Lastenkirja Hopi hopi on niin hieno, että se on Venla Rossin mielestä yksi viime vuoden parhaista kirjoista
Linda Bondestamin kuvakirja pienestä robotista onnistuu upeasti, sillä se toimii kuin Lasten tiedekysymykset: isoista asioista puhutaan suoraan.
Suosikkipalstani Helsingin Sanomissa on lasten tiedekysymykset. Kysymykset ovat usein itsessään riemastuttavan absurdeja (kummilapseni tiedusteli kerran muun muassa sitä, miksi porot eivät sano mitään), mutta parasta ovat vastaukset. Oman alansa asiantuntijat joutuvat kerrankin kertomaan asioista ymmärrettävästi. Harva kehtaa jaaritella käsittämättömyyksiä. Yllättävän usein päädytään erilaisten suurten kysymysten ja moraalisten kannanottojen äärelle.
Tai ehkä se ei ole niinkään yllättävää. Jos haluaa tietää, millainen jonkun ihmisen maailmankuva on, kannattaa pyytää häntä selittämään asioita lapselle. Juuri mikään ei ole paljastavampaa. Sama mekanismi toimii myös lastenkirjoissa.
Peppi Pitkätossun rasismi, Harry Potterin läskifobia, Roald Dahlin naisviha, Tatun ja Patun kasviksilla korvatut liharuoat. Viime vuosina monet lastenkirjallisuuden suosikkiteokset ovat osoittautuneet tavalla tai toisella ongelmallisiksi. Niistä on päädytty jopa tekemään uusia, tämän ajan arvoja vastaavia versioita. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että lastenkirjoista olisi viime vuosikymmeninä tullut entistä ideologisempia.
”1970-luvulla moni suomalainen lasten- ja nuortenkirja taas heijasteli oman aikansa vasemmistolaisia arvoja.”
Lapsille suunnatut teokset ovat aina olleet aikansa arvotiivistymiä. Niissä ovat näkyneet ajan moraalikäsitykset ja lapsiin kohdistetut toiveet. 1700- ja 1800-luvulla se näkyi myös lastenraamatuissa. Raamatun kertomukset kerrottiin eri tavalla eri yhteiskuntaluokkiin kuuluville lapsille. Kalliimmat ja ylemmille kansanryhmille suunnatut lastenraamatut olivat hienotunteisempia. Köyhille suunnatut versiot taas sisälsivät runsaasti väkivaltaa ja seksiä. Alempien luokkien lasten ei ajateltu tästä niin kärsivän – hehän joutuivat muutenkin tottumaan rankempaan elämään. Heille suunnatuissa lastenraamatuissa myös korostettiin työnteon tärkeyttä kristillisen ihmisen elämässä.
Moraaliset opetukset näkyvät myös maallisessa lastenkirjallisuudessa. Esimerkiksi monien edelleen rakastama, 1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa ilmestynyt Pikku Naisia -teos oli oman aikansa kotirintamakirjallisuutta. Sen avulla tsempattiin kotona olevia lapsia ja naisia jaksamaan sisällissodan koettelemukset – ja hyväksymään sodan uhrit. 1970-luvulla moni suomalainen lasten- ja nuortenkirja taas heijasteli oman aikansa vasemmistolaisia arvoja. Esimerkiksi rakastettu Seljan tytöt -kirjasarja sai yllättävän käänteen, kun siinä alettiin yhtäkkiä käsitellä laajasti Chilen vallankaappausta.
”Olin lukenut kustantamon tiedotteesta, että teos kuvaa maailmaa, jossa robotit vievät ihmisten työt. Se kuulosti väsyttävältä saarnaamiselta.”
2020-luvun kotimaisessa lastenkirjallisuudessa lapsia ei enää opeteta olemaan kuuliaisia tai isänmaallisia. Sen sijaan selkeästi erottuvia arvoja ovat esimerkiksi rohkeus, itsenäisyys ja suvaitsevaisuus. Teoksissa ”korjataan” menneiden vuosikymmenten laiminlyöntejä tuomalla esiin historiallisia sankarinaisia tai kapinallisia tyttöjä. Niissä myös kerrotaan ajankohtaisista ilmiöistä, kuten lasten vuoroasumisesta tai ilmastonmuutoksesta.
