Apu

Leena Majander: Hyvästi kaukokaipuu


- Köröttelen kartturina halki pitkänomaisen ja harvaanasutun maan, Leena Majander kirjoittaa.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Käyn useammin Ilomantsissa kuin Dubaissa, missä en ole käynyt koskaan.

Molemmat ovat harmillisen kaukana kotoa eikä kumpaankaan pääse metrolla. Persianlahden emiraattiin pitäisi matkustaa lentokoneella. Ilomantsiin pääsen, jos on hollilla innokas kuski ja menopeli. EU:n itäisin kulma on minusta verrattomasti vetovoimaisempi, ne laulumaat ja se lähihistoria.

Köröttelen kartturina halki pitkänomaisen ja harvaanasutun maan. Luonnehdinta on peräisin kauppamatkustajana kotimaan kolunneelta kaveriltani. Se pyörii heti mielessäni metsätaipaleella, kun Kehä kolmosen sisustusmarketit ovat jääneet taakse.

Muutaman tunnin motariajon jälkeen siirrymme alempaan tieverkostoon. Peltipoliisit ja koripallon kokoiset reiät pikipinnassa tekevät varovaiseksi. Onneksi en sentään keinahtele moottoripyörän pakkarilla. Autioiden sivuteiden varsilla nököttää laudankappaleille maalattuja kylttejä, jotka kutsuvat pysähtymään keramiikkapajaan tai kesäkahvilaan.

Suomussalmella tulee käyttöä ranskan kielen taidolle

Ilomantsia vielä reippaasti pohjoisempana Suomussalmella päädymme istumaan puupölleille ja mutustelemaan muurinpohjalettua. Pöytäkaveriksi osuu trikoloriksi teipatun sitikan omistajapariskunta ja vähäiselle ranskan kielen taidolleni tulee käyttöä. Hekin ovat lyöneet jarrut pohjaan, kun Reijo Kelan Hiljaisen kansan heinäpäät huojuvat vaimeasti maantien vieruksella. Ympäristöteoksen hahmot puhuttelevat matkalaisia yli vuosikymmenten ja kielimuurien.

Kylätoimijaksi luonnehditun Matti Mäkelän muistelmateos Pitelemätön kuvaa hänen uraansa kirjamiehenä ja ”hakoteiden virtuoosina”. Pienten paikkakuntien asukas on radikalisoitunut kyläelämää puolustavaksi konservatiiviksi. Häntä hirvittää mobiilin sokaiseman nuorison hortoilu kaupunkimelun keskellä. Annos ilomantsia tai siltakylää voisi tehdä eetvarttia.

Mäkelä toimitti töitään Siltakylässä, Kymijoen läntisimmän suuhaaran rannalla. Melkein naapurissa, koskenpartaan ruukkikylän keskellä seisoo kolmikyttyräiseksi kameliksi luonnehdittu majatalo. Se tarjoaa petin, bistron, pilsin ja palvelua, lähellä mutta sopivasti kaukana. Tallinylisillä näytetään taidetta, aitassa myydään pihkavoidetta ja pyykkietikkaa, kesäteatterissa pelataan kotimaista klassikkoa.

Suur­elokuvan tähdeksi pian nousevan Helene Schjerfbeckin ainoaksi jäänyt alttaritaulu yllättää kahdeksankulmaisessa puukirkossa. Ukkonen jylisee kesäyössä. Joen pinnalla sadepisarat tanssivat kiperää polkkaa.

Tervetuloa lähimatkailu ja kotoiset hakotiet

Metrolinja ei tähänkään idylliin vielä ylety, mutta velipojan mökille Sipooseen juna kai kulkee ennen satavuotissynttäreitäni.

Subjektiivinen oikeus kesäiseen auringonpaisteeseen voi jäädä kotimaanlomalla toteutumatta. Auton takakonttiin onneksi mahtuu varustetta arvaamattoman olosuhteen varalle. Kovasti on viisasta pakata mukaan paksumpi villatakki ja sadeviitta, pipokin on kylmän herkästi korvaansa ottavalle oivallinen kumppani. Hyttysmyrkky, korkkiruuvi, kännykän laturi, Jotunin Kootut ja Waltarin Valitut. Kyllä näillä heinäkuussa pärjää.

Hyvästi kaukokaipuu. Tervetuloa lähimatkailu ja kotoiset hakotiet.

Julkaistu: 24.7.2019