Apu

Lenni-Kalle Taipale: ”En osaa lyödä vasaralla naulaa, kädet alkavat täristä – minulla on niin huono motoriikka – siksi satutan itseni helposti”

Lenni-Kalle Taipale: ”En osaa lyödä vasaralla naulaa, kädet alkavat täristä – minulla on niin huono motoriikka – siksi satutan itseni helposti”
Pianisti Lenni-Kalle Taipale on soittajana virtuoosi, mutta mihinkään muuhun kädet verillä kulkevan huippumuusikon sormet eivät taivu.
Julkaistu: 12.9.2021

Muusikko Lenni-­Kalle Taipale on tuttu näky television viihdeohjelmissa kuten Napakymppi, The Voice of ­Finland ja Elämäni biisi. Elokuun lopulla hänet nähdään ruutuun palaavassa ­Bumtsibumissa kapteenin roolissa.

Nousit julkisuuteen lahjakkaana jazzmuusikkona, mutta olet tehnyt päätyösi viihdeohjelmien pianistina. ­Arvotatko tekemääsi musiikkia?

– En missään nimessä. Olen nauttinut kaikista tekemistäni projekteista, myös puhtaasta hömppäpuolesta, en pidä mitään musiikkia toista arvokkaampana. Olen ehkä halunnutkin olla se tyyppi, joka tekee ennakkoluulottomasti uusia aluevaltauksia. En väitä, että kuuntelisin vapaa-ajallani esimerkiksi suomirokkia, mutta diggaan ihan hulluna päästessäni soittamaan sitä itse. Olen luonteeltani innostuja. Tekeillä olevat jutut tuntuvat monesti kaikkein tärkeimmiltä asioilta maailmassa.

Mikä erottaa viihteen taiteesta?

– Ei välttämättä mikään. Mielestäni kyse on periaatteessa ihan samasta asiasta. Viihde voi olla taidetta ja taide voi olla viihdettä. Kaikki kategorisoiminen on ihan hanurista. Miksi ylipäätään lähteä vertailemaan? Se on mielestäni ihan tyhmää.

Olet saanut lukuisia tunnustuksia ja debyyttilevysi sai aikanaan ensimmäisenä suomalaisena jazzalbumina ­kultaa. Mitä menestys ­merkitsee sinulle?

– Totta kai olen siitä kiitollinen, mutta itselleni kaikkein tärkeintä on silti jatkuvuus. Olen saanut tehdä muusikon­uraa jo kolmella vuosikymmenellä. Itsestään selvänä en sitä pidä, ja siksi suhtaudun jokaiseen työhöni vakavasti ja koetan tehdä hommat aina täysillä. Olen hokenut itselleni, ettei tämä kestä ikuisesti. Menestystä enemmän pelkään silti menettäväni innostukseni. Jos menetän sen, ei menestykselläkään ole enää mitään merkitystä.

Onko leipiintymisen vaara olemassa?

– No, ei oikeastaan. Nyt pandemian aikana olen silti huomannut alkaneeni nauttia ihan eri tavalla normaaleista asioista. Se, että menee aikaisin nukkumaan, viettää aikaa puolison ja lasten kanssa, syö hyvin ja pitää kunnostaan huolta, merkitsee nykyisin enemmän. Ennen musiikki ja oma ura menivät ­kaiken edelle. Nyt sellaista peruselämää on alkanut arvostaa enemmän.

"Olin kaverin synttäreillä, Michael Monroe oli siellä yllätysesiintyjänä. Se pyysi mut lavalle vetämään rokkipianolla Get On -kappaleen. En ollut soittanut kahteen kuukauteen mitään, ja taas olivat sormet verillä."

Olet soittajana virtuoosi. Korreloiko se muun sorminäppäryyden kanssa?

