Apu

Leila Palmu: "Yksin en jaksaisi jatkaa"

Leila Palmu: "Yksin en jaksaisi jatkaa"

Taiteilija Juhani Palmun ja vaimo Leila Palmun kotiin Alahärmässä mahtuvat nyt vain toivo taiteilijan toipumisesta palovammoistaan – ja pelko pahimmasta.
Teksti Hannu Koskela
Mainos

Leila Palmu yrittää olla vierailleen ystävällinen, hyväntuulinen emäntä. Ystävien tuki Pohjanmaalla on auttanut kestämään.
– Iltapäivisin venytän hetkeä, jolloin soitan Jorviin. Haluan kuulla hyviä uutisia, mutta pelkään toisenlaisia. Kun lähden täältä ajamaan Juhanin luo, menomatka on aina pahempi, hän sanoo.
– Autoilusta pidän, mutta koko ajan on mielessä, millaisessa kunnossa Juhani on. Paluumatkalla on helpompaa, kun olen taas saanut nähdä hänet.
– Kun viimeksi näin Juhanin heinäkuun ensimmäisenä päivänä, hän tuntui hyvin väsyneeltä. Mutta onneksi hän on saanut olla jo yli viikon ilman nukutusta.
Parin viikon sisään on odotettavissa vielä jalkaterien leikkaus. Sen jälkeen Leila Palmu alkaa odotella miestään kotiin toipumaan.
– Tietysti mietityttää, kun hän ei tahdo oikein virkistyä, mutta ilokseni jaksaa kyllä sano minulle joo, kun kysyn jotain.
Taiteilija Juhani Palmu osti Alahärmän talon sitä hallinneelta perikunnalta vuonna 2000. Talo oli ollut tyhjillään 20 vuotta ja päässyt huonoon kuntoon. 
– Nyt olemme remontoineet sen, Leila Palmu kertoo ja esittelee saunan nurkalla olevan uimalan.
– Juhani teetti sen minulle 50-vuotissyntymäpäivälahjaksi.

– Tämä on Juhanin lahja minulle, kun täytin  50 vuotta.

Tässä härmäläistalossa Juhani Palmu kävi ensimmäisen kerran vuonna 1974 ja ihastui muuhunkin kuin tarinaan, joka kertoo Kauhavan ruman vallesmannin asuneen samassa pihapiirissä.
Isontalon Antti ei tykännyt nurkissaan pyörivästä nimismiehestä ja hänen käskyläisensä ampui vallesmannin taloon kulmaikkunasta. Vallesmanni säilyi hengissä, mutta muutti kiireen vilkkaa Knuuttilanraitilta Kauhavan keskustaan. 
Leila Palmu sanoo, että puolisonsa tavoin myös hän tykkää tarinoista.
– Siinä samassa, kahdesta ikkunasta näkyvässä nurkassa Juhanikin istui lukemassa sanomalehteä onnettomuuden osuessa. 

Naimisiin Palmut menivät 13 vuotta sitten.
– Hääpäivämme on 7. heinäkuuta, nyt 13. kerran, Leila Palmu laskee tuvan suuren pöydän äärellä. Juhani kosi Helsingissä.
– Kun seuraavana päivänä eli 8.7. oli – ja on – hänen syntymäpäivänsä, en keksinyt sopivaa lahjaa. Kysyin, että sopisinko minä lahjaksi, voisin kääriytyä paperiin!
Seuraavana päivänä Juhani tilasi ajan Helsingin maistraattiin, Leila kertoo.
– Häissä kaikki oli suurta improvisaatiota, ajoimme veneillä kaikki Helsingin edustan meren saaret…
65-vuotislahjaksi Leila Palmu osti miehelleen Daavidin tähti -korun, jossa lukee: ”Ikuisesti Sinun Leila”.
– Se on ollut siitä lähtien hänen kaulassaan, paitsi nyt sairaalassa tietysti.

Leila Palmu istuu samalla paikalla, jossa Juhani Palmun lukema lehti roihahti kynt­tilän liekeistä palamaan perjantaina 9. kesäkuuta. 

