Apu

Lintumiehen poikkeusajat – korona osui myös kuusamolaiseen luontomatkailuyrittäjään

Lintumiehen poikkeusajat – korona osui myös kuusamolaiseen luontomatkailuyrittäjään
Koronapandemia pysäytti kotimaan matkailun kevään kuumimman sesongin kynnyksellä. Tuhansille matkailualan yrittäjille se tarkoitti varauskalentereiden tyhjentymistä yhdessä yössä. Avun luontomies Kimmo Ohtonen seurasi poikkeusaikojen keskellä kesän tuloa kuusamolaisen luontomatkailuyrittäjä Olli Lamminsalon seurassa.

– Jos jotain positiivista haetaan tästä kurjasta tilanteesta, niin nyt on ainakin aikaa keskittyä lintujen seuraamiseen. Normaalina keväänä sitä tulee mentyä aamusta iltaan tukka putkella asiakkaiden toiveiden mukaan, seitsemänä päivänä viikossa, Olli Lamminsalo sanoo huoltaessaan puista piilokojua, joka makaa vesirajan tuntumassa.

Vesilintujen kuvaamiseen tarkoitettu koju on niin matala ja ahtaan näköinen, että ensisilmäyksellä on vaikea kuvitella, miten miltei kaksimetrinen Lamminsalo mahtuu sen sisään.

– Tästä kojusta olen kuvannut joka kevät niin joutsenet kuin uivelonkin, kun ne ovat palanneet pesimään meidän kotijärvelle, intohimoinen lintumies toteaa.

Uskottava se on, varsinkin, kun hän näyttää kertomuksensa vahvistukseksi kännykkänsä ruudulta kuvasatoa menneiltä vuosilta.

– Nyt, kun asiakkaita ei ole, aion seurata joka päivä, milloin uivelopariskunta palaa tutuille pesäpaikoille. Mielestäni sitä hienompaa vesilintua ei ole olemassakaan, Lamminsalo hehkuttaa ja kertoo, että hänelle uivelon paluu Kuusamon leveysasteille on se oikea alkukesän merkki.

Lintujen liikkeet rytmittävät vuotta

On toukokuun viimeinen päivä ja jäät ovat juuri lähteneet Lämsänkylän läheisestä Joukamojärvestä. Katsomme, kuinka vielä muutama jäälautta lipuu tyynen veden pinnalla.

Aurinko porottaa siniseltä taivaalta, lumet ovat saaneet kyytiä viime päivien aikana. Pitkän ja lumisen pohjoisen talven jälkeen ilmassa on kesän tuntua, vaikka uivelot eivät olekaan vielä saapuneet.

Teerikoiraat ottavat mittaa toisistaan keväisissä soidinmenoissa pellolla toukokuun loppupuolella. Olli Lamminsalolla on pellolla useita kojuja, joista voi seurata ukkoteerien mittelöitä läpi koko yön.

Kuusamo Nature Photography -yritystä pyörittävän Olli Lamminsalon vuodenkiertoa rytmittävät siivekkäiden liikkeet.

Kunakin vuodenaikana Kuusamossa on lajeja, jotka houkuttelevat matkailijoita ja luontokuvaajia eri puolilta maailmaa. Suurin osa asiakkaista tulee vielä ulkomailta, mutta kotimaisten vieraiden osuus on kasvamassa.

Maailmanlaajuisesti eläinturismin ja luontokuvauksen suosio on kasvanut, kuten matkailun yleensäkin.

Talvisin vetonauloja ovat maakotka ja muut pohjoisen ympärivuotiset asukit, kuten kuukkeli ja lapintiainen, keväisin puolestaan metsäkanalintujen soitimet. Kesällä kiinnostavat kalasääskien lisäksi monet muuttolinnut. Pöllöjä ei uskalla matkailijoille luvata, mutta kun sellainen löytyy, asiakkaita riittää.

Lamminsalo on kasvattanut yritystään vuosi vuodelta. Se työllistää nykyään neljä ihmistä. Lisäksi Lamminsalo tekee yhteistyötä paikallisten maanomistajien ja toisten luontokuvausyrittäjien kanssa.

Maailmanlaajuisesti eläinturismin ja luontokuvauksen suosio on kasvanut, kuten matkailun yleensäkin.

Maailman matkailu- ja turismineuvoston (WTTC) viime vuonna julkaiseman tutkimusraportin mukaan maailmanlaajuinen matkailu ja turismi tuottivat yli kymmenen prosenttia globaalista bruttokansantuotteesta. Villieläinten katselu ja kuvaaminen edusti noin neljän prosentin osuutta, mikä tarkoittaa noin 344 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Samaan aikaan luonnonvaraisten eläinten elintilat pienenevät hälyttävää vauhtia. Elämme ihmisen luomaa kuudetta sukupuuttoaaltoa.