– Hyvä kysymys! Ei nimittäin todellakaan korreloi. Olen aivan s...nan kömpelö käsistäni. Minulla on esimerkiksi todella huono käsiala. Ala-asteen tokalla luokalla minut pistettiin neurologisiin testeihinkin, kun en osannut kirjoittaa kunnolla. Enkä osaa edelleenkään lyödä vasaralla naulaa, kädet alkavat täristä. Minulla on niin huono motoriikka. Jaloistani olen ketterä, mutta käsistäni äärimmäisen kömpelö. Siksi satutankin itseni helposti.

Olet pelannut salibandya kakkosdivarissa ja harrastat aktiivisesti liikuntaa. Kuinka paljon ammatti­pianistin pitää varoa sormiaan?

– Nolla prosenttia. En ole koskaan varonut käsiäni, siksi minulle tuleekin aina kaikenlaisia osumia. Vedin esimerkiksi eräänä päivänä painepesurilla käsilleni ja katselin, kun iho rullautui irti. Ja vähän aikaa sitten olin kaverin synttäreillä, Michael Monroe oli siellä yllätysesiintyjänä. Se pyysi mut lavalle vetämään rokkipianolla Get On -kappaleen. En ollut soittanut kahteen kuukauteen mitään, ja taas olivat sormet verillä. Ja joskus nuorempana salibandyssä jotkut urpot tulivat huutelemaan, että me hakataan sua sormille. En mä siitäkään välittänyt.

Harrastat myös potkunyrkkeilyä. Mikä turpaan vetämisessä viehättää?

– Hyvä kysymys sekin. Kun nyrkkeilyä oppii vähän enemmän, tajuaa, miten kova oma lyönti voi olla. ­Silloin ymmärtää, ettei toisen lyömisessä ole mitään kiehtovaa. Mutta rauhallisuutta nyrkkeily opettaa ja vartalon ­hallintaa, mitä minulta on aikaisemmin puuttunut. Ja pitää nyt muistuttaa, etten ole edes lyönyt ketään oikeasti, en edes treeneissä. Enkä lyö.

Avioero- ja seurustelukuviosi nousivat muutama vuosi sitten tiedotusvälineiden otsikoihin. Millainen on suhteesi julkisuuteen?

– Kohteliaan etäinen. Arvostan mediaa, ja haluan olla tasapuolinen kaikkia kohtaan. En ole esimerkiksi antanut yhtä ainutta parisuhdehaastattelua elämäni aikana, ja olen vetänyt samaa linjaa kaikkien kanssa, on kyse ollut sitten Seiskasta tai Kodin Kuvalehdestä. Uskoisin, että lehdistön ja minun välillä vallitsee selkeä yhteisymmärrys siitä, mihin olen valmis ja mihin en. Ainoastaan eron aikana elämästäni revittiin kohuotsikoita. Tietysti se ahdisti, kun omaa yksityiselämää ­riepotellaan julkisesti.

Mitä pelkäät?

– Konflikteja. Pelkään, että mulle suututaan. Duunissa osaan kyllä sanoa viimeisen sanan ja olla tarvittaessa johtaja, mutta sitäkin jouduin kyllä opettelemaan pitkään. Siviilissä omien mielipiteiden kertominen onkin sitten hankalampaa. Nykyisen puolisoni kanssa olen onneksi oppinut pitämään paremmin omia puoliani ja ilmaisemaan mielipiteeni. Ennen olin ihan teflonia.

Paljasta jokin salaisuutesi!

– Minulla on kyllä kaikenlaisia outouksia. Herään esimerkiksi joka aamu Frank Sinatran My Wayhin. Sehän alkaa: ”And now, the end is near.” Se naurattaa ­mieleltään ikinuorta miestä aina.

Lenni-Kalle Taipale

  • Syntynyt: Espoo 1978.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Muusikko, pianisti, ­säveltäjä ja sovittaja.

  • Julkaissut lukuisia ­l­evyjä sooloartistina ja eri kokoonpanojen kanssa. Tuttu televisiosarjoista Joonas Hytönen Show, The Voice of Finland, Elämäni biisi ja SuomiLove.

  • Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme lasta aikaisemmasta liitosta.

Kommentoi »