Leena Majander: Maassa rauha, kädessä kirja
Postilakko sai Leena Majanderin ottamaan käyttöön alaikärajan joulukorttien lähettämiseen. – Kortti lähtee nyt vain 80 vuotta täyttäneille ystävilleni, joita on kasvava joukko. Arvelen, että postin tuoma tervehdys merkitsee heille enemmän kuin ruuhkavuosissaan rimpuileville.
Joulu ja jo joutuva vuodenvaihde ovat oman elämän katsastuksen ja vuosihuollon paikkoja. Mitä mun maammoni opetti, mitä mun taattoni tahtoi? Mielessä on sukupolvien ketju. Mitä olen aikuisille jälkeläisilleni ja kasuavalle lastenlasten joukolle opettanut ja tahtonut?
Tunteilla ladatun juhlan uudistaminen on vastuullista ja vaikeaa. En halua perinteiden katkeavan, mutta vahvuus vaatii niiden uusiutumista.
Minäkin uudistuin, kun lakkoase osoitti kohti. Joulukorttien lähettäminen saa joutavana hommana jäädä.
Julistan ottavani käyttöön alaikärajan. Kortti lähtee nyt vain 80 vuotta täyttäneille ystävilleni, joita on kasvava joukko. Arvelen, että postin tuoma tervehdys merkitsee heille enemmän kuin ruuhkavuosissaan rimpuileville.
Kortti lähtee myös ystäville, joita on kohdannut inha vastoinkäyminen. Heitäkin on suuri joukko.
Vääränlainen aatoateria aiheuttaa vilunväristyksiä
Joulun tuttu ruokalista tuo vakauden illuusion tuuliseen maailmaan. Tuttua jatkuvuutta arvostaa ja vaatii erityisesti perheen nuoriso-osasto. Istumme juhlapöytään graavilohen, sinappisilakoiden, lanttulaatikon, oman kylän hirvipaistin ja soveliaiden vegevaihtoehtojen seuraan. Yhä saamme väristyksiä tyttären vaihto-oppilasvuoden aattoateriasta Massachusettsissa: pakastelasagnea paperilautasilta.
Myönnän köyhdyttäneeni jouluperinteitä riistämällä lapsiltani lipeäkalan, joka lemuaa nokkaani kuin kesätorpan laskiämpäri. Kalalla on vahvat valtapyrkimykset, taipumus ottaa haltuunsa koko talo. Kiistely lipeäkalan puolesta tai vastaan on tarpeeton, koska lapseni eivät tiedä koko mokomasta mitään.
Sileä pöytäliina, kauneimmat astiat, kiiltävät aterimet ja monta jalallista lasia. Istuimia tarvitaan lisää, kun pitkässä pöydässä seurustelee kaksi ensimmäistä jouluaan viettävää pienokaista. Inkeri napsii pinsettiotteella kurkunpalasia ja maissinmuruja, Lukas saa siemauksen tuttipullostaan ja lusikallisen omenasosetta.
Joulun perinteet alkavat imeytyä heidän tajuntaansa. He aistivat vienon hyasintin aromin ja ihan oikean, metsältä tuoksuvan joulukuusen vakaan läsnäolon.
Keittiössä häärää järjestävä seura, jonka sydäntä lähellä on ruokalista. Pienille aaton kohokohta on pakettien avaaminen.
Vanhempani viikkasivat käärepaperit talteen seuraavaa joulua varten. Pidin sitä naurettavana nuukailuna, mutta ymmärrän heidän olleen varhaisia kierrättäjiä. Otin opiksi ja toimin nyt samoin.
Kirjalahjasta voi nauttia yhdessä
Paketeista löytyy joulun parasta perinnettä. Kirjalahjat ”antavat syvyyssuuntaa kasvulle”, ”tukevat pyrkimystä elämän tarkoituksen löytämiseksi” ja ”ovat tie täyteen ihmisyyteen”. Näin viisaasti kuvasivat Finlandia-palkinnoista päättäneet Olavi Uusivirta, Sixten Korkman ja Merja Ylä-Anttila lukemisen merkitystä.
Joulupukki tuo meillä kaikille kilteille lapsille ja aikuisille paperille painetun kirjan, vaikkapa Risto Räppääjän, Metsän meidän jälkeemme tai Kaltaiseni koneet, romaanin tekoälyisestä ihmisrobotista.
Maassa on rauha ja kädessä kirja. Sylissäni istuu lapsonen. Tutkimme kuvakirjaa ja suputtelemme. Meidän on yhdessä hyvä olla.