Kestävä ja luontoa kunnioittava luontomatkailu auttaa luontoa ja ihmisiä

Suomessa villieläinturismi on vielä lapsenkengissä, mutta Lamminsalon mukaan sitä tulisi aina harjoittaa tarkkojen pelisääntöjen mukaan.

Siinä on yksi syy, miksi lintumies vannoo piilokojujen nimiin. Niihin mennään etukäteen odottamaan, ja luonnonvarainen eläin saa päättää, ilmestyykö se paikalle vai ei. Näin yksinkertaistaen.

– Kun luontomatkailua tehdään kestävästi ja luontoa kunnioittaen, voidaan edistää eläinten ja ekosysteemien suojelua samalla, kun työllistetään ihmisiä ja tuodaan tuloja paikallistalouteen.

Suomessa villieläinturismi on vielä lapsenkengissä, mutta Lamminsalon mukaan sitä tulisi aina harjoittaa tarkkojen pelisääntöjen mukaan.

Lamminsalo jatkaa, että myös Kuusamossa luontomatkailun merkitys paikalliselle taloudelle on tiedostettu, mikä on näkynyt ilahduttavasti asenteissa.

– Tästä vuodesta oli tulossa paras tähän saakka, kunnes korona iski ja käänsi kaiken päälaelleen. Vaikeinta oli soittaa kavereille ja kertoa heille, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lomauttaa joka iikka.

Myöhemmin Lamminsalon firma sai ELY-keskuksen myöntämän korona-ajan tuen palkkojen maksamiseen ja yrityksen toiminnan kehittämiseen.

Piilokojut elannon kulmakivenä

Muutama ruuvin kiristys, ja piilokoju on valmis ottamaan uivelot vastaan sitten, kun ne päättävät tulla.

– On enää päivien tai jopa tuntien kysymys, Lamminsalo arvioi ja näyttää jo miettivän seuraavaa asiaa.

Lintumies ehdottaa, että käymme pikaisesti sisällä tuvassa haukkaamassa jotakin, ennen kuin menemme katsomaan iltavalot pikkulintukojusta. Mikäs siinä.

Aiemmin luontokuvaajia oli vähän. Nyt sosiaalisen median kuvavirrassa vilisee päivittäin karhuja, pöllöjä, leijonia ja kaiken maailman eksoottisia eläimiä. Digiaikana luontokuvaus on tullut miltei kaikkien saataville.

On perjantai-ilta, minulla ei ole kiire mihinkään. Paitsi kotiin, mutta sen sanominen ei liene sopivaa missään haastattelutilanteessa. 

Ei kulu kauankaan, kun sienipiirakan palat on syöty ja olemme jo matkalla läheiselle lintujen ruokintapaikalle, jossa Lamminsalolla on toinen piilokoju. Se onkin sana, joka vilisee useissa miehen tarinoissa.

Piilokojut ovat hänen elantonsa kulmakivi, vuosikymmeniä kestäneen lintuharrastuksen keskeinen paikka ja tietenkin pienen porukan kulttuurin keskus, jossa on syntynyt monenmoisia huumorin sävyttämiä tarinoita.

Osa tarinoista on muistoja menneistä ajoista, jolloin luontokuvaajia oli vähän ja hekin miehiä, digikameroita ei ollut olemassakaan, sosiaalinen media oli vielä keksimättä ja luontokuvat olivat suuren yleisön silmissä harvinaista herkkua, kuin heijastuksia jostakin toisesta maailmasta. Toista se on nykyään.

Sosiaalisen median kuvavirrassa vilisee päivittäin karhuja, pöllöjä, leijonia ja kaiken maailman eksoottisia eläimiä. Luontokuvilla elävien kuvaajien määrä on laskettavissa yhden käden sormilla.

Koronapandemian takia luontomatkailuyrittäjä Olli Lamminsalolla oli tänä vuonna aikaa seurata muuttolintujen saapumista Kuusamoon. – Normaalikeväänä sitä tulee mentyä aamusta iltaan tukka putkella asiakkaiden toiveiden mukaan.

Digiaikana luontokuvaus on tullut miltei kaikkien saataville. Sen harrastajien määrä kasvaa entisestään. Ajan hengen mukaisesti ihmiset eri puolilla maailmaa haluavat kokea asiat paikan päällä, nähdä villieläimet omin silmin.

Korona-ajan sanotaan tuoneen ihmisiä lähemmäksi luontoa, ainakin hetkellisesti. Entä miten on luontokuvauksen laita?

