Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Apu

Leena Majander: Papiljotit päässä luonnontilassa - minä ja puutarhani

Leena Majander: Papiljotit päässä luonnontilassa - minä ja puutarhani

Vuotuinen Leena hoitaa puutarhaa -päivä ei ole kovin laajasti tunnettu tapahtuma. Kotipihallani läntisellä Uudellamaalla sitä on vietetty ne 20 vuotta, jotka olen asunut Kehä kolmosen toisella puolella.
Teksti Leena Majander
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Maallemuuton myötä arvelin löytäväni itsestäni leppoisan tyypin, jonka kiireet ja kireys jäisivät kaupunkiin. Raitiovaunut eivät enää kirskuisi ikkunani alla; siellä lepäisi järvimaisema. Uusilla kotikulmillani asuneet sukulaiset ylistivät maaperää viljavaksi. ”Kun laitat tikun pystyyn, jo kasvaa hedelmäpuu!”

Pääkaupungin keskustan jättäminen edellytti investointeja leveälierisiin olkihattuihin, hehkuisihan heinäkuun kuuma aurinko keräillessäni puutarhani satoa käsivarrella keikkuvaan pajukoriin. Kokovartaloessun leveään taskuun hankin kukkakuvioisia kuokkia ja haroja lontoolaisesta museomyymälästä. Varustelin itseäni kasvamaan maalaistytöksi ja emäntäihmiseksi.

Piha- ja puutarha-alan kirjallisuuteen perehtyminen laajensi sanavarastoani: kouli, hyödä, karaise, oksasta, varta, talveta!

Ensi-innostuksissani kylvin auringonkukan siemeniä turvetötteröihin verannalle. Muutamassa viikossa söpöt vanat nousivat mullasta. Alavien maiden hallanvaaran mentyä siirsin auringonkukat porraspieleen. Seuraavana aamuna niistä oli jäljellä törröttävät varret. Yhdessä yössä luonto opetti minut tavoilleen.

Istutin perunoita, kylvin porkkanaa, papuja, kesäkurpitsaa. Timo-varhaisperunat paisuivat mauttomiksi ja hajosivat kattilaan, siiklit kasvoivat syömäkelpoisiksi vasta työkiireiden keskelle. Muusta sadosta vaikenen.

Kiitollinen olen esiäidille, joka aikanaan istutti aitan taakse raparperia. Nokkosten välistä se pukkaa jo alkukesästä kilometrin verran vartta. Raparperikiisselin voimalla kasvaneena tarjoilin samaa herkkua omalle perheelleni, kunnes ymmärsin vetoomuksen: ”Äiti, pliis, ei enää rapsua”.

Kukoistavan pihan aikaansaamiseksi turvauduin lopulta ammattiauttajaan. Hän totesi pihan olevan minun näköiseni, ”sellainen luonnontilainen”. Se on nyt trendikästä, samoin kuin villiyrttien keräily. Satsaan siis voikukkaan ja maitohorsmaan.

Sukulaisukko oli varoitellut aviopuolisoa luonteenlaadustani: ”Se vain makaa sohvalla papiljotit päässä kirjaa lukemassa.” Maalaisvuosinani olen oppinut hyväksymään itseni. En ole luonnossa liikkuva ulkoilija vaan urbaani sisäilijä, joka sattuu viihtymään maalla. Kutsumukseni pihatöihin kestää keväällä yhden päivän ja kohtaus saattaa uusiutua kesän aikana.

Puutarhanhoito ei kuulu keskisiin intohimoihini, vaikka kiinalaisen viisauden mukaan mikään ei olekaan yhtä tärkeää.

Brittikirjailija Fay Weldonin romaanissa Maalle unelmien taloon kaupunkilaispariskunta muuttaa luonnonhelmaan hattuineen, haroineen ja kuokkineen. Välineistö sopii sikäläiseen meininkiin paremmin kuin uusmaalaiseen savimaahan. Weldonin kirjoista tunnetumpi on elokuvaksikin päätynyt kertomus naispaholaisen elämästä ja rakkauksista. Taidan lukea ne molemmat tänä kesänä uudelleen verannalla, josta tarkkailen luonnontilaista pihaani.

Julkaistu: 13.6.2018