Levillä juhlittiin
Kulttuuri
Levillä juhlittiin
Avajaisviikonloppuun mahtui naamiaiset, muotinäytös, drag show, musiikkia ja hyvää ruokaa. Eturinnekin oli jo auki.
Julkaistu 5.11.2012
Apu

Levillä oltiin jo odottavissa tunnelmissa, koska naisten ja miesten pujottelun maailmancupin avaus on tulevana viikonloppuna. Tanja Poutiainenkin oli jo tullut hyvissä ajoin valmistautumaan kisaan.

Levin kaunein kaksikko Niina-Maria Lavonen ja Sara Sieppi esiintyivät lauantaina muotinäytöksessä.

– Onneksi ehdimme pariksi tunniksi laskettelmaan. Nyt on hiihtokausi virallisesti avattu, Sieppi sanoi.

Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari iloitsee talven hyvästä varaustilanteesta.

– Brittimatkailijoiden määrä on nousussa. Levin kausilippu käy nykyään myös Sveitsin St. Moritzissa, Adelbordenissa ja Wengenissä. Se viestii siitä, että meitä arvostetaan, Palosaari sanoo.

MTV3:n Asta Makkonen ja Mervi Kallio ovat mukana kolmivuotisessa Nuorten hyväksi -kampanjassa, joka lanseerataan marraskuun lopussa. Kampanjassa on mukana myös Tukikummit-säätiö.

Olivia, Reijo ja Johanna Oras ovat viimeksi olleet yhdessä Levillä vuonna 2001.

– Silloin oli 30 astetta pakkasta, Johanna muisteli.

14-vuotias Olivia tiesi olevansa perheen paras laskettelija. Esikuvakseen hän mainitsi Tanja Poutiaisen.

Hullu Poro Areenalla järjestettiin perjantai-iltana naamiaiset matkailuteemalla. Mukana menossa olivat  Päivikki Palosaari ja Mr. Majorca, eli oululainen ohjelmatuottaja Antti Alasimi.

Vanajanlinna Groupin keittiöpäällikkö Sami Salonen ja keittiömestari Mika Jokela tarjoilivat avajaisvieraille Levi Spirit Loungessa modernin Lapin makuja. Jokela julkaisee 25. marraskuuta keittokirjan Vanajanlinna Chef Mika Jokela, jonka on kuvannut hämeenlinnalainen valokuvaaja Mikaela Löfroth.

Lauantaina Levin keskustassa avasi kuningasrapuihin erikoistunut ravintola King Crab House.

– Tällaisesta kolmen kilon kuningasravusta riittää hyvin syömistä muutaman hengen pöytäseurueelle, ravintolapäällikkö Jouko Siimesvaara sanoi.

Taiska esiintyi poikansa Eliaksen kanssa Tuikussa tunturin laella. Yleisön joukossa oli myös yksivuotias lapsenlapsi Risto.

– Söldenin kisa ei mennyt ihan putkeen, joten odotan Levin kisalta paljon, Tanja Poutiainen sanoi reippaaseen tyyliinsä.

– Kilpakumppanit pitävät Leviä eksoottisena kisapaikkana. Minulle mieluisimmat kolme ovat Levi, Zagreb ja Aspen. Viimeksi mainitussa olen menestynyt hyvin ja siellä minut tunnetaan, Poutiainen kertoi.

Kommentoi »