Liito-oravasta puhutaan paljon, mutta lajin tilanne on silti heikko

Miltä tuntuu olla poliittinen eläin? Liito-orava varmasti tietäisi, jos se moisesta jotain ymmärtäisi. Harva suomalainen on liito-oravan nähnyt, mutta jokainen on siitä kuullut, tai ainakin rakennus- tai tiehankkeista, joita on jouduttu punnitsemaan pienen suurisilmäisen nisäkkään vuoksi.

Kaikesta puheesta ja puuhasta huolimatta liito-oravan tilanne Suomessa on heikentynyt eikä kohentunut viime vuosikymmeninä. Vuonna 2019 liito- orava määriteltiin uhanalaiseksi.

Liito-oravan vähentymisen syitä väitöskirjassaan tutkinut Ralf Wistbacka pitää selitystä selvänä. Tilanteen parantamiseenkin olisi hänen mukaansa tehoavia keinoja.

Liito-orava on harmaa ja pieni, hämärässä ja pimeässä liikkuva nisäkäs. Se on painoltaan tavallista oravaa pienempi. Liito-oravakoiraan massa on reilu sata grammaa, naaraan paino on jossain 150–200 gramman välillä. Maastossa naaraan ja koiraan kokoeroa on hyvin vaikea erottaa.

Suuret yöeläjän silmät antavat liito-oravalle söpön ilmeen, mutta ehkä poikkeuksellisin ominaisuus on etu- ja takajalkojen välissä oleva ihopoimu. Kun liito-orava loikkaa puunrungolta tai oksalta ilman varaan, se levittää raajansa ja liitää ihopoimunsa avulla jopa lähes sata metriä.

Liito-oravan häntä on lyhyempi kuin tavallisen oravan, mutta litteä ja pörheä. Häntä on liiturille elintärkeä, sillä sen avulla se voi ohjata liitonsa suuntaa.

Liito-orava on pohjoisen havumetsäalueen eli taigan laji. Niitä elää Euroopassa Suomessa, Virossa ja Venäjällä.

Asuinpaikakseen liito-orava tarvitsee kuitenkin sekametsää, kertoo Ralf Wistbacka. Metsän ei ole pakko olla vanhaa, mutta yli 40-vuotiasta. Jos siinä on erilajisten puiden lisäksi myös eri ikäisiä puita, aina parempi.

– Kuusia, mäntyjä, lehtipuita. Eri kokoisia ja eri ikäisiä puita. Välillä tiheämpiä kohtia, välillä harvempia, hän luettelee.

Siis metsää, joka on luonnontilassa, tai jota on hoidettu niin, että se on mahdollisimman lähellä luonnontilaa.

Liito-oravanaaraan ja -koiraan elintavat ja elinpiirit eroavat toisistaan. Naaras elää muutaman hehtaarin alueella, pesii ja kasvattaa poikasensa. Koiraan reviiri voi olla noin 50 hehtaaria. Koirailla ne voivat olla päällekkäisiä. Poikasista liito-oravaäijät eivät huolehdi.

Ensimmäinen syksy syntymän jälkeen määrää liito-oravan elinpaikan.

– Koiraista osa jää kotimetsään, mutta melkein kaikki naaraat lähtevät vaellukselle etsimään itselleen paikkaa, Wistbacka kertoo.

Vaellukselle tulee mittaa parista kilometristä jopa kymmeneen. Se jääkin liiturinaaraiden ainoaksi pitkäksi taipaleeksi niiden melko lyhyessä elämässä. Liito-orava elää korkeintaan muutaman vuoden.

Kun naaras löytää sopivan paikan, se asettuu muutaman hehtaarin reviirille.

– On tutkittu, miten pitkälle liito-orava lähtee pesäpuustaan. Keskimääräinen matka on 111 metriä, mutta elokuussa lähes 150 metriä.

Vaikka elinpiiri on pieni, Ralf Wistbacka havaitsi väitöstutkimuksessaan, että naaras tarvitsee ympärilleen pienen metsän. Vaikkapa pesäpuu ja sen ympärille jätetty muutama puu hakkuuaukolla ei ole ympäristö, jossa naaras pysyy hengissä. Naaraan selviytymismahdollisuudet alkavat kohentua, kun metsää on ympärillä vähintään neljä hehtaaria. Samaan tulokseen on tultu aiemmissa tutkimuksissa.

Neljän hehtaarin metsäpläntti on pieni. Neliön kokoisena sen sivut olisivat kaksisataa metriä. Normaalisti sen kokoisella metsäalueella mahtuu asustelemaan vain yksi liito-oravanaaras.

