Katsomossa istuu satoja ihmisiä ja meteli on sen mukainen. Kaiken keskellä on häkki ja siellä smokkipukuinen mies.
”Ja punaisessa kulmassa, Cheyenne Bowman”, hän huutaa. Kymmenvuotias Cheyenne ilmestyy mustien verhojen takaa lyhyisssä shortseissa, harjoitussalinsa t-paidassa, punaisessa lippalakissa ja pehmustamattomat vapaaotteluhanskat käsissään. Hän kävelee huutomyrskyn läpi kohti salin keskellä seisovaa kahdeksankulmaista häkkiä.
Hän menee sinne tappelemaan.
Oikeastaan Cheyenne tunnetaan paremmin lisänimellään Bulldozer, puskutraktori. Hän on yksi Kaliforniassa suosiotaan kasvattavan lasten vapaaottelun tähdistä. Kolmesti otellut Cheyenne ei ole vielä kertaakaan hävinnyt. Nyt vastassa on Cheyenneä päätä pidempi Nahdia Barrientos. Tämä kymmenvuotias käyttää otellessaan nimeä The Beast.
Cheyennen tunnusbiisi, Eminemin Lose Yourself pärähtää käyntiin ja Cheyenne kipuaa häkkiin.
”Give it up for Cheyenne the Bulldozer Boouuwman”, smokkimies mylvii hetki ennen ottelun alkua.
Isku, isku, isku. Heti kolme terävää lyöntiä Nahdian vatsaan. Nahdia yrittää potkaista Cheyenneä polvellaan. Nahdia istahtaa maahan Cheyennen pää sylissään. Tytöt nousevat matosta. Nahdia kampeaa Cheyennen niskalenkin tapaisella heitolla maahan. Toinen heitto heti perään, Cheyenne on alakynnessä.
Tasaväkisessä ottelussa osat vaihtuvat nopeasti, kunnes toisessa erässä Nahdia nostaa Cheyennen kymmenen senttiä ilmaan ja tiputtaa sääntöjen vastaisesti maahan. Hylkäys!
Cheyenne nostaa kätensä ilmaan ja lyö hanskojaan viisi kertaa yhteen. Yleisö hurraa. Tuomari nostaa Cheyennen käden ylös.
Puskutraktori jyräsi Pedon.
Video ottelusta on ladattu YouTubeen vuosi sitten helmikuussa. Paljon sen tuoreempia videoita kalifornialaislasten vapaaottelusta ei palvelussa ole, sillä Kalifornian osavaltio kielsi viime vuoden kesäkuussa lasten vapaaottelun liian vaarallisena.
Se ei tarkoita, etteikö laji olisi yhä suosittu. Päinvastoin.
Aikuisten vapaaottelu on raaka laji. Siinä yhdistellään tekniikoita useista eri kamppailulajeista, esimerkiksi painista, nyrkkeilystä ja jujutsusta. Ottelut käydään häkissä, jossa vastustajalle saa tehdä melkein mitä tahansa. 1990-luvun alussa kiellettyä oli vain pureminen ja iskut silmiin sekä sukupuolielimiin. Sittemmin sääntöjä on tullut paljon lisää, mutta lajin ydin on pysynyt koko ajan samana: kehässä lyödään, potkitaan, lukotetaan ja kuristetaan.
Aikuisten vapaaottelusta on tullut kahdenkymmenen viime vuoden aikana suosittua viihdettä ja lajin parhaista urheilijoista maailmantähtiä. Ultimate Fighting Championshipin (UFC) järjestämät ottelut näkyvät liiton itsensä mukaan 175 maassa ja yli miljardissa televisiossa. Lajista on tullut miljoonabisnes, ja ammattilaiseksi pääsystä lukemattomien nuorten haave.
Moni suomalainen kuuli lajista ensimmäistä kertaa toukokuussa 1997, kun Tony Halme kipusi Yhdysvaltain Augustassa kehään lajin tähteä Randy Couturea vastaan. Ensikertalainen Halme hävisi alle minuutissa. Halmeella oli julkisuutta showpainijana, mutta vapaaottelu on ihan toinen juttu: se ei ole käsikirjoitettua. Halmeen jälkeen kaksi suomalaista on otellut UFC:n järjestämissä häkkitappeluissa, Anton Kuivanen ja Tom Niinimäki.