Taiteilija Juhani Palmu on saanut  tehostettua hoitoa Espoon Jorvin sairaalassa kesäkuun alussa saamiinsa palovammoihin.
– On niin raskasta, kun alituiseen odottaa hyviä uutisia Juhanin toipumisesta ja samalla joka hetki pelkää pahinta, Leila Palmu sanoo hiljaa kotinsa avarassa tuvassa.
Samassa paikassa Juhani Palmu istui lukemassa lehteä, kun tuli tarttui hänen sanomalehteensä.
– Juhanilla oli tapana istua parisänkymme vieressä, toisella tuolilla aina sikari, palava kynttilä sekä konjakkilasi. Hän luki isoa sanomalehteä ja levitti sen usein sängylle, Leila Palmu kertaa.
Perjantaina 9. kesäkuuta puoli seitsemältä illalla sanomalehden sivu osui kynttilään ja roihahti valtoimenaan tuleen.
– Juhanilla on jo kolmisen vuotta ollut liikkumisessaan tukenaan pyörätuoli, tavalliselta tuolilta hän ei päässyt nopeasti ylös. Niinpä hän oli huiskaissut lehden käsistään, ja pahaksi onneksi tekokuituiset vapaa-ajan housut syttyivät, ja tuli levisi nopeasti jalkoihin.
– On ollut  ihmeellistä huomata, että monista pahoista palovammoista huolimatta  kädet ovat aivan terveet. Juhani on tajunnut suojata kätensä selkänsä taakse.

Juhani Palmun työ Portti tervehtii Galleria Palmuun tulijoita. – Meidän jokaisen elämässä on ensimmäinen ja viimeinen portti, valitettavasti, Leila Palmu miettii hiljaa.

Leila Palmu emännöi Galleria Palmua vuodelta 1790 periytyvän pohjalaistalossa. Sen pihapiiriin oleellisesti kuuluvan yli 200-vuotisen aitan seinissä Palmu näkee symboliikkaa.
– Seinä elää alati. Talvisessa huurussa aitta on harmaan sinervä, ja kun sataa, hirsinen julkisivu punertaa. Niin se on meidän elämässämmekin.
Leila Palmu kuvailee hienoja hetkiä miehensä kanssa.
– Juhani ei todellakaan stressaa, sitä rentoutta olen oppinut häneltä. Taiteilijapersoonina me varmasti ymmärrämme tavallista paremmin toisiamme, hän miettii ja kävelee maantien varressa olevan veistoksen luo.
– Juhani nimitti 1990-luvulla valmistuneen työnsä Portiksi. Idean hän kertoi saaneensa siitä, kuinka kullakin meistä on elämässä sekä ensimmäinen että viimeinen portti. Valitettavasti.
– Mutta elämässä on myös paljon mahdollisuuksien portteja, hän lisää. 
– Kyse on siitä, uskallatko avata niitä vai oletko vain turvassa ovien takana? Me olemme Juhanin kanssa uskaltaneet elää.

Leila ja Juhani Palmu onnellisina talonsa pihalla Nizzassa vuonna 2005.