Yksi viime vuoden kiitetyimmistä kotimaisista kuvakirjoista oli Linda Bondestamin Hopi hopi. Reippaan robotin tarina. Se oli ehdolla Finlandia-palkintoon ja voitti Ruotsissa August-palkinnon. Muutama viikko sitten uutisoitiin, että Bondestam on nimetty ehdokkaaksi kansainväliseen Hans Kristian Andersen -palkintoon. Kyseessä on maailman merkittävin lastenkirjapalkinto.
Minua Hopi hopi etukäteen vähän epäilytti. Olin lukenut kustantamon tiedotteesta, että teos kuvaa maailmaa, jossa robotit vievät ihmisten työt. Se kuulosti väsyttävältä saarnaamiselta. Onneksi kävi ilmi, että olin väärässä. Vaikka kirjaan on koottu hengästyttävän monia ajankohtaisia teemoja kapitalistisen yhteiskunnan voiton maksimoinnista tekoälyn käyttöön ja ydinsodan uhkaan, on kokonaisvaikutelma jotain liikuttavan, vaikuttavan ja hupaisan välimaastosta.
”Rohkeat visuaaliset leikkaukset ja vaihteleva kuva-alan käyttö tuovat mieleen taitavan elokuvakerronnan.”
Hopi hopi on humoristinen tarina pienestä lempeästä robotista dystooppisessa lähitulevaisuudessa. Hieman Pixarin Wall-E-robottia muistuttavan Hopi hopin tarina kerrotaan tekstin tasolla minimalistisesti, mutta kuvat laajentavat teoksen maailmaa. Bondestamin kuvitukset ovat selkeästi postmoderneja. Ne eivät söpöstele tai koristele tekstiä, vaan vyöryttävät tarinaa eteenpäin dynaamisesti. Rohkeat visuaaliset leikkaukset ja vaihteleva kuva-alan käyttö tuovat mieleen taitavan elokuvakerronnan.
En olisi ajatellut, että alle kouluikäisille suunnatussa kirjassa olisi mahdollista käsitellä ihmiskunnan tuhoa, mutta Bondestam selviytyy siitäkin hienosti. Kerronta ja kuvitus pelkistyvät uhkaavissa hetkissä minimalistisen runollisiksi. Tyynemmissä kohdissa kuvituksen hauskat yksityiskohdat ja kulttuuriset viittaukset taas varmistavat, että eri-ikäisille lukijoille löytyy sivuilta kaikenlaista bongattavaa. Yksi aukeama on pastissi Hugo Simbergin Kuoleman puutarhasta, toiselle Bondestam on piirtänyt karikatyyrin itsestään.
Hopi hopin ideologisuus on läpileikkaavaa, mutta saarnaamisen sijaan se yksinkertaisesti näyttää, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt ja mitä voi tapahtua pian. Uhkakuvista huolimatta tarina on toiveikas, hauska ja lempeä.
”Toinen tuttava taas kertoi, että heidän perheessään Hopi hopia rakastavat sekä aikuiset että eri-ikäiset lapset.”
Useampi tuttuni on lukenut Hopi hopin joko omaksi ilokseen tai lapsilleen. Kuten vaikuttava taide yleensäkin, se on herättänyt vaihtelevia tunteita. Eräs tuore äiti piti teosta ”todella ahdistavana”. Ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, mutta minua itseäni ahdistaa enemmänkin se, miten usein lastenkirjallisuudesta tehdään tässä ajassa pelkkä väline lasten tunnetaitojen opetukseen tai nukahtamisen nopeuttamiseksi (Kani joka tahtoi nukahtaa on esimerkki oikeasti vaarallisesta lastenkirjasta).
Toinen tuttava taas kertoi, että heidän perheessään Hopi hopia rakastavat sekä aikuiset että eri-ikäiset lapset. Sen ymmärrän hyvin. Kirjassa on jotain samaa kuin lasten tiedekysymysten vastauksissa. Siinä puhutaan suoraan isoista asioista. Teos on kokonaistaideteoksena yksi viime vuoden vaikuttavimmista kirjoista.
Enkä puhu nyt lastenkirjoista, vaan kirjoista ylipäätään.
Linda Bondestam: Hopi hopi. Reippaan robotin tarina. (alk. Chop chop. En tapper jordbos berättelse. Suom. Päivi Koivisto). Teos & Förlaget, 2024.