Yksi lajin suurimmista tähdistä on newyorkilainen Jon Jones. Hän on otellut 20 kertaa ja hävinnyt vain kerran, silloinkin tuomarin hylkäyksellä. Jonesilla on Twitterissä 800 000 seuraajaa, ja Instagramissa kuva, joka kertoo paljon lajin nykyisestä asemasta Yhdysvalloissa. Jones poseeraa kuvassa ex-presidenttiehdokkaan, senaattori John McCainin kanssa, joka lähes tuhosi koko lajin 1990-luvun lopulla kutsuessaan sitä ”ihmisten kukkotappeluksi” ja vaati vapaaottelun kieltämistä koko maassa. UFC teki sittemmin paljon sääntömuutoksia ja lajin suosio lähti nousuun. Tällä haavaa laji on kielletty ainostaan New Yorkin osavaltiossa.
Toisin kuin aikuisilla, amerikkalaisessa lasten vapaaottelussa ei sallita iskuja päähän. Myös pistejärjestelmä on erilainen eikä kannusta toisen vahingoittamiseen. Lajin kannattajat haluavat tehdä lasten vapaaottelusta lajin muiden joukossa. Sen ajatuksen mukaan lapsen voisi panna vapaaotteluharjoituksiin siinä missä karateen, painiin, jääkiekkoon tai jalkapalloon. Juniori-ikäluokkien kautta lapsi voisi tulevaisuudessa nousta vapaaottelun hyvätuloiseksi ammattilaiseksi.
Sinne on silti vielä matkaa.
Maanantai: kaksi ja puoli tuntia painia. Tiistai: tunti nyrkkeilyä ja tunti vapaaottelua tai painia. Keskiviikko: kaksi ja puoli tuntia painia. Torstai: tunti nyrkkeilyä ja tunti vapaaottelua tai painia. Perjantai: tanssitunti. Lauantai: tanssitunti tai voimaharjoittelua. Sunnuntai: painiturnaus tai vapaaottelua.
Nyt 11-vuotiaan Cheyenne Bowmanin harjoitusohjelma on kuin tuplasti vanhemman huippu-urheilijan.
On nyrkkeilypäivä, ja hammasraudat vilahtavat välillä esiin huulten välistä, kun Cheyenne takoo nyrkeillä harjoitusvastustajaansa salilla Kalifornian La Habrassa. Whip. Whip. Whip. Aivan kuin jotakuta ruoskittaisiin.
Cheyennen vieressä ryhmä nuoria aikuisia harjoittelee sinisellä molskilla painiotteita aloittelijoiden ryhmässä. Viereisessä häkissä joukko hikisiä lihaskimppuja treenaa salin omistajan, entisen ammattiottelijan Erik Paulsonin ohjauksessa. Eri puolilta kantautuva ähinän, puhinan ja iskujen sekoitus on äänimaailmaltaan kuin koulun jumppatunti vedettynä vahvistimen läpi.
Hiki on menestyksen liukuvoide, lukee yhdessä salin seinälle ripustetussa taulussa.
Whip. Whip. Whip, iskujen äänet sivaltavat.
Cheyennen kädet liikkuvat kuin nopeutetussa filmissä. Kun pienet nyrkit osuvat harjoitusvastustajan suojiin oikein kunnolla, kuuluu iso pamaus.
”Hän lyö kovaa. Hänen lyöntinsä pudottaisi aikuisenkin”, naurahtaa Cheyennen äiti Suzette Medina.
”Rehellisesti sanoen, tämä ei johdu siitä, että minä haluan, että hän harjoittelee. Hän haluaa tehdä sitä.”
Cheyenne ei liikkuessaan näytä lapselta. Hän lyö ja väistelee iskuja kuin nuori aikuinen, kuin huippu-urheilija. Cheyennen urheilutausta onkin monipuolinen: cheerleadingiä, jalkapalloa, koripalloa ja baseballia. Jo ennen niiden aloittamista Cheyennen isä oli sanonut tyttärelleen, että tämän on opittava puolustamaan itseään. Lopulta Cheyennen isä ehdotti vapaaottelua. Taekwondo ja karate olivat hänen mielestään lajeja, joissa ei kunnolla opi itsensä puolustamista.
Erik Paulsonin sali löytyi läheltä, ja siellä pystyi harjoittelemaan vapaaottelua. Cheyenne aloitti eri tekniikoiden opettelemisen viisivuotiaana, kun salille perustettiin Cheyennen äidin sitkeän pyytelyn jälkeen lasten kurssi.
”Hän kehittyi nopeasti. Parin vuoden päästä veimme hänet painiin aloittelijoiden ryhmään ja hän voitti kaikki helposti. Sitten panimme hänet edistyneiden poikien ryhmään. Siitä asti hän on treenannut painia vain parhaiden poikien kanssa”, Suzette Medina sanoo.