Palon sattuessa Leila Palmu ripusti pihapiirissä pyykkejä kuivumaan, mutta kuultuaan miehensä huudon riensi hänen luokseen. Kännykät olivat hädässä kadoksissa. Rouva juoksi naapuriin hälyttämään ambulanssia, joka tulikin nopeasti.
– Juhani sanoi, ettei sairasautoa tarvita. ”Palohan sammui, ja minun käteni ovat kunnossa.” Ensihoitajat olivat toista mieltä, ja niin alkoi Juhanin matka ensin Seinäjoelle sairaalaan, ja sieltä jo yöllä Espooseen.
Leila Palmu kehotti kuljettamaan puolisonsa helikopterilla, mutta niin kiirettä ei todettu olevan. Nyt takana on jo useita ihonsiirtoleikkauksia Jorvin sairaalassa. Juhani Palmu on ollut useampaan kertaan  hengityskoneessa, ja leikkausten välillä nukutettuna. Heinäkuun alussa hän oli ollut jo yli viikon ilman nukutusta.
– Ihmeellinen kunto Juhanilla on, kun hän  kestää kaiken kärsimyksen. Hänellä on diabetes ja verenkiertohäiriöitä, Leila Palmu huokaa.
Juhani Palmu on jatkuvassa valvonnassa. Silti Leila Palmu on ainakin kerran korottanut ääntään hoitohenkilökunnalle.
– Kun minulle yhtäkkiä kerrottiin Juhanin yhdeksän varpaan amputoinnista, huusin hetken kuin villi. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin toivonut, että minua olisi ennalta varoitettu hoitotoimenpiteistä eikä vain pudoteltu asiaa kuin arkista pikkujuttua.    
Leila Palmu tietää, että hänen miehensä toipuminen vie kesän ja pitkälle syksyynkin.
– Mutta haluaisin hänet tänne kotiin Pohjanmaalle oman talomme pihapiiriin.

Leila Palmu ajaa Cadil­lacillaan pohjalaisen pihapiirin ja espoolaisen Jorvin sairaalan väliä.

Leila Palmu sanoo, että saattaa sairaalavuoteen ääressä silittää miehensä käsiä – ja olla vain paikalla. Juhani Palmu viestii vähäisin silmänliikkein.
– Hän tietää, että olen läsnä ja vastaa 
jo silloin tällöin, että joo. Suuri ilonaihe 
oli juhannuksen jälkeen, kun Juhani sai hauraalla äänellä sanottua kaksi sanaa: ”Haluaisin maalata!”
Vaimo kertoo ruvenneensa heti nauramaan niin, että hoitajat hämmästelivät.
– Tunnistin ilokseni Juhanin rutiinit. Meillä on tapana istua pitkään aamiaispöydässä. Kun tulee puhe, mitä tänään tehtäisiin, Juhanin vastaa: ”Haluaisin maalata!”  
Kaipuu on syvä. Iloisuuden alta paistaa odottamisen vaikeus. Koko ajan puheenaiheena on Juhani, oma mies. Millainen mies?
– Paras! Yksinkertaisesti paras.
Leila Palmu näkee heissä paljon samaa.
– Olemme ylpeitä, vaikka se häiritsee kumpaakin, että yhdessä on kaksi pässiä.
Rouva Palmun mukaan kemiat silti pelaavat, vaikka ”välillä on helppoa ja sitten taas oikein vaikeaa”.
– Vielä jokin aikaa sitten pahempina päivinä tömistelin kuin norsu keittiössä sanomatta sanaakaan. Nyt kaksi vuotta on ollut sujuvampaa. 
– Olemme joka aamu pystyneet toivottamaan toisillemme hyvät huomenet niin kuin eilistä riitaa ei olisi ollutkaan.
– Lapsia emme onnistuneet saamaan, mutta onneksi molemmilla meillä on omamme. Ja yhteinen lapsemme on saksanpaimenkoira Saara, sekin laatuaan tietysti paras. 

Sikari ja konjakkilasillinen ovat Leila ja Juhani Palmun yhteisiä rituaaleja.

Leila Palmu

  • Syntynyt: Liettuassa 1965, asuu Alahärmässä.
  • Työ: Muutti Suomeen 1987. 1990-luvulla työskenteli Liettuan suurlähetystössä Helsingissä eri tehtävissä.
  • Perhe: Lapset Charlotta, 27, ja Peter, 23. Puoliso vuodesta 2004 Juhani Palmu.
  • Vuonna 1981 Kaunasin nuorisoteatteriin. Myöhemmin opiskeli teatteriohjaajaksi ja draamanäyttelijäksi Moskovassa ja Leningradissa.
  • Pitää: Isoilla autoilla – varsinkin miehensä lahjoittamalla Cadillacilla – ajamisesta.

Kuvat Tomi Hirvinen

Julkaistu: 10.7.2017