Miltä nämä otsikot kuulostaisivat? ”Hymmi: Olen kaikkien miesteni summa.” ”Hymmi: Synnissä on hyvä elää!” ”Hymmi: Tavikset ovat luusereita.” ”Hymmi: Olen kuningatar elämäni shakkilaudalla.” Oppikoulun ensimmäisen luokan ensimmäiselle tunnille asti Hymmi Lenita Aulikki Airisto oli Hymmi. Silloin hän ilmoitti, vanhemmiltaan lupaa kysymättä, ottavansa käyttöön toisen nimensä. Perheelle hän pysyi Hymminä. Nimen keksi Lenitan äiti Alli Airisto, joka ihaili kahta suomalaista naisasianaista, Hymmi Nyyssöstä ja Hymmi Wahlgrenia. Äiti oli oikeassa: perheen kolmannesta tyttärestä tuli naisasianainen omassa ajassaan. Tytär oli oikeassa: Lenita-nimeä ei tarvitse selitellä, kuten Hymmiä piti, ja silti se jää mieleen. Suomessa valittiin Miss Suomi -ketjun keskellä Sotainvalidien Veljesliiton hankkeena peräkkäisinä vuosina kolme kuuluisaa Suomen Neitoa. Vuonna 1952 Armi Kuusela, sitten Teija Sopanen ja vuonna 1954 Lenita Airisto, 17-vuotias lukiolainen. Triosta tuli etunimituttuja koko kansalle.
Apu 34/1987 kertoi, miten Lenita haastoi Team Finlandin konkurssipesän ja voitti.
Suomen Neito -kisassa oli tuomariston mukaan ehdokkaita, joilla oli pitemmät koivet, mutta Lenitalla oli eniten korvien välissä. Arkadian Yhteislyseon oppilas, keskiluokkaisen perheen tytär Lenita lähti kisaan tähtilipun kuva silmissään. Hän halusi päästä Amerikkaan. Rahan haaliminen vappumerkkejä myymällä ja paperia keräämällä oli tuottanut vain ropoja, joilla ei uuteen maailmaan matkattu. Kauneuskisan voittaja osallistuisi Miss Universum -kisoihin Amerikassa. Lenitan isä Reino oli alkuperäiseltä nimeltään Brutoff, saksalaistaustainen monen toimen mies, liikemies, matematiikanopettaja ja konttoriopiston perustaja, joka vei perheensä ennen Lenitan syntymää Brasiliaan bisneshankkeet mielessään. Ne kariutuivat. Alli Airisto oli pianisti ja pianonsoiton opettaja, kauneudenpalvoja – tyttärensä mukaan koketti vailla vertaa. Alli elätti perhettä monta vuotta miehen opiskellessa aikuisena ensin ylioppilaaksi ja sitten opettajaksi. Reinon syrjähyppy heti sodan jälkeen antoi Allille vielä enemmän valtaa, kun mies palasi eskapismiretkeltään kotiin. Lenita sanoo isän petollisuuden vieneen häneltä illuusiot parisuhteesta – asiasta puhuttiin lasten kuullen päivällispöydässä.
Suomen Neito 1954 ja varaneidot Sari Rinne ja Mirjami Heinonen. Lenita oli 17-vuotias lukiolainen.
Lenita Airiston julkisuus alkoi 17-vuotiaana. Apu-lehti oli ilmestynyt parikymmentä vuotta, mutta tarinoita Suomen Neidon reissuista ei arkistoista löydy. Lenita itse raportoi kokemuksistaan muun muassa Uutisaitta-lehteen ja kirjoitti matkailujuttuja Me Naiset -lehteen. Miss Universum -kisassa hän karsiutui ennen finaalia mutta hankki paljon näkyvyyttä Suomelle puhumalla sitkeästä pohjolan kansasta, sodasta ja sotakorvauksista, kun muut tytöt kertoilivat horoskooppimerkistään ja unelmistaan. Lenita viipyi Amerikassa puoli vuotta, hän vaihtoi paluulentolippunsa rahaksi, kiersi maata ja palasi Queen Mary -laivalla. Siellä hän tutustui kahdeksan suomalaisen liikemiehen ryhmään. Heistä oli hänelle pian apua, kun Reino Airisto kuoli vuonna 1956 vain 57-vuotiaana, ja alaikäisen tyttären oli hankittava lainaa isän perustaman opiston säilyttämiseksi. Lenita alkoi verkostoitua jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty.