Cheyennen isä on mekaanikontyönsä vuoksi paljon poissa kotoa ja Medinan vastuulla ovat paitsi perheen viisi lasta myös hänen siskonsa neljä lasta. Cheyennen painiminen on siitäkin syystä perheelle tärkeää: se voi tuoda hänelle myöhemmin stipendin collegeen. Paini on lisäksi olympialaji, ja yksi Cheyennen suurista haaveista olisi painia olympialaisissa maansa väreissä.
Ainakin nyt paini näyttää todennäköisemmältä tieltä olympialaisiin kuin vapaaottelu, sillä lasten vapaaottelun maine Yhdysvalloissa on huono.
Amerikkalainen media on ottanut lajin aiheekseen lukuisia kertoja viimeisen vuoden sisällä ja lehti- ja televisiojuttujen sävy on ollut useimmiten negatiivinen.
Televisiokuvissa on näytetty toisiaan häkissä hakkaavia viisivuotiaita tenavia, lapsilleen huutavia vanhempia, itkeviä lapsia ja huolestuneita asiantuntijoita.
Laji on tuomittu brutaaliksi ja lasten ottelemisen sallivat vanhemmat vastuuttomiksi.
”Jotkut vanhemmat ovat ääliöitä. Näin pari päivää sitten YouTubessa videon, jossa pieni aasialainen tyttö hakkasi toista pientä lasta kyynärpäällä päähän. Toki heillä oli suojavarusteet, mutta mikään tuollainen ei oikeasti ole sallittua. Lajimme on pannassa, koska on ihmisiä, jotka eivät ajattele lapsia”, Medina sanoo.
”Toki voi järkyttää, kun näkee ensimmäistä kertaa lapset häkissä. Tai että lapset itkevät. Mutta sitä tapahtuu kaikissa lajeissa. Tanssiakin harrastavat lapseni itkevät, kun he eivät voita. En ole ikinä nähnyt tässä lajissa loukkaantumisia, mutta esimerkiksi jalkapallossa olen.”
Suzette Medinan mukaan suuri enemmistö lajin harrastajista kuitenkin ymmärtää, että tärkeintä on lasten turvallisuus. Siksi hän pitää hyvänä, että Kalifornian osavaltio pani lasten vapaaottelun hetkeksi jäihin, jotta lajille saadaan yhtenäiset säännöt.
Kukaan ei vielä tiedä, koska säännöt voisivat olla valmiit.
Siihen asti Cheyenne ei voi kuin harjoitella.
Auditoriossa Los Angelesin Downtownissa pidetään kiivaita puheita, mutta he, joista on puhe, eivät jaksa kuunnella. Cheyenne huomaa, kuinka toinen tyttö kurkkaa penkkirivin takaa ja repeää nauruun. Kahdeksanvuotias kurkkija on nimeltään Regina Awana, mutta hänet tunnetaan paremmin Mustana leskenä. Hän on yksi lasten vapaaottelun suurimmista tähdistä.
Tyttöjen nauraessa auditorion etuosassa puhutaan lasten vapaaottelusta, siitä, kuuluisiko lasten ylipäätään harrastaa sitä.
Lajin harrastajat ja lajiliiton on kutsunut paikalle Kalifornian osavaltion urheilulajeja sääntelevä California State Athletic Commission (CSAC). Juuri CSAC päätti kesäkuussa kieltää toistaiseksi lasten vapaaottelut ja turnaukset. CSAC:n vaatimuksissa on muun muassa, että lajille määritettäisiin ikäraja (esimerkiksi kahdeksan vuotta), että tytöt eivät enää tappelisi poikia vastaan, että otteluissa olisi paikalla ambulanssi ja että ottelijoiden olisi pidettävä pääsuojuksia.
John Hopkinsin yliopisto Baltimoressa julkaisi vuonna 2006 tutkimuksen vapaaottelussa (englanniksi mixed martial arts eli MMA) sattuneista päävammoista. Tutkimuksen mukaan nyrkkeilyssä vaurioittaa aivonsa helpommin kuin vapaaottelussa: vapaaottelussa syntyneisiin päävammoihin oli kuollut 17 vuodessa kolme ihmistä, kun taas nyrkkeilyssä kuolemantapauksia sattui keskimäärin lähes kolme per vuosi.
