Liigan sarjajärjestelmäuudistus olisi historian härskein puhallus – jos sellainen olisi edes oikeasti tekeillä – ”Happi saattaa loppua”

Suomalaisessa jääkiekossa on odotettu vesi kielellä uutisia uusista sarjajärjestelmistä. Turhaan. Uudistuksista piti tiedottaa jo elokuussa. Nyt eletään lokakuuta ja päätökset uudistuksista vain venyvät.

Alkaa näyttämään yhä vahvemmin siltä, että mitään todellista uudistusta ei tule edes tapahtumaan. Kyseessä on teatteri, jonka esitys ei tule näkemään loppua. Ainakaan vielä pitkään aikaan.

Useat Aition lähteet alkavat kallistua siihen, että kyseessä on pelkkä näyttävä kusetus – mikään ei liiku ennen kuin seinä tulee vastaan, ja siihen on vielä matkaa.

Yhä useampi Aition lähde näkee koko kupletin juonen: kyseessä on taidokkaasti lavastettu sumuverho. Vasta KKV:n tutkinta Liigan laillisuudesta on saanut koneiston yskähtämään käyntiin – toistaiseksi lähinnä näön vuoksi. Liigakarsinnat on sentään kaivettu naftaliinista.

Vielä helmikuun alussa 2025 kiekkojohtajat hyrisivät tyytyväisyyttä esitellessään helsinkiläisessä hotellissa järjestetyn tulevaisuusseminaarin tuloksia. Nyt alkaa tapahtumaan, kuulemma.

Mutta mitä on oikeastaan tapahtunut?

Tai pitäisikö kysyä: mitä ei ole?

Kulisseissa tehdään kovasti töitä. Siinäpä lause ja fraasi, jota on kulumiseen asti hoettu.

Aikanaan, kun KKV:n tutkinta päättyy, tulee lopputulos olemaan Liigan kannalta todennäköisesti tyly, kuten tässä asiantuntijan arviossa käy ilmi.

Kesällä Jarmo Kekäläisen selvitystyö tuli päätökseen ja pöydälle tuli niin sanottu konferenssimalli. Tällä kuulemma mennään. Arvaatte jo varmaan lopputuloksen. Sekin esitys tyrmättiin ja palattiin takaisin vanhaan.

Nyt Liigan puheenjohtaja Jyrki Seppä lausuikin, että joukkuemäärä vähenee. Päätöksiä on tarkoitus tehdä loka-marraskuun taitteessa.

Tähän väliin voisi laittaa sarkastisten rumpujen pärinää.

Tuli lokakuun alku. Ja kuin isona yllätyksenä päätökset venyvät jälleen hamaan tulevaisuuteen. Nyt päätöksiä on tarkoitus nuijia marraskuussa. Marras-joulukuun korvilla pitäisi olla jotain konkreettista.

Ei tarvitse kovin kummoinen näytelmän käsikirjoittaja tai katsoja olla, kun arvaa jo mitä seuraavaksi.

Vakuutellaan taas kahta kauheammin, että kovasti tässä töitä tehdään.

Kyse ei ole yhteisestä linjasta tai päätöksen merkittävyydestä. Kyse on siitä, että Liigan osakkaista löytyy tarpeeksi seuroja, jotka eivät halua muutoksia. He ovat valmiina venyttämään päätöstä ikuisuuteen.

Sitten kulisseissa on puhuttu uudesta Liigastakin. Ja kuulemma on jopa väläytelty komissaarin tyyppistä ratkaisuakin ja ehdotettu entistä suomalaista NHL-kovanaamaa pestiin.

Muutama Aition lähde alkaa olemaan siinä uskossa, että päätöksiä – tai niiden tekemättä jättämisiä oltaisiin valmiita venyttämään päätyyn asti. Olisi pienempi paha, jos koko homma menisi katolleen, kuin se, että jouduttaisiin nöyrtymään ja myöntämään, että väärin tässä on toimittu.