Avussa 39/1969 Ingvar S. Melin kertoo millaista on Lenitan aviomiehenä.
Suupaltti, temperamenttinen, salamannopea, liipasinherkkä, häikäilemätön, uuttera, toimelias, peloton, omahyväinen, itsekäs, itsepäinen, ehdoton, pitkävihainen, turhamainen, luottaa loputtomasti itseensä ja älyynsä. Valtakunnan mielipidelinko, tyylipoliisi, kärjistäjä, härnääjä, rautarouva, tienraivaaja, riivinrauta, miesten kuohija, huono häviäjä, jolla on mieletön itsekuri, kyltymätön esiintymisvietti ja kunnianhimo – ja kompromissit vähissä. Lenita on auliisti määritellyt itseään, muut vielä kiihkeämmin. Listassa vuorottelevat omat ja muiden arviot. Lenitan keskeisenä oivalluksena näyttää olevan, että luonne on ihmisen kohtalo – eritoten näin on hänen kohdallaan, tavallisempien osalta asiaa ei voi tietää. Tällä hän ikään kuin sallii ja oikeuttaa temperamenttinsa kuohahdukset, pikaisesti palavat päreet, suuren punaisen suun suoltamat piikit ja julmuudetkin. Kas, kun niille ei voi mitään. Tavallisempien on tapana ajatella, että aikuinen voi. Lenita on brändi ja tuotemerkki, ilmiö, titteli ja markkinointi-ihme, jonka eteen hän on tehnyt määrättömästi töitä vuosikymmenestä toiseen. Jo 63 vuotta Lenitana, mutta kellekään ei tulisi mieleen sanoa ”meidän Lenitana”. Siis sillä tavalla kuin suomalainen voisi sanoa, että ”meidän Katri Helena”.
Ingvar S. Melin ja Lenita häittensä aattona 1961. Lenita huomasi Ingvarin fiksuuden, kun tämä neuvoi hän hakeutumaan Hankeniin, sillä ruotsin kieli olisi hyvä hallita.
Maailmanmatkaaja on suominut suomalaisia – usein osuvasti – suuressa maailmassa oivallettujen oppien seurauksena. Kohteena on yleensä ollut suomalainen mies. Lenitan mukaan tämä ylipainoinen, huonosti pukeutuva humalikko, joka suoltaa apinaenglantia ja vetää jalkaansa valkoiset tennissukat, DDR-sukat. Jatko etenee tähän tapaan: Meillä koulutetaan, ei kasvateta – sivistys puuttuu. Suomessa on asuttu liian vähän aikaa kalustetuissa huoneissa. Tasapäisyys tappaa. Suomessa ihaillaan taviksia. Vaate ei ole pelkkä kuori, kallis vaate ei peitä vaihtamattomia kalsareita. Suomalaiset miehet ovat Lenitan mukaan luusereita ja velttoja tolvanoita. Rääpäleitä, reppanoita, juntteja, sovinistisia nilviäisiä, sikoja ja tyhmiä. Lopuksi hän saattaa summata, että hänen olisi pitänyt hirttää useampia tyyppejä munista kattoon. Lenitan räksytyksestä tuohtuu moni, pahan kerran esimerkiksi kirjailija Martti Mäkelä, joka pitää lausuntoja törkeinä kastrointiyrityksinä.
