Liigan sensaatiojoukkueen päävalmentajaa höynäytettiin – "Pelaajia suorastaan v***ttaa!"

Aition Suuri olympiaopas on 68-sivuinen kisalehti, jossa on kaikki mitä tarvitset talviolympialaisten kotikatsomoon – tilaa se suoraan kotiin tästä linkistä, ilman toimituskuluja!

KooKoo ja SaiPa tuovat väriä SM-liigaan. Kyse on siitä, että kouvolalaiset ja lappeenrantalaiset pelaavat omintakeista pelitapaa verrattuna muihin.

Katsoin perjantaina Ilveksen ja KooKoon ottelun, lauantaina kiinnitin huomioni KooKoon ja Lukon matsiin. Eli otin niin sanotusti pohkeeseen KooKoon.

Jos Tommi Niemelän Ilves olikin pelillisesti Jouko Myrrän KooKoon rintataskussa, ottelu kun mentiin pelitapojen osalta KooKoon merkeissä, on vuorostaan Myrrän KooKoo ollut Tomi Lämsän Lukon narutettavana tällä kaudella.

Perjantain Niemelä esikuntineen oli tehnyt väärän tai joka tapauksessa pelokkaan pelisuunnitelman KooKoota vastaan. Vaan nyt Sumulaaksossa vuorostaan Myrrä esikuntineen oli ajautunut ajattelemaan pienesti.

KooKoo pystyy pelaamaan lähes kaikkia joukkueita vastaan SM-liigassa vähällä kiekonhallinnalla. Mutta Lukkoa ja etenkin Lukon pelivälineen hallintapeliä vastaan KooKoolla on jonkinlainen kipupiste kaiken aikaa ylittymäisillään.

Ilmeisesti sen tähden – ja olihan Lukko kaudella aiemmin lyönyt jo kaksi kertaa KooKoon – Myrrä ja apukoutsi Tuukka Poikonen olivat päätyneet varsin varovaiseen pelisuunnitelmaan, jossa oli muun muassa paljon trapia. Kun taas Ilveksen KooKoo oli edellisenä päivänä nostanut seinälle viljelemällä lähinnä pidäkkeetöntä ja mistään piittaamatonta prässiä kera pystysyöttöjen.

Ensimmäisessä erässä KooKoo ei lähettänyt edes pitkiä nopeita syöttöjä hyökkääjilleen, jos kohta hyökkääjätkään eivät riiston jälkeen rientäneet varastamaan peliltä matkaa kohti Lukon siniviivaa tarjotakseen karkurissyötöille syöttöpaikkoja.

Lukolle Sumulaakson 30x60 metrin kaukalon maksimikoko sopii erinomaisesti. Osin siksikin se sai syöttöpelinsä kulkemaan, kun tilaa on. KooKoolle oman ison kaukalon suuri tila on jopa hieman riesa.

Tosin Lukolla oli silläkin yksi karmea valuvika pelitapansa eräässä alakohdassa, nimittäin alivoimapelin hillitön paineistaminen ei onnistu eikä onnistunut 30 metriä leveällä alivoimapelialueella. Lukon alivoimapelin ajokoirien juostessa kieli vyön alla paineelta toiselle, Ville Meskanen syötti, kis, kis, Santeri Sululle poikki kentän, joka taas syötti, kis, kis, Roobert Rooballe poikki kaukalon putattavaksi Joni Ortion tyhjän maalin puolelle putattavaksi 1–0 kotijoukkueella.

KooKoon ylivoimapelimaali antoi erällä tuloksen, Lukon kiekkokontrolliin perustuva pelitapa hallinnan raumalaisille.

Toiseen erään KooKoo alkoi enemmän pelata ”KooKoota” eli syöttöjä, kääntöjä ja tökkäisyjä: ylöspäin! Se on viheliäinen pelitapa vastustajan kannalta, kun pelaajia ja kiekkoja lähetetään ylöspäin silloinkin, kun siinä ei ole ikään kuin mitään järkeä. Tosin järki on siinä, että jokainen KooKoon pelaaja tietää, että nyt sitä rummutetaan.

Siinä on myös hienoja suunnitelmallisia hyökkääjien kääntöjä keskialueelta niin, ettei hyökkääjä palautakaan kiekkoa pakille, vaan kurvaa itse kohti pohjoista. Joku Otto Paajanen on tuollaisessa tilanteessa kiekon kanssa peräti nerokas.

Lisäksi KooKoolla on "KooKoo-lätkässään" rakennetta tuossa tuollaisessa muun muassa sellaisessa konstellaatiossa, jossa kolme hyökkääjää käy hiipuvaan vauhtiin pelattavaksi vastustajan siniviivalle kuin kolme Stiga-pöytälätkäpelin hyökkääjää konsanaan. Olkoonkin, että sitä vastaan Lukko puolusti nyt hyvin.

Muutoinkin Lukko kesti kohtuullisen hyvin tuon kaakosta äkillisesti puhaltamaan alkaneen myrskytuulen kakkoserässä. Lukko oli valmistautunut hyvin puolustamaan tuota puhuria.

