Kaarramme autolla Vuosaaren sataman portille. Porilainen liitto-orava Salme Pasi astuu autosta ulos ja katsoo kohti valtavaa satamaa. Parkkipaikalla on keltaisiin huomioliiveihin pukeutuneita työntekijöitä. Puoliksi mies, puoliksi orava on heti kuin kotonaan omassa oranssissa huomioliivissään. Salme Pasi, oman osastonsa luottamusmies on tullut tapaamaan tänne ay-kollegoitaan, ahtaajia.

–Millai muute? Salme Pasi tervehtii.

Vastassa meitä odottaa satamaoperaattori Finnstevellä työskentelevä Jape Lovén. Mies on paikallisen osaston luottamusmies ja kovan luokan ay-aktiivi hänkin. Hänen autonkyljessään lukee ”100% duunari”, ja se on helppo uskoa.

Ennen kuin hyppäämme Lovénin autoon, Helsingin sataman terminaalipäällikkö Tapio Jeskanen haluaa onnitella Salme Pasia Putous-voitosta.

– Tässä sinulle vähän soivia pelejä Helsingin sataman puolesta, Jeskanen sanoo.

Salme Pasi kaivaa kassista heijastimia ja erinäisiä työkaluja.

– Ai kato vaa, tämmöne reisiharja!

– Onko muuten Vappu Pimiää näkynyt? Jeskanen utelee.

– No kuule, kävi ilmi et sillo juttuu jonku toise kans. Ja taitaa ol käpy uunis, Salme Pasi toppuuttelee.

Jape Lovén antaa meille huomioliivit ja laittaa autonsa katolle vilkkuvan valon.

– Täällä suhtaudutaan työturvallisuuteen vakavasti. Jos satamassa katkeaa kynsi, se katkeaa yleensä kyynärvartta myöten, Lovén sanoo.

Media ei juuri koskaan pääse kuvaamaan ulkopuolisilta suljetulle satama-alueelle. Alueella ajaa junia, rekkoja ja muita raskaita kulkuneuvoja.

Tilanne on vieras myös Salme Pasille. Vielä pari viikkoa sitten hän oli aivan tavallinen porilainen ay-aktiivi, joskin puoliksi orava, puoliksi ihminen. Kun hän voitti Putous-sketsihahmokilpailun finaalissa Kissi Vähä-Hiilarin ja Svetlana Rönkön, alkoi hullunmylly, ja liitto-oravaa pyydettiin moneen mukaan. Tänään kuitenkin keskitymme rauhassa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) osaston 131 tarkasteluun.

Jape Lovén kertoo, että ahtaajat ovat siitä erityinen ammattiryhmä, että kaikki työntekijät kuuluvat liittoon.

– Minkäslaiset välit täällä on työnantajilla ja työntekijöillä? liitto-orava kysyy.

– Kohtuullisen hyvät. Tietysti taantuma on koetellut satama-alaa. Vuodesta 2006 noin puolet ahtaajien työpaikoista on lähtenyt, Lovén sanoo vakavana.

Kiipeämme kierreportaita ylös korkealle varastorakennuksen katolle. Edessä avautuu 75 hehtaarin valtava satama-alue värikkäine kontteineen ja parisataametrisine rahtialuksineen. Satamassa mittasuhteet menevät sekaisin, sillä kaikki on niin valtavaa.

”Vuosaaren satama”, lukee vaikuttavin kirjaimin sataman melumuurissa, jota duunarit kutsuvat itkumuuriksi. Muurin toisella puolella on Natura-luonnonsuojelualue.

– Siellä on muuten liito-oravia, taitaa olla sinulle läheistä sukua, Lovén sanoo.

– Joo, mul on kesämökki siel, Salme Pasi tokaisee.

Lovén kertoo, että ahtaajat saapuvat töihin ennen seitsemää. Aamulla rahti puretaan, illalla laivat lastataan. Vuosaari on Suomen ainoa satama, joka elää myös tuonnista. Jos Salme Pasi ostaa kaupasta ulkomailta tuotuja tammenterhoja, ne ovat mitä luultavimmin saapuneet maahan tätä kautta.

Ahtaajien työssä ei tunneta pakkas- tai hellerajoja. Konttien ja trailereiden on liikuttava joka päivä.

Kello on vartin yli yksi, eli ahtaajilla alkaa pian kahvitauko. Suuntaamme taukohuoneeseen, jossa biljardipöydän ympärille on kokoontunut kymmenkunta ahtaajaa.

– Kuuluttekste kaikki liittoon? Salme Pasi tiukkaa.

– Kyllä vain, kuuluu yhdestä suusta.

Liitto-orava jutustelee ahtaajien kanssa ay-liikkeen merkityksestä Suomessa. Miehet ovat sitä mieltä, että liitto on tärkeä nyt, kun työolot tuntuvat heikkenevän alituisesti ja työpaikkojen puolesta joutuu pelkäämään.

– Tua, mitä teiä mielest pitäis tääl Suomes tehä, et työpaikkoi sais säilytettyy ja päästäis täst orastavast taantumast? Salme Pasi kysyy miehiltä.

Porukan luottamusmies ja myös kaupunginvaltuutettuna toimiva Jape Lovén puhuu vakavammin.