MTV:n Iltalintu-ohjelmassa Lenitan käsittelyyn pääsi myös Irwin Goodman 1976.
Lenita kutsuu itseään työläisnaiseksi, tarkentaa myöhemmin, että työteliääksi ja työtä tekeväksi. Työläisnaiset hermostuvat, samaan tapaan kuin työväki myöhemmin kokoomuslaisen Sauli Niinistön kampanjan määritelmästä ”työväen presidentti”. Lenita riemuitsee osuneista väkänuolistaan. Hän tuumaa, että jos hän ei ärsyttäisi, hänet olisi unohdettu ajat sitten. Tai että keskiajalla hänet olisi poltettu noitana. Toisinaan tuntuu, että hän istuu kotosalla Kaskisaaren-asuntonsa parvekkeella kuntopyörää polkemassa ja hieroo älynnystyröitään: millä hankkisi otsikoita juuri nyt, kun hän niitä tarvitsee. Otollisinta aikaa on alkusyksy, kun Suomen sosiaalinen elämä käynnistyy ja alkaa erilaisten avajaisten ja ensi-iltojen sarja. Lenitan tunnistavat kesäkuvaajatkin, ja lausahduksissa löytyy takuuvarmasti makoisaa siteerattavaa. Eräänä syksynä, taisi olla 2008, Lenita niputti muutamassa viikossa papit, joiden oli syytä siivota pappilansa ennen kuin arvostelevat avioerokulttuuria; rasituksesta ruikuttavat naispoliitikot, jotka saivat kehotuksen hankkia kotiapulaisia; naisia hän varoitteli pikkujoulukauden pikaseksin terveysriskeistä, vaikka muuten se on OK, ja naisia kähmivää ulkoministeriön virkailijaa hän rökitti kuin nyrkkeilypussia. Jossain Lenita toteaa lähes pettyneenä, että häneen alettiin vähin erin tottua. Siedätyshoito alkoi purra.
Uuno Turhapuro kelasi elämäänsä This is My Life -elokuvassa 2004. Vesku Loiri ja Lenita tutustuivat 1960-luvulla Jatkoajassa ja asuivat hetken yhdessä 1972.
Lenitan ahkeruutta, sitkeyttä, hoksauskykyä ja tiedonjanoa ei voi kiistää kukaan. Hän lukee, tutkii, selvittää, keskustelee, kyselee, kiertää maailmaa ja imuroi tietoa, sulattaa ja analysoi sen, ja pamauttaa sitten mielipiteensä ilmoille oman maailmankuvansa kautta. Toistaiseksi hän on ehtinyt tehdä ainakin neljä uraa. Ensin muutamat vuodet valokuvamallina ja näytösmannekiinina. Sitten aikansa tunnetuimpana tv-kasvona, tai ei pelkästään kasvona, vaan toimittajana ja laukojana. Alkuun TesTv:n kuuluttajana, sitten erilaisissa viihdeohjelmissa, kuten Laiva on lastattu, Palapeli, Lauantailekkeri, Tuulimylly, legendaarinen Jatkoaika 1967-69, Tuumat, Iltalintu. Kolmoskanavan Seitsemäs hetki on ajankohtaisohjelma, jonka muina juontajina ovat muun muassa Jörn Donner ja Tapani Ruokanen. Rinnakkain tv-uran kanssa käynnistyvät työt muoti- ja matkailushow’n ideoijana ja järjestäjänä, suomalaisen viennin edistäjänä, markkinoijana sekä tietoiskujen vetäjänä. Kaiken aikaa Lenita opiskelee kieliä, ruotsia, englantia, ranskaa, saksaa, harjoittaa