Apu

Leena Majander: Jotkut parhaista lukukokemuksista olivat hyytyä lähtöruutuun


Leena Majander kirjoittaa lukemisesta. Jotkut kirjat pitää aloittaa kahdesti, jopa kolmesti, ennen kuin kirja ottaa niskalenkin ja lukeminen lähtee vauhtiin.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Mä mistä alkaisin? Lukuputki on jäänyt päälle ja pyörittelen käsissäni seuraavia talvi-iltain tarinoitani.

Viime vuoden tilinpäätöstä tehdessäni huomasin, että jotkut parhaista lukukokemuksistani olivat hyytyä jo lähtöruutuun. Piti aloittaa kahdesti, jopa kolmesti, ennen kuin kirja otti niskalenkkinsä minusta ja lukeminen lähti vauhtiin.

Italian ja Euroopankin vuosikymmenten lähihistoriaa summeeraavaa, maailmanmenestykseksi noussut Elena Ferranten Napoli-sarja ei oikein ottanut käynnistyäkseen. Mitä tämä on, pikkutyttöjen juttelua, jota kuvataan oudosti ilmaisulla ”hän sanoi murteella”. Vuotta myöhemmin olen lukenut neljä osaa, pari tuhatta sivua, ja huomaan puhuvani Elenasta ja Lilasta kuin parhaista ystävistäni. Tyttöjen välisestä ystävyydestä kirjasarjassa onkin kysymys, kaverin syvästä ymmärtämisestä, kateudesta ja kilpailusta, kohtalonyhteydestä: ”kaksi ihmistä yhdessä ruumiissa, yksi ihminen kahdessa.”

Opinpa senkin, että Napolin alueen murre on käytännössä aivan eri kieli kuin normi-italia.

Olli Jaloselle Nobel!

Olli Jalosen Taivaanpallon alkupiste Saint Helenan saari toi mieleen Afrikan tähden rosvokortit ja Napoleonin. Häh, en minä halua palata lapsuuteni maailmaan, vaikka Korsikan pikkukeisarin hovista kertova Annemarie Selinkon Désirée minut koulutyttönä lumosikin. Jalosen aiemmat poikakuvaukset tunsin riemukkaiksi, mutta kun Kuolleenpuun-Angus hapuilee kohti luku- ja kirjoitustaitoa, ei mieleni malta rauhoittua häntä kannustamaan. Autonratissa yritän kuunnella Aku Laitisen taitavasti lukemaa äänikirjaa, mutta huomio pitää keskittää pöpeliköstä tielle pomppaaviin metsäkauriisiin.

Aloitin Taivaanpallon kolmannen kerran ja kas! Huomasin kirjoittavani Anguksen, siis Jalosen, lauseita muistiin, alleviivaavani niitä ja ihmetteleväni suomeksi kirjoitettua maailmankirjallisuutta.

Naapurimaassa kompastelevan Nobel-komitean olisi aika suunnata katseensa itään, kunhan saavat diskuteeratuksi Akatemiansa pelisäännöt ja käytöstavat kuntoon. Finlandia-palkinnolla kahdesti kruunattu Jalonen ansaitsisi kolmannen kruununsa ja maailmanlaajuisen yleisön.

Uusi kirja vaatii tahtoa ja taitoa

”Mistä se kertoo?” Niinhän me kysymme, kun kaverin kanssa tulee puheeksi uusi kirja. Ulkoiset puitteet, kirjan ”aihe”, ovat koukku ja konkretia, jotka voivat vetää puoleensa tai työntää luotaan. Romaanin ytimessä ei kuitenkaan ole sen tapahtumapaikka, aika tai juonenkäänteet. Lukuelämyksen tuo tapa, jolla kirjailija luo kielen, rytmin, rakenteen, jännitteen. Lukijalta hyvä kirjallisuus pyytää oikeaa mielentilaa.

Uuden kirjan kanssa vauhtiin pääseminen vaatii tahtoa ja taitoa kuunnella toista ihmistä, eikä se ole aina ihan helppo juttu. Täytyy yrittää ottaa kiinni pienistä vinkeistä ja vähän askarrella, hahmotella kokonaisuus.

Anguksen opetti lukemaan äidin kylkeen asettunut pastori. ”Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole tietämistä vaan niin kuin tie tai hevoskyyti että niitä pitkin ja niitten mukana”, Angus miettii.

Pelkkä tekninen lukutaito ei riitä. Hän haluaa oppia lisää oppiakseen ajattelemaan.

Julkaistu: 23.1.2019