– Uskon, että luontokuvaus edistää monien ihmisten halua nähdä ja sitä kautta suojella luontoa. On tietenkin niitäkin, jotka haluavat vain hienoja kuvia hinnalla millä hyvänsä tietämättä tai edes välittämättä, mikä laji on kyseessä, Lamminsalo sanoo.

Yhtäkkiä lintumies tekee autolla äkillisen u-käännöksen.

– Tuolla metsän laidalla liisi suopöllö, otapas kamera esiin.

Teen työtä käskettyä ja mietin, miten ihmeessä hän saattoi havaita jossakin pöllön samalla, kun hän ajoi autoa ja kertoi minulle tarinaansa. Mutta sitten auto jo pysähtyy, ja Lamminsalo aukaisee sähköikkunan. Ja kas, siellä se pöllö liitelee pellon yläpuolella.

Suopöllö liitelee peltojen yllä Kuusamossa myyriä vaanien. Kanta vaihtelee 2000:sta 10000:een pariin myyrien määrästä riippuen.

Ehdin räpätä petolinnusta pari ruutua, ennen kuin se katoaa metsän taakse.

– Eiköhän jatketa matkaa, lintumies toteaa, ja taas mennään.

Oikea kuvanottohetki kestää todella vain hetken

Piilokojussa Lamminsalo näyttää rauhoittuvan. Asetettuaan kelopuiden oksat ja syöttinä toimivat auringonkukan siemenet kohdilleen hän keskittyy ”lintustudiossa” vieraileviin järripeippoihin.

Ilta-aurinko siilautuu kuin suunnitellusti kahden pilven välisestä raosta. Luontokuvaaja on tyytyväinen.

– Koronakevään aikana olen hakenut ihan uusia ulottuvuuksia vastavalolla, joka piirtää linnuille kultaiset raamit. Olen huomannut, että juuri, kun valo on hetken aikaa oikeassa kohdassa, voi kuvaan saada valonspektrit, jotka piirtyvät linnun siipiin, Lamminsalo kertoo ja naurahtaa, että hänellä on ollut selvästi liikaa aikaa.

"Ehkä koronan ansiosta osa uusista kotimaan matkailijoista innostuu myös luontokuvausmatkailusta."

Hetkeä myöhemmin, kun pilvet haukkaavat auringon sisäänsä, Lamminsalo irrottaa katseensa kameran etsimestä. Hetki on ohi.

Luontokuvaaja nojaa tuolin selkänojaa vasten. Itse räpsin vielä muutamia kuvia järripeipoista samalla, kun Lamminsalo vastailee kännykällään sähköposteihin.

Näyttääkö luontomatkailuyrittäjän lähitulevaisuus valoisammalta?

– Ulkomailta on ollut alustavia tiedusteluita syksyksi, mutta ei kukaan oikein uskalla tehdä varauksia, kun ei ole varmuutta siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ilahduttavaa on se, että viime päivien aikana olen saanut tavallista enemmän tiedusteluita Suomesta. Ehkä koronan ansiosta osa uusista kotimaan matkailijoista innostuu myös luontokuvausmatkailusta, Lamminsalo kertoo.

Huhti-toukokuussa Kuusamon seudulla käy kuhina, kun muuttolinnut saapuvat pesimäpuuhiin. Isokoskelokoiras viiletti järven yllä.

Koronapandemia on runnellut matkailuyrittäjiä kaikkialla Suomessa. Ei siis ole ihme, että toiveet paremmista ajoista kohdistuvat kesän aikana vilkastuvaan kotimaan matkailuun.

– Tässä on tehty töitä 24/7 jo miltei parinkymmenen vuoden ajan, että homma toimisi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen käynyt loppuun palamisen reunalla, Lamminsalo kertoo pakatessaan kameravälineitä reppuun.

– Taitaa olla aika tuttu yksityisyrittäjän tarina tässä maassa.

Suomen luonnossa voi myös saada mieleenpainuvia kokemuksia

Muutamaa päivää myöhemmin palaan vielä kerran Lämsänkylään Lamminsalon vieraaksi. Päivien kuluessa olemme viestitelleet tiuhaan tahtiin alueen lintuhavainnoista.

Olen myös päässyt tutustumaan tarkemmin Lamminsalon piilokojuihin eri puolilla Kuusamoa. Yhden yön vietin makuukojussa pellon laidalla ja seurasin sieltä teerien soidinmenoja. Niissä höyhenet pöllysivät, kun kilpakosijat ottivat rajusti yhteen. Moisen dramaattisen luonnonnäytelmän näkeminen ensi kertaa omin silmin oli mieleenpainuva kokemus.

Ulkomaalaiset turistit näkevät paljon vaivaa – ja käyttävät paljon rahaa – päästäkseen ihailemaan Suomen luontoa. Samaan aikaan monelle meistä todellisen lomamatkan täytyy suuntautua ulos Suomesta.