tv-työn opintoja eri puolella maailmaa ja kirjoittaa lehtiin. Neljäs ura tietokirjailijana alkaa vuonna 1994. Teoksia syntyy tasatahtiin. Ensi viikolla ilmestyvä Lenita-kirja on yhdeksäs. Siinä nivoutuvat oman elämän 80 vuotta ja Suomen 100 vuotta. Kirjailijan tulot ovat pienet, mutta kirjojen pohjalta syntyy luentojen ja esitelmien sarja. Lenita sanoo, että niillä tyydyttyy hänen esiintymisviettinsä. Missä Lenita, siellä julkisuus. Ja miehet. Yksi aviomies, Lenitan oman määritelmän mukaan vino pino muita miehiä, rakkauksia ja intohimoa maailmalla ja kotimaassa, tärkeitä ystävyyksiä ja yksi Suuri Rakkaus. Vapun alla 1958 Lenita, 21, oli ylioppilasmerkonomi, sihteeri, ja isänsä perustaman firman pyörittäjä. Hän aikoi opiskelemaan Kauppakorkeakouluun, mutta lähin tähtäin oli vappuheilan hankinnassa. Ostrobotnian bileissä Lenitalle pokkaa 26-vuotias filosofian maisteri ja kauppatieteiden kandidaatti, ruotsalaisen kauppakorkeakoulun assistentti Ingvar S. Melin, ujo, solakka rovastin poika Pietarsaaren maalaiskunnasta.
Televisiotyö sopi Lenitalle täydellisesti: kuuluttaja eteni sähäkästi juontajaksi, toimittajaksi ja räväkäksi laukojaksi.
Toimittaja Juha Nummisen vuonna 2009 kirjoittama kirja Lähikuvassa Lenita Airisto sisältää monen monta lainaamisen arvoista tarinaa, ennen kaikkea Lenitan mediasuhteista, urasta ja miehistä. Monet tämän jutun miesmuistot pohjaavat Nummisen kirjaan, eivät lehtijuttuihin. Sillä mediajulkisuudessa Lenita on aina sanellut ehdot, vetänyt rajat ja vienyt median oikeuteen, jos on syytä epäillä suusanallisten sopimusten pettämistä. Hän ei toteuta julkisuuden kaksisuuntaiseksi miellettyä tuttua liikettä: julkisuudesta hyötyy, ja toisinaan siitä on maksettavat hintansa – ja se sattuu. Lenita suojelee itseään viimeiseen asti, säännöstelee näkyvyyttään ja ajoittaa sen itselleen otollisimpaan aikaan ja tapaan. Hän sanoo mainostavansa vain sitä, mikä on kaupan – siis työtään. Juha Nummiselle Lenita kuvailee, että kun hän rakastuu, se tuntuu kuin sähkömuuntajaa potkaisi – tukkakin suoristuu. Sellaisesta ei Melinin kohdalla ollut kyse, mutta Ingvar oli sivistynyt, maailmaa nähnyt ja kielitaitoinen, varovainen ja ystävällinen herrasmies, joka antoi Lenitalle tilaa eikä vaatinut tältä Lenitan perhesuhderituaaleiksi kutsumia asioita. Sellaisia kuin ruoanlaitto, vaatteiden pesu ja silittäminen. Lenita julistaa yhä, ettei hän osaa laittaa ruokaa eikä aio koskaan opetellakaan, ja että hän työllistää mieluummin muita, kuten pesuloita, eikä vaivaa päätään arjen tylsyyksillä.
Suomalaisen muodin vientiponnistuksia Japanissa 1983.
