Apu

Lena Meriläinen: Äidin sairaus on osa arkeani


Näyttelijä Lena Meriläinen tietää, että muistisairaus on enemmän omaisen tauti kuin sitä sairastavan. Hänen 87-vuotias äitinsä sairastaa Alzheimerin tautia, ja tytär on siitä enemmän huolissaan kuin äiti itse.
Kuvat Petri Mulari

Elämässä on käännekohtia, joiden merkityksen oivaltaa vasta jälkeenpäin. Lena Meriläinen nauraa ja välillä silmiin nousevat kyyneleet, kun hän miettii käännekohtien vaikutusta ammatinvalintaansa, uraansa, yksityiselämäänsä ja tähän hauraaseen nykyhetkeen.

Näyttelijä on hyvin paljaana, suojaton ilman rooliensa tuomaa suojaa. Niiden sisällä voi olla turvassa, poissa ja hetken kaukana todellisuudesta.

Todellisuus on juuri nyt läsnä, pääsiäisen alusajan hiljaisuudessa, muutamaa päivää ennen lomaa mökillä Luopioisissa.

Koirat ovat terapeutteja

Lena Meriläinen pyyhkii vaivihkaa silmiään. Hän kantaa suurta huolta Alzheimerin tautia sairastavasta 87-vuotiaasta äidistään, pitkän uran tanssijana ja koreografina tehneestä Ruth Matsosta.

Äiti on mielessä alati, vaikka hänellä ei ole mitään hätää. Roolit ovat kääntyneet nurinpäin, ennen äiti huolehti lapsestaan, nyt lapsi äidistään.

– Soitan äidille päivittäin ja käyn hänen luonaan kolme, neljä kertaa viikossa. Äidin sairaus on nyt osa arkeani, ja pitää vahvasti paikkansa, kun sanotaan, että muistisairaus on omaisten tauti, Lena Meriläinen sanoo.

Tyttären oma elämä on mallillaan ja vakaalla pohjalla. Syke-tv-sarjan seuraavan tuotantokauden kuvaukset ja rooli sairaanhoitaja Lenita Pakkalana jatkuvat alkukesästä. Nyt on silti hyvä, etteivät työt kuormita elämää.

– Pitkät lenkit sekarotuisten koiriemme Laran ja sen pennun Murun kanssa rauhoittavat. Ne ovat terapeuttejani.

Varsinkin äitikoira Lara vaistoaa emäntänsä Lenan mielentilan, ilon hetket ja surun, jota hän kantaa sisällään.

"Viisikymppisenä pelkäsin vanhenemista"

Omaa ikääntymistään Lena Meriläinen ei nyt murehdi. Hän koki ikäkriisin 50-vuotiaana, mutta nyt hän on sinut päälle kuusikymppisenä.

Ikä jopa unohtuu välillä, kun ei ole mitään isompia vaivoja.

– Viisikymmentä oli paha luku, pelkäsin vanhenemista ja sitä, etten saa enää rooleja ja ajattelin, että yli puolet elämästä on eletty. Oli kamalaa nähdä, miten vanhenin vuosien varrella kameran edessä. Nyt sen aikaiset tuntemukset naurattavat.

Julkaistu: 6.6.2019