Toisena yönä kökötin L:n muotoisessa kojussa havumetsän keskellä metsojen soidinten jälkimaininkeja seuraillen. Voittaja oli jo selvillä, ja alueen hallitseva ukkometso pöyhenteli pyrstösulkiaan voittajan itsevarmuudella.

Molempien öiden aikana mietin, miten erikoista tavallaan on, että amerikkalaiset ja eurooppalaiset turistit näkevät paljon vaivaa – ja käyttävät myös paljon rahaa – päästäkseen ihailemaan Suomen luontoa, ja samaan aikaan monilla meistä todellinen lomamatka saattaa suuntautua ainoastaan kotimaan rajojen tuolle puolen.

Arviolta noin 110 miljoonaa turistia vierailee vuosittain epäeettisissä matkailukohteissa, joissa vetonaulana olevat villieläimet elävät epäinhimillisissä oloissa.

Globaali kapitalismi kiittää, kun meihin on ikään kuin ohjelmoitu illuusio, että vain eläimet jossakin kaukana voivat olla eksoottista ja näkemisen arvoisia, vaikka niitä menisi katsomaan paikalliseen eläintarhaan.

World Animal Protection -järjestön arvioiden mukaan noin 110 miljoonaa turistia vierailee vuosittain epäeettisissä matkailukohteissa, joissa vetonaulana olevat villieläimet elävät epäinhimillisissä oloissa. Meitä suomalaisia ajatellen norsusafarit tai huumatun tiikerin halailut Thaimaassa ovat surullisen yleisiä esimerkkejä.

Saapuvatko uivelot vihdoin?

En jaa näitä metsokojussa heränneitä ajatuksiani Lamminsalolle, koska hän tietysti olisi jäävi kommentoimaan kotimaan luontoa kohtaan kokemaa hurmoksellisuuttani. Sen sijaan kysyn uivelosta.

– Vein piilokojulle riistakameran, jotta näen, mitä siellä tapahtuu. Ei ole vieläkään palannut. Sen sijaan sain viimeinkin koottua kasvihuoneen, jonka sain viime vuonna 60-vuotislahjaksi, Lamminsalo toteaa.

Hänen takanaan kimaltelee auringossa lasi-ikkunoiden kokonaisuus.

Kysyn, että ihan yksinkö Lamminsalo kasvihuoneensa kokosi. Ilmoille pääsee matala naurun purskaus.

– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kaksi kaveriani tuli lintuasioissa käymään, kun kiroilin ohjeiden kanssa pihalla. Ei minulla riitä tällaiseen kärsivällisyyttä, mutta kolmeen mieheen saimme sen koottua muutamassa tunnissa.

Olli Lamminsalo on ollut ahkera lintuharrastaja 1970-luvulta lähtien, ja 2000-luvun alussa intohimosta tuli ammatti, kun Lamminsalo muutti Helsingistä Kuusamoon.

Kuluneiden päivien aikana olen pannut merkille, että lintumies Lamminsalolla pitää olla monta rautaa samanaikaisesti tulessa. Järripeippoja ja laulujoutsenia kuvatessa olemme käyneet läpi koko miehen elämäntarinan, ainakin pääpiirteissään.

Takaiskuja on riittänyt: konkurssi 1990-luvun lamassa, avioero, uusi liitto ja muutto Helsingistä Kuusamoon. Sinne mies näyttää sopivan kuin nenä päähän. Kun tiedustelen Lamminsalolta, onko havainnossani perää, jälleen kuuluu naurun röhähdys.

Uivelonaaras (vas.) ja -koiras.

– Olen aina ollut tällainen joka paikan höylä, joka tykkää ideoida ja pyörittää monia asioita samanaikaisesti. Ehkä siksi koronan aiheuttama totaalipysähdys tuntui aluksi kuristavalta. Mutta ehkä olen oppinut tässä edes vähän pysähtymään ja ajattelemaan muutakin kuin töitä. Saas nähdä, miten meno jatkuu, kun normaaliajat taas koittavat.

Viikon päästä lintumies Lamminsalo lähettää minulle kuvalla varustetun tekstiviestin: “No viimein uivelopariskunta on täällä ja pesimäpuuhat käynnissä. Rentouttavaa kesää!”

Uivelopariskunta palasi pesimään Olli Lamminsalon kotijärvelle kesäkuun alussa. – Mielestäni uiveloa hienompaa vesilintua ei ole olemassakaan.

Lähteet: National Geographic: Suffering unseen: The dark truth behind wildlife tourism, worldanimalprotection.org ja World Travel & Tourism Council: The Economic Impact of Global Wildlife Tourism.

Julkaistu: 6.7.2020
Kommentoi »