Ingvar S. Melin ja Lenita Airisto avioituivat joulukuussa 1961. Liitto kesti kymmenen vuotta. Melinistä tuli vuonna 1966 Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja. Parlamentaarikon ura jatkui 18 vuotta, neljällä eri vuosikymmenellä. Puolustusministerinä Melin toimi 1970-luvun puolivälissä. Avioliitto Lenitan kanssa toi Melinille erilaista julkisuutta ja suomenkielisiä äänestäjiä. He olivat aikansa suomalainen versio Kennedyistä. Liitto vaikutti sopuisalta, edustavalta ja työntäyteiseltä. Eron päätti ottaa Lenita. Syyksi Lenita kertoo Nummisen kirjassa ja esimerkiksi Maarit Tastulan Seitsemäs taivas -televisio-ohjelmassa marraskuussa 2009 lapsettomuuden, jonka hän itse valitsi. Perusteellisten tutkimusten jälkeen selvisi, että hänen lapsestaan tulisi todennäköisesti tavalla tai toisella vammainen, Lenitan suvussa on rasitetta tälle. Tastulalle hän kuvailee itseään riskinottajaksi, muttei dorkaksi – ei hän voinut ottaa hallitsematonta riskiä, jolla voi tuottaa onnettomuutta toiselle. Melin avioitui pian eron jälkeen Maria Korpikosken kanssa, ja pari sai kolme lasta. Liitto oli perin epäsovinnainen: se säilyi purkamattomana loppuun asti, vaikka Maria Melin eli vuosikausia Vladimir Tomevskin kanssa. Ingvar S. Melin kuoli kesäkuussa 2011 Rkp:n ryhmähuoneessa, missä hän oli lehtiä lukemassa. Maria Melin ja Tomevski kuolivat vain neljän kuukauden välein toisistaan vuonna 2013. Lenita sanoo, että avioliitto on perheen perustamista, lapsia varten eikä hänellä ole ollut mitään syytä ryhtyä rouvaksi toistamiseen. Itsenäisen sinkun aikakautta on kestänyt nyt 46 vuotta.
Itsenäisyyspäivän juhlissa vuonna 1984 juttusille pysähtyivät illan emäntä Tellervo Koivisto, Max Jakobson, Lenita Airisto ja Harri Holkeri, silloinen Suomen Pankin johtokunnan jäsen.
Intohimoinen suhde Vesku Loirin kanssa syttyi vuonna 1972, aika pian Lenitan avioeron jälkeen, jolloin Lenita jo tapaili ruotsalaista yritysjohtajaa. Hetken aikaa Lenita ja Vesa-Matti asuivatkin yhdessä. Lenitan mukaan suhde perustui syvään kommunikaatioon, toinen toisensa ymmärtämiseen. Siksi he ovat pysyneet ystävinä, ja Lenita sanoo, että Veskun maailma on hänessä mukana aina. Loirin kautta hän oppi taiteilijuudesta, heittäytymisestä, lahjakkuudesta, runoudesta ja Eino Leinosta. Vesku eli öisin, Lenita päivisin, menninkäinen ja päivänsäde, Lenita määritteli. Juha Nummisen kirjassa Lenita kertoo pitkästi ja kauniisti miehestä, jota hän kutsuu Suureksi Rakkaudeksi. Se jysähti vuonna 1973 ja kesti kolme vuotta – kuten Lenitan useimmat muutkin suhteet. Mies oli suomalainen, merkittävässä asemassa ja arvostettu, huomattavasti Lenitaa vanhempi ja perheellinen. Suhde piti pitää salassa, he tapasivat yleensä ulkomailla, matkustelivat pitkin Eurooppaa. Suomessa he viettivät aikaa piilopirtissä. – Hänen kanssaan murtuivat muurit ympäriltäni. Silloin olin aito Lenita. Kerrankin! En esittänyt mitään. Kadotin kaikki roolini, Lenita kertoo Nummiselle. Kirjassa hän määrittelee rakkauden kerrassaan hienosti: ”Se on yhtäkkinen, kenties vain välähdyksenomainen kokemus, etten olekaan yksin. On upeaa tuntea, että ollessani hänen kanssaan minulta ei puutu mitään. Elämä on yhtäkkiä rikkaampaa ja rakkaampaa.” Mies ei pysty jättämään perhettään, Lenita jättää miehen. Hän sanoo, että se oli kuin kuolema. Myöhemmin he tapaavat sattumalta, ja Lenita ehdottaa miehelle loppuelämän kestävää ystävyyttä, joka myös toteutuu. Pian ilmestyvässä kirjassaan Lenita tohtinee antaa miehelle nimen ja kasvot. Sillä nyt sekä mies että hänen vaimonsa ovat kuolleet.