Liito-orava on kiimassa näihin aikoihin. Ensimmäiset poikaset syntyvät huhtikuun lopulla, mutta niitä voi tulla selvästi myöhemminkin. Liito-orava pesii mielellään vanhassa tikankolossa, mutta sille kelpaa myös pönttö.

Naaras huolehtii poikasista pesässä vähän yli kaksi kuukautta.

– Tiettyjä perusjuttuja liito-oravasta on auki edelleen. Emme esimerkiksi tiedä sitä, miten naaras hoivaa poikasiaan, kun ne runsaan kuukauden ikäisinä alkavat liikkua pesäkolon ulkopuolella. Emme myöskään tunne talven ruokavarastojen merkitystä tai sitä, merkitäänkö papanoilla reviiriä.

Liito-oravan tilanne on heikentynyt Suomessa viime vuosikymmeninä. Liito-oravan suurin uhka on tehometsätalous. Aukkohakkuut pirstovat elinympäristöä eikä yksilajinen ja tasaikäinen talousmetsä sovi elinympäristöksi, vaikkei se aivan nuorta olisikaan.

Wistbacka kertoo, että biologi Ilpo K. Hanski arvioi 2000-luvun alkuvuosina liito-oravanaaraita olevan Suomessa noin 150 000.

– Vuonna 2017 niitä oli 55 000 vähemmän. Ja tilanne on heikentynyt edelleen, sillä hakkuut eivät ole vähentyneet.

Wistbacka moittii nykyistä ohjeistusta liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelemisesta liian epämääräiseksi ja siksi käyttökelvottomaksi. Hänen mielestään suojelu metsämaastossa on liian löyhää.

– Ei riitä, että pesäpuun ympärille jätetään muutama puu pystyyn.

Suoran elinympäristön häviämisen lisäksi metsätalous niittää liito-oravia myös välillisesti.

Hakkuuaukot ovat hyviä saalistuspaikkoja pöllöille. Niiden pääsaalista ovat myyrät, mutta kun myyrät vähenevät, aukoille asettuneet petolinnut saalistavat enemmän muita eläimiä.

Liito-oravia saalistavat huuhkaja, viiru- ja lehtopöllö, kana- ja varpushaukka sekä näätäeläimet ja kotikissat. Liito-orava ei ole minkään näistä pääravintoa, mutta kelpaa kohdalle osuessa saaliiksi ja entistä paremmin, jos muut saaliseläimet ovat vähissä.

Jos liito-oravan kotimetsä on 4–6 hehtaarin kokoinen ja monimuotoinen, se antaa suojaa paremmin myös pedoilta. Wistbacka muistuttaa, että näkösuojaa ja piilopaikkoja tarjoava metsä on mieleen myös vaikkapa metsäkanalinnuille, kuukkeleille ja laulurastaille.

Liito-orava on maassamme melko eteläinen laji. Länsirannikolla lajin esiintymisen pohjoisraja kulkee Kokkolan tasolla, mutta idässä liitureita elää pohjoisempana, aina Kuusamossa saakka.

Ralf Wistbackan mukaan liito-oravalla menisi hyvin, jos Ilkka Hanskin jo aikanaan hahmottelemaa suositusta noudatettaisiin. Eli suojeltaisiin noin kymmenesosa eteläisen Suomen metsistä ja lisäksi käsiteltäisiin toista kymmenesosaa metsistä jatkuvan kasvatuksen menetelmillä. Tällaisen metsätalouden kanssa liito-orava voisi elää, samoin se auttaisi myös 800 muuta uhanalaista metsälajia, Wistbacka sanoo.

Nykyisellään Etelä-Suomen metsistä on suojeltu tiukasti 3,6 prosenttia.

Liito-oravan tulevaisuus riippuu Suomessa siis paljolti siitä, mihin suuntaan metsätalous menee. Ilmastokriisikin voi vaikuttaa liito-oraviin, Wistbacka arvioi.

Kuusi on liito-oravalle mieluisin kotipuu, joten jos ilmasto lämpenee niin paljon, ettei kuusi enää menesty, liiturien pitäisi ehkä sopeutua elämään ilman sitä. Nykyäänkin tosin liito-oravia elää puhtaissa lehtimetsissä, joissa on useita eri puulajeja.

Suurempi vaikutus, joka tuntuu jo nyt, voi olla niin sanotulla myyräsyklien heikkenemisellä ja katoamisella. Aiemmin, säännöllisten ankarien talvien ilmastossa, myyrät runsastuivat ja hupenivat selkeissä sykleissä.

Nyt tällaiset syklit ovat heikentyneet. Se voi viedä myyrät pois pöllöjen ruokalistalta, mikä puolestaan lisää liito-oravien saalistamista.