Sitten uutta matoa koukkuun ja ainakaan kukaan ei "menettäisi kasvojaan". Ylpeyskö on se tärkein asia suomalaisille kiekkojohtajille on?

Osa porukasta tuntuu luovuttaneen. Osa taistelee tuulimyllyjä vastaan ja osa leikkii mukana, mutta ei kuitenkaan leiki tosissaan. 16 osakasta ja viidellätoista on äänioikeus – yhtälö on mahdoton saada toimivaksi, jotta päätöksiä saataisiin aikaan.

Vielä kesällä Aitiolle väläytelty ajatus siitä, että muutama iso seura pakkaa tavaransa ja perustaa oman sarjan tuntui melko mahdottomalta. Mutta mitä enemmän rivien välistä asioita kuulee – sitä isommalta mahdollisuudelta se alkaa kuulostaa.

Yksi Aition lähteistä antaa tylyn näkemyksen nykyisestä tilanteesta. Hänen mukaansa Liigan sisällä ei ole todellista aikomustakaan uudistaa sarjajärjestelmää.

Kello käy ja haaveet sarjajärjestelmäuudistuksesta kaudelle 2026-27 voi hiljalleen haudata. Aika tulee yksinkertaisesti vastaan.

Ja samalla hiekka tiimalasissa venyy jo seuraaville kausille. Jos nyt jotain päätöksiä saataisiin aikaan, täytyisi seuroille jättää riittävä siirtymävara.

Kritiikki puheenjohtaja Seppää kohtaan on myös kasvanut. Moni piti Sepän alkua vahvana, mutta ote on lipsunut. Jääkiekkoliiton johto puolestaan on leikkinyt kuurupiiloa. Vai koska viimeksi Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen on ollut esillä sarjajärjestelmäkeskustelun osalta. Toimitusjohtaja Sami Kauhasesta nyt puhumattakaan.

Maaliskuussa viimeksi Kauhanen on todistetusti jotain ääntänyt.

Liiga vähät välittää ulkopuolisesta paineesta. Se on nähty. Liigaa ei hetkauta ulkopuolinen puhe suuntaan tai toiseen. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi muutokselle näyttää muodostuvan paine sisäpuolelta.

Kriiseissä mitataan johtajuutta, sanotaan. Jääkiekon nykytilanne onkin melkoinen mittari – eikä tulos mairittele. Johtajat vaikenevat, piiloutuvat ja toivovat parasta.

Mutta kun johtaja lakkaa johtamasta, jääkö jäljelle enää muuta kuin titteli?

Suomalaisessa jääkiekossa on totuttu, että kriisien kohdalla lyödään toimiston valot kiinni pariksi viikoksi. Mennään mökille nautiskelemaan ja palataan kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Liiga on jämähtänyt pysähtyneisyyteen – ja jäljet näkyvät kaikkialla. Kiinnostus kuihtuu, pelien merkitys haihtuu, eikä kilpailusta ole enää kuin kulissi. Juniorisarjat kituvat. U20 on paisutettu hajuttomaksi ja tehottomaksi. Kehitys ei palvele ketään. Ei suuria, ei pieniä. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Kun tässä jokainen odottaa uutisia uudistuksista, niin kaikki viestit kertovat, että Liigan suunnalta niitä ei kannata henkeään pidätellen odottaa. Happi saattaa loppua. Ja varokaa, kun seuraavan kerran jääkiekkojohtajat lausuvat taikasanat: asiat etenevät neuvottelupöydissä hyvin.

Liigan osakkaat muistuttavat enemmän hiekkalaatikkoa kuin hallituspöytää.

Muutama rakentaa kiltisti hiekkalinnaa, pari vartioi omaa ämpäriään mustasukkaisesti – ja suurinta osaa ei kiinnosta koko leikki.

Yhteinen päämäärä puuttuu, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.

Ehkä siksi, ettei sitä ole koskaan ollutkaan.