Pentti Kouri oli Lenitan rakkain ystävä. He tapasivat eri puolilla maailmaa.
Pentti Kourista tuli Lenitalla samanlainen elinikäinen ystävä, mutta vailla rakkauden intohimoa. Lenita halusi mieluummin kestävää ystävyyttä kuin karrelle polttavaa rakkautta. Sitä paitsi kun he tapasivat vuonna 1984, Lenitaa 12 vuotta nuorempi Kouri oli juuri avioitunut, ja amerikkalainen vaimo Elly odotti heidän esikoistaan. Myöhemmin he saivat vielä kolme lasta. Kouri oli maailman johtavia taloustieteilijöitä, pääomasijoittaja ja taiteenkeräilijä. Hänestä tuli Lenitalle mentori, keskustelukumppani, sparraaja. He puhuivat puhelimessa päivittäin, vaikka Kouri asuikin Los Angelesissa: juttutuokio osui Losin aamuun, Suomen iltapäivään. He lukivat samoja lehtiä ja talouskirjoja, katsoivat samat televisio-ohjelmat ja väittelivät niistä. Pentti Kouri kuoli melanoomaan tammikuussa 2009. Lenita järjesti parin viikon varoitusajalla kansainvälisen suuren muistotilaisuuden Kiasmassa Helsingissä. Kourin taidekokoelma kuuluu Kiasman aarteisiin.
Tietokirjailijan ura alkoi 1994 Voitontahto-kirjalla.
Työ, työ ja työ. Se on pääroolissa Lenitan elämässä ja hänestä kirjoitetuissa jutuissa. Kommenteissa työ on hänen onnensa ja rakkautensa, siinä hän toteuttaa itseään, työn on matka ja päämäärä. Ja duunia pitää tehdä niin kauan kuin vintissä on valoa! Kauneudesta on Lenitan mukaan helvetillistä hyötyä työssä ja elämässä ylipäätään. Tosin pystytys, kuten hän laittautumisestaan sanoo, vie nykyään kauemmin. Hän kutsuu itseään sertifioiduksi kaunottareksi. Hänen mukaansa kauneutta voi hioa niin, että on joka ikäkaudella parhaimmillaan. Ja se että haluaa olla nätti, ei tarkoita että haluaa olla nuori. Sen verran pahansuopia lausuntoja Lenita on antanut ja yrittänyt suitsia mediaa, että kun hyvän maun guruksi nostettu englantilainen Mr. Blackwell valitsee Lenitan kymmenen huonoimmin pukeutuvan suomalaisen naisen joukkoon ja kutsuu tätä Frankensteinin morsiameksi, media repii tästä kaiken irti. Niin kuin siitäkin, kun Lenita vierailee Jari Sarasvuon ohjelmassa ja ruudun alalaidassa juokseva teksti kutsuu vierasta kirjailevaksi karviaispensaaksi ja voitontahtoiseksi vappuhattaraksi. Kun toimittaja Maarit Tastula kysyy Lenitalta, pelkääkö tämä vanhenemista, vastaus kuuluu, ettei oo vielä tullut kohdalle, miehet viheltelee yhä perään. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä Lenita täytti 80 vuotta. Turha kysyä, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi. Töitä, tietenkin. ● Lähteet: A-lehtien arkisto, Juha Numminen: Lähikuvassa Lenita Airisto (Otava 2009), Helsingin Sanomien arkisto, Maarit Tastulan Seitsemäs taivas -ohjelma (Yleisradio).
Teksti Raila Kinnunen, kuvat A-Lehtien kuva-arkisto ja Lehtikuva