Yltyleensä KooKoon loikkarivaihteen silmään lyöminen johti siihen, että ympäri kaukaloa alkoi kontingentit tilanteet lisääntyä, eli tilanteet, joissa kiekko poukkoili sinne tai tänne, vaikka se olisi yhtä hyvin voinut lennähtää tuonne. Moinen osin näennäinen pelitilanteiden arvaamattomuus normaalisti sataa KooKoon laariin, nyt vain osin. Lukko ei ollut eksyteltävissä.

Lukon onnistui kakkoserässä tasoittaa peli lukemiin 1–1 vuorostaan omalla ylivoimapelimaalillaan. Siinä oli kyse kaksikon Antti Saarela ja Jakob Stenqvist neroudesta. Saarela voitti kiekon Nuutti Viitasalolle, joka syötti viivaan Stenqvistille, joka vuorostaan toimitti sekunnin kymmenykselleen oikeaan aikaan kiekon kohti maalia Saarelan liikkuvan maskin katveen kautta aivan Saarelan oikean käden kyynärpäätä hipoen.

Kahden erän jälkeen kaukalon parhaita pelaajia olivat olleet Saarela ja kummankin joukkueen maalivahdit, KooKoon Juha Jatkola ja Lukon Ortio.

Lukija ymmärtää hyvin, että jäin kahden erilaisen ensimmäisen erän jälkeen todella vesi kielellä odottamaan, millainen mahtaisi olla matsin kolmas erä.

Minulla on pelkästään vanhoissa mustissa muistikirjoissa noin tuhannen ottelun pelisuunnitelmat ja niiden jatkot merkittynä ylös. Niissä on eräs jännittävä keskimääräinen huomio. Huomion mukaan kolmansiin eriin, jos peli on erittäin tasainen, valmentajat päätyvät palauttamaan alkuperäisen, ensimmäistä erää koskevan pelisuunnitelman.

Niin kävi myös nyt. Jouko Myrrä esikuntineen lähti kolmanteen erään peluuttamaan runsaasti trapia eivätkä kouvolalaiset sanottavammin laittaneet tulille viheliäistä karkuripelaamistaan kohti pohjoista.

Sanalla sanoen Lämsän Lukko oli suvereeni päätöserässä.

Hieman traagisella tavalla KooKoon Oskari Luoto tarjosi Lukolle sauman voittaa ottelu. Luoto sai hieman häirintää Aarne Intoselta keskialueella, josta Luoto suivaantui ja kosti käsittämättömällä viikatelyönnillä Intosen pohkeeseen. Ehkä Luoto oli saanut siitä mittansa täyteen, että Lukko luistelutti läpi ottelun keskialueella keskustaan puolustamaan vähintään yhden hyökkääjän.

Luodon jäähyn aikana nähtiin upea ottelun ratkaisumaali.

Siinä taitava konkari Mikael Ruohomaa puijasi KooKoon aivan kärkipakkeihin kuuluvaa Jesper Ahlrothia. Itse asiassa Ruohomaa, Saarela ja maalintekijä Ponthus Westerholm pelasivat ovelasti kolmella-yhtä-vastaan-pelin Ahlrothia vastaan.

Ruohomaa teki peliä, hän katsoi siniviivaan päin Stenqvistiä, jolloin Ahlroth aavisteli sinänsä aivan oikein Ruohomaan saattavan syöttää keskelle Westerholmille. Tuossa hetkessä Ruohomaa oli saanut Ahlrothin mailan yhteen käteen oikealle hänen ja Westerholmin väliin.

Koko ajan Ruohomaan suunnitelma olikin kääntää syöttö maalin etutolpalla väijyvälle Saarelalle, ja niin hän käänsikin, jolloin Ahlrothin oli pakko äkillisesti heilauttaa mailaansa Saarelan suuntaan. Taitava Saarela näki mailan puolustajan mailan heilahtavan, eikä siinä kaikki, Saarela odotti vielä sekunnin kymmenyksen, että Ahlrothin luistimen ja mailan väliin syntyi tunneli, josta pystyi syöttämään Westerholmille, joka kihautti.

Saarela itse viimeisteli vielä tyhjään maaliin 3–1. Hän oli lopulta kaukalon paras pelaaja.

Jos perjantaina Myrrä veti höplästä Tommi Niemelää, nyt Lämsä luki lakia ja narrasi Myrrän täysin pois raiteiltaan valmentajana. Myrrällä tokko uni tulee silmään, kun hänelle yön hiljaisina tunteina valkenee, että saman tappion olisi saanut, vaikka KooKoo olisi pelannut omaakin identiteettiään.

Olen varma, että KooKoon pelaajia risoo ja suorastaan veetututtaa, että päävalmentaja esikuntineen antamalla antoi edun vastustajalle.

Tomi Lämsästä huokui, pelaajista näki ja peli näytti, että Raumalla on taas saatu juna raiteilleen taannoin päällä olleen kriisin poikasen jälkeen.