The British Journal of Sports Medicine selittää eroa sillä, että nyrkkeilijät saavat osumia päähänsä läpi ottelun, kun suuri osa vapaaottelusta on matossa painimista. Vain 28 prosenttia vapaaotteluista päättyi tyrmäykseen.
Amerikkalainen media on toistellut tietoa, että lajia harrastaisi maassa jopa kolme miljoonaa nuorta. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, mistä tuo luku on peräisin. Tarkkoja harrastajamääriä on vaikea arvioida edes aikuisten tasolla.
Suurimman osan lasten vapaaotteluista Kaliforniassa järjestänyt United States Fight League (USFL) on kertonut, että heidän kauttaan lajin pariin tuli viime vuonna 186 lasta, joista nuorimmat olivat seitsenvuotiaita.
Lasten vapaaotteluita on kuitenkin järjestetty Kalifornian lisäksi ympäri Yhdysvaltoja. Kalifornia on ensimmäinen osavaltio, joka on kehittämässä lasten vapaaottelulle yleisiä sääntöjä.
Auditoriossa vallitsee rankka vastakkainasettelu. Vanhempien mielestä osavaltion ei pitäisi puuttua heidän lajiinsa.
USFL:n presidentti John Frank ja paikalle tulleet lapsiottelijoiden noin kymmenen vanhempaa ovat osavaltion kanssa eri mieltä lähes kaikista muista vaatimuksista paitsi ikärajasta:
Tyttöjen pitäisi antaa otella poikia vastaan, koska muuten alle 12-vuotiaille tytöille ei löytyisi vastustajia. Ambulanssi ottelutapahtumissa olisi niin kallis, että se tuhoaisi koko lajin. Pääsuoja on turha, koska osumat päähän on kielletty, minkä lisäksi pääsuoja aiheuttaa tukehtumisvaaran.
Monet vanhemmista, kuten Suzette Medina, pitävät CSAC:n Andy Fosteria suurena vihollisenaan. Foster on entinen vapaaottelija ja arvostellut voimakkaasti lajin tuomista pikkulasten ulottuville.
Foster kuitenkin uskoo, että kunhan sääntöjä rukataan, laji voisi jatkua jo huhtikuussa. USFL:n presidentti John Frank on valmis myönnytyksiin. Hän uskoo, että vapaaottelusta kasvaa jossain vaiheessa harrastajamäärältään Yhdysvaltain suurin urheilulaji.
”Kahdessakymmenessä vuodessa se palaa olympialajiksi”, hän sanoo.
Edelliskerrasta onkin jo aikaa. Noin 2 600 vuotta sitten vapaaottelu oli antiikin Kreikan olympialaisten arvostetuin laji.
Kahdenkymmenen vuoden päästä Regina ”Musta leski” Awana olisi 28-vuotias, vapaaottelija parhaassa iässä. Jos hänen isältään Ricky Awanalta kysytään, hänen tyttärensä voisi hyvinkin olla silloin miljoonia tienaava ammattiurheilija.
Nyt Musta leski kuitenkin vasta pelleilee auditorion penkeillä. Hän kokeili lajia ensimmäisen kerran 5-vuotiaana.
”Parasta on, kun saa hakata poikia”, Musta leski sanoo kirkkaalla äänellä ja tirskahtaa. ”Se, kun ne itkevät.”
Kuinka ollakaan, kaikki alkoi, kun poika läpsäytti Reginaa kasvoille syntymäpäiväjuhlilla.
”Näin kun poika löi häntä. Kolme päivää myöhemmin vein hänet serkkuni salille ja siitä asti hän on ollut siellä”, kertoo Ricky Awana. ”Vapaaottelu opettaa lapsille kuria ja saa heidät kuntoon. Se vahvistaa myös henkistä puolta. Ja joskus hän saattaa olla tilanteessa, että…” Awana keskeytetään.
”Se on paras raiskauksen estotyökalu”, joku huutaa.
”No, näin se on”, Ricky Awana sanoo.
Regina Awana on otellut jo kahdessakymmenessä ottelussa ja voittanut niistä lähes kaikki. Hänen bravuuriliikkeensä on armbar, käsilukko, jolla hän saa vastustajansa selätettyä.
Kuuluisa Regina Awanasta tuli viimeistään silloin, kun suuri amerikkalainen urheilumedia ESPN teki hänestä jutun televi-sioon. Jutussa Regina kertoo harrastuksestaan istuen sängyllään, jonka päällä on keijukuvilla koristeltuja tyynyjä. Seinällä on Justin Bieberin juliste. Pöydälle on kasattu Barbie-linna. ■
