Apu

Liisa Liimatainen: olin lapsena ainut järjen ääni kodissamme

Liisa Liimatainen: olin lapsena ainut järjen ääni kodissamme

Liisa Liimatainen oli aktiivisesti mukana 1960-luvun opiskelijapolitiikassa. Hän toimi Opiskelijain YK-liiton pääsihteerinä vuonna 1968 ja oli Helsingin Vanhan ylioppilastalon valtauksen vahva taustavoima.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Päivi Arvonen
Mainos

Yksinäisyys antaa tilaa

kokemukselle ja ymmärrykselle.

Lapsuudenperheeni Imatralla oli todellinen kriisiperhe. Minä olin alle kymmenvuotiaana ainoa järjen ääni kodissamme. Vahvuuteni selittyy lapsuuden kokemuksillani, koska oli pakko itsenäistyä.

Syvä itseluottamus omiin voimiini, älykkyyteeni ja päättelykykyyni on aina ollut elämäni tukipilari. En ole koskaan pelännyt olla erilainen enkä toimittajana linjata asioita eri tavoin kuin valtamedia.

Toimittajan ammatti oli lapsuuteni unelma. Olin jo lapsena hyvä kirjoittamaan. Työni on aina ollut minulle intohimo. Monimutkaisen asian ymmärtämisen riemu on tämän ammatin hienoimpia puolia.  

Kaksi vuotta au pairina Ranskassa 18–19-vuotiaana avarsi maailmankuvaani. Naislääkäri, jonka lasta hoidin, oli ensimmäinen henkisestä kehityksestäni kiinnostunut ihminen. Matkustimme yhdessä ja tapasin hänen kauttaan intellektuelleja. Imaisin itseeni kaiken mahdollisen tiedon ja samalla opin, mitä on älyllinen sitoutuminen joidenkin asioiden puolesta.

Räjäytin sillat takanani lähtiessäni Suomesta maailmalle 1970-luvun alussa. Koin, että minunlaiselleni ei ollut tilaa Suomessa. Aloittaessani Italiassa työt freelancerina jouduin rakentamaan siltoja kotimaahan uudestaan.

Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Tämän sekä tietynlaista oveluutta olen neljässä vuosikymmenessä oppinut Italiasta, ja se on auttanut minua selviämään työmatkoillani Lähi-idässä ja arabimaailmassa.

Kosovon joukkohaudat ovat ehkä karmeinta mitä olen nähnyt. Olen traumatisoitunut nähdessäni väkivallalla ladattuja yhteiskuntia.

Olen kuitenkin aina uskonut siihen, että pitkällä aikavälillä ihmiset pärjäävät ja yhteiskunnat oppivat hoitamaan itse omat ongelmansa.

Ulkopuolinen puuttuminen maiden sisäisiin ongelmiin ei ole hyvä vaihtoehto.

Yksinäisyyden arvo on vuosi vuodelta kirkastunut työmatkoillani. Yksin matkustava toimittaja ei muodosta suljettua ryhmää ja voi keskittyä ymmärtämiseen.

Itsenäisyys kaikilla kentillä on aina ollut minulle tärkeää. Jokaisen valinnan edessä olen aina investoinut itsenäisyyteen.

Tyttäreni kuolema kahdeksan vuotta sitten oli elämäni kovin paikka. Surussa pelastukseni oli työnteko, johon takerruin.

Myös yhteys lapsenlapsiini auttoi ymmärtämään, että elämä jatkuu ja aika parantaa.

Lapsenlapseni ovat nyt 10- ja 12-vuotiaita positiivisia maailmankansalaisia. Yhdessä luomme uusia elämänprojekteja.

Ikääntymistä en ole oikeastaan ehtinyt miettiä. Teen sitä, mistä pidän. Eläkkeelle jääminen ei kuulu ajatusmaailmaani eikä minulla ole koskaan ollut maksettuja lomia tai sairauslomia.

Kun matkustin  70-vuotiaana toiselle matkalleni Saudi-Arabiaan keräämään aineistoa kirjaani, olin todella ylpeä itsestäni.

Teksti ja kuva Päivi Arvonen

Julkaistu: 21.10.2016