– Yksityisellä puolella pitäisi ymmärtää, että ei ole valtion tehtävä pitää firmoja pystyssä. Suomeen pitäisi saada investoitua yksityistä rahaa. Se on maanlaajuinen ongelma, jos tuotanto viedään Suomesta pois. Kun tehtaan piiput sammuvat, se vaikuttaa logistiikan duunareihin. Silloin ei tarvita enää rouville kampaajaa.

Pian puhe siirtyy siihen, miten huonosti media on kohdellut ahtaajia viime vuosien lakkotilanteissa. Lovén sanoo, että ahtaajat ovat solidaarinen porukka. Kun muut ammattikunnat pyytävät apua, he auttavat. Suurin osa satamien työtaisteluista on ollut tukilakkoja. Miehiä raivostuttaa se, miten ahtaajat on leimattu rahanahneiksi, usein väärillä tiedoilla.

– Kauppalehti kirjoitti, että vuonna 2010 ahtaajan vuosipalkka oli 80 000 euroa. Summa painettiin isolla joka paikkaan. Laskimme AKT:n päässä kädestä pitäen oikean palkkasumman ja totesimme, että se on 41 000 euroa. Se ei päätynyt otsikoihin, Lovén muistelee.

Hän muistuttaa, että ahtaajat eivät ole olleet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana lakossa kertaakaan palkkoihin liittyen, vaan pelkästään tekstikysymysasioissa.

– Vaikka oltaisiin Sotkamon sukankutojien puolesta lakossa, nettikirjoittelussa meidät leimataan ahneiksi paskoiksi, mies takarivistä tiivistää.

– Mä ole sitä mielt et kaikinpuoleinen solidaarisuus on kaiken a ja o. Eri mielt voidaa ol asioist, mut ilma solidaarisuut ei pitkäl pötkitä, liitto-oravakin sanoo.

Ahtaajat kertovat, että parasta työpaikalla on mahtavat työkaverit.

– Ja tietysti merinäköala.

Lovén sanoo, että männävuosina jotkut ahtaajista eivät ole halunneet jäädä edes eläkkeelle, sillä oma sosiaalinen elämä on ollut niin kiinni sataman porukassa.

No, mitä mieltä miehet ovat olleet Salme Pasin hahmosta Putouksessa, pystyykö ay-jyrsijään samastumaan?

– Ei meistä kukaan ole porilainen, joku toteaa, ja porukka nauraa.

Tuttuja piirteitä liitto-oravassa kuitenkin on, esimerkiksi se, että tämä tulee nenä mustana töihin.

Miehet kertovat, että kuten Salme Pasilla, myös heillä ay-toimintaan kuuluu pikkujouluja ja virkistystoimintaa.

– Liiton päivillä käydään urheilemassa ja kannustamassa.

– Nimenomaan kannustamassa.

– Kyllä, kannut on mukana.

Kahvitauko lähenee loppuaan, ja mieskööri haluaa vielä selfiet, belfiet ja nimmarit Salme Pasilta – lapsiaan varten tietenkin. Ay-jyrsijä kirjoittaa 11-vuotiaalle Nelli-Nooralle terveiset.

Ulkona Tony Sjögren ottaa liitto-oravan konttikurottajan kyytiin. Salme Pasi ilahtuu ajelusta, sillä Kemiran pääluottamusmiehenä hän ei pääse tekemään näin miehekkäitä juttuja.

– Tua, aika pitkälti kaikki aika menee tähä pääluottamusmiehenä olemiseen. Aamust iltaa väännetää työnantajapuolen kans.

Ay-jyrsijän etu on, ettei oravaa uhkaa potkut.

– Työnantajapuoli ei mahda mitää, ku mut o rauhotettu.

Muiksi työpaikan eduiksi hän kertoo työhuoneensa pienen käpypuun, jota nakertelee toisinaan.

Salme Pasi kysäisee Lovénilta, saako pääluottamusmies törkyä niskaansa.

– Voi kuule. Kerran yhtä pääluottamusmieskollegaa oli uhattu vetää kuonoon. Sanoin hänelle, että jos ei puolen vuoden välein joku uhkaa tappaa, niin et ole mitään tehnytkään. Tällä alalla pelataan kovaa. Mutta kun asiat ovat tasapainossa, kaikilla on kivaa, Lovén sanoo.

– Tutult kuulostaa. Onneks meilläki o vastassa tämmöne porilaine mielenlaatu. Jos sen pettää, niin saa kyl kuulla kunniansa.

Lovén on tyytyväinen siitä, mitä liitto on saanut aikaiseksi. Esimerkiksi palkkatasa-arvoon: satamassa myös naisahtaajan euro on sata senttiä.

– Minulla on ollut satamassa työkavereina arkkitehtejä, tuomareita ja muita korkeakoulutettuja, mutta täällä kaikki ovat vain ahtaajia. Tämä on tasavertainen työpaikka.

Salme Pasi kertoo pettyneensä siihen, että ahtaajista suurin osa oli miehiä.

– Kyl mä sitä osasi odottaaki. Kemiral o hiuka enemmän naisii. Toiset soi enemmä ku toiset.

Vierailu lähenee loppuaan. Mikä ovat Salme Pasin tulevaisuuden suunnitelmat? Aikooko hän tehdä muiden Putous-voittajien tapaan levyn, esimerkiksi pikku-oravien kanssa?

– Tua, musiikkibisnes on mul aika vieras, mä olen aika tavalline porilaine. Iha arkine pehmee touhu tekee minut onnelliseks.

Teksti: Julia Thurén

Kuvat: Joonas Vuorinen