaohjaaja Piritta Liikka. Ohjelmanumeroon olisi helppo suhtautua pelkkänä humpuukina, mutta Liikka on syventynyt joogan saloihin. Hän on suorittanut joogaterapeutin koulutuksen ja ammentanut porojoogaan muun muassa yin- ja hathajoogasta, jotka ovat lajin lempeämpiä variaatioita.

Asetumme joogamattoina toimivien porontaljojen päälle ja aloitamme. Liikkeet ovat mukavan rauhallisia ja sopivat tehtäviksi paksut talvitakit ja toppahousut päällä. Asennoille on keksitty humoristisia nimiä, kuten ”kuusamolainen marjanpoimija” ja ”kuseva poro”.

Taustalla kuuluvat kaiken aikaa porojen äänet. Niiden koparat eli sorkat pitävät kävellessä erikoista naksuntaa. Sorkka kapenee ja levenee askeltamisen mukaan, mikä auttaa eläintä kävelemään syvässä hangessa tai vaikka märällä suolla. Nivelistä kuuluva nakse viestii samalla muille lauman jäsenille poron liikkeistä.

Joogan jälkeen olo on rentoutunut. Makaamme taljalla silmät kiinni ja kuuntelemme porojen ääniä. Piritta on varoittanut, että ne saattavat tulla nuuskimaan joogaajia, mutta tänään saamme olla kaikessa rauhassa.

Joogan jälkeen nautitaan pannukahvit kodassa.

Mikä on Kuusamon talven kaikkein hauskin erikoiselämys? Se saattaa hyvinkin olla mäenlasku Stigalla. Rukan laskettelukeskuksen rinteet ovat kuutena iltana viikossa ratti­kelkkailijoiden käytössä, porttien sulkeuduttua laskettelijoilta ja lumilautailijoilta.

Ja mikä parasta, Stigalla laskeminen on erikoisuuksista edullisimpia. Kahden tunnin hissilippu ja kelkan vuokra maksaa vain 32 euroa. Gondolihissille onkin pitkä jono jo varttia ennen laskuajan alkamista.

Ensin rinteet tasoitellaan laskijoiden jäljiltä, ja sitten hissit käynnistetään uudestaan. Gondolit täyttyvät Stigoja kantavista lomalaisista. Osallistujajoukko tuntuu tällä kertaa koostuvan pääasiassa kotimaista matkailijoista.

Tulemme ylä­asemalle, jossa täytyy valita, suuntaako Rukan kylän vai Rukan laakson puolelle tunturia. Valitsemme Rukan laakson.

Valokuvaaja lähtee rehvakkaasti liikkeelle ja kaatuu kyljelleen heti ensimmäisen nyppylän jälkeisessä mutkassa. Ei tämä Stigalla laskeminen niin helppoa ollutkaan!

Rattikelkka tuntuu kovin pieneltä ja kiikkerältä, varsinkin kun vauhti kiihtyy todella nopeasti. Lumi vain pöllyää ilmassa, kun yritämme jarrutella menoa.

Pian laskemisen riemu löytyy, ja tuuli ulisee korvissa kiitäessämme kohti ala-asemaa. Matka menee aivan hujauksessa. Alhaalla nousemme takaisin gondolihissiin ja suuntaamme kohti seuraavaa mäkeä. Onpa hauskaa! Kun vauhtiin pääsee, laskemista ei haluaisi enää lopettaa.

Talvimaisemia Rukatunturin laelta.

Magical Pond on tyylikäs majapaikka lyhyen ajomatkan päässä Rukalta.