Apu

Leena Lehtolainen kirjoitti keihäänheittäjä Antti Ruuskasen elämäkerran: "Onhan siinä sanottu asioita suoraan"

Leena Lehtolainen kirjoitti keihäänheittäjä Antti Ruuskasen elämäkerran: "Onhan siinä sanottu asioita suoraan"
Kaksi savolaista kohtasi, kun kirjailija Leena Lehtolainen kirjoitti keihäänheittäjä Antti Ruuskasen tarinan. Ruuskanen ei halua elämäkerrassaan kostaa tai märehtiä menneitä, mutta totuuden hän haluaa kertoa. Myös sen, että mukavaakin miestä voidaan lorauttaa linssiin.
Julkaistu: 20.4.2022

Leena Lehtolainen ja Antti Ruuskanen keräävät lautasilleen evästä kuopiolaisen hotellin aamiaissalissa. Heidät huomataan. Se tulee ilmi paitsi ihmisten katseista myös kahden kanssa-aamiaistajan sanoista.

– Ruuskanen oli tuossa, sanoo toinen puoliksi sipattaen.

– Joo ja se Maria Kallio, supattaa toinen.

Kuiskijat eivät kuitenkaan jää arvailemaan, miksi juuri nämä julkut kulkevat yhtä matkaa. Pianpa he sen saavat muutenkin tietää. Huhtikuun lopussa ilmestyy kirjailija Lehtolaisen kirja, jossa kerrotaan keihäänheittäjä Ruuskasen tarina tuutusta tähän päivään. Oletettavaa on, että teoksesta murjaistaan otsikko poikineen.

Revittelevät nostot eivät kuitenkaan kirjailijaa ja kirjan kohdetta etukäteen hetkauta.

– Onhan siellä sanottu asioita suoraan. Vuan ne on totuuksia ja kun ne on minun kohalle sattuneita, niin minkä takia minä en sais niistä kertoo, tuumaa Ruuskanen.

Lehtolainen nyökyttelee – jos kohta myöntää puineensa jonkunmoista aivoriihtä kirjatessaan ylös tympeimpiä keihäsmiehen kohdalle osuneita tapauksia.

– Piti puntaroida, että voinko minä kirjoittaa toisen ihmisen elämästä semmosta, johon liittyy kolmansiakin osapuolia. Onneksi kaikki puhuivat niin avoimesti. Olisin hyväksynyt senkin, jos vaikka Antin puoliso olisi ilmoittanut, että hän ei halua lausuntoja antaa, kirjailija pähkäilee.

Sitäkään ongelmaa ei tullut. Kirjassa Ruuskasen pitkäaikainen elämänkumppani Tuula kertoo avoimesti elostaan urheilijan vaimona. On kompasteltu juhlissa helmoihin ja puristettu sateenvarjoa, kun innokkaat fanit ovat olleet popsia komean keihäsmiehen suihinsa.

– Eihän se Tuulallakaan oo aina heleppoo ollu. On ollu semmosia aikoja, jotta mulle ei oo passanna oikein huomentakaan sannoo. Ollu hermot niin pinnassa. Vaan niistä on selevitty. Kotiasioitten on oltava kunnossa, Ruuskanen sanoo niin vilpittömästi, ettei lausunnon loppu saa vähäisimpiäkään kummelisävyjä.

"Tiijän, jotta kaikkia en miellytä"

Vaan sitten ne ikävämmät asiat. Ruuskasen kohdalla ne eivät liity julkisuuden karkkipussiin, josta löytyy helposti vähemmänkin makeita, tylsää leimaa lyöviä namuja. Ruuskanen säilytti mukavan miehen maineen läpi uransa ja muutosta tuskin tulee, vaikka keihäs meni viime vuonna lopullisesti kaappiin.

– Tiijän, jotta kaikkia en miellytä. Palautetta on tullu ja sitä tulloo varmasti jatkossakin. Mut siihen on kerenny turtua, Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen ja tämän puolison lisäksi Lehtolainen on jututtanut myös suuren joukon keihäsmiehen uraan ynnä elämään vaikuttaneita ihmisiä. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, kollegat, ystävät, valmentajat ja managerit.

Ison sakin puhuessa kuullaan samasta asiasta useita näkemysiä. Syntyy toki myös ristivetoa. Jokainen katsoo samaa asiaa omalta kantiltaan – ennen muuta niitä kenkumpia, urheilumaailman pimeämpiä puolia nykäiseviä juttuja.

Sellaisia, joiden Ruuskasen lähipiiri on sanonut liki pilanneen miehen elämän. Ne liittyvät lähinnä rahaan, sponsorointiin ja sponsorisopimuksiin. Ja epäonnistumisiin.

Niistäkin huolimatta Lehtolaisen Ruuskas-kirjasta jää lukijalle mukava mieli. Eikä se ole itsestäänselvyys, kun kyse on uransa päättäneestä huippu-urheilijasta kertovasta kirjasta.

Kirjailijan mielestä lopputuleman positiivisuus johtuu siitä, ettei Ruuskanen harrasta ruikutusta. Pielaveteläinen tyyneys on kestänyt jopa takavuosien taloudelliset kusetukset.

– Antilla on ollu taustavoimissaan semmosia ihmisiä, jotka ovat ehkä tarkoittaneet hyvää, mutta saaneet aikaan pahaa. Ei se niitäkään harmeja ole silti julkisuudessa ulospäin näyttänyt, kehaisee Lehtolainen – mukavan ihmisen maineessa hänkin.

Kirjassakaan kenkut jutut eivät ahmaise monta sivua. Ruuskanen ei ole lähtenyt kostoretkelle.

– No kun en minä niitä märehi. Kai mulla on semmonen perusluonne, jotta etteenpäin. Mut hyvä niistä on kirjassa kertoo. Eihän se muuten mikkään elämäkerta ois. Tietäävätpähän lukijattii, että huippu-urheilu voipi olla raakaa peliä.

Selväksi tulee sekin, että vaikka toisten urea on joskus roiskahtanut keihäsmiehen silmään, ei keltainen neste ole koskaan päässyt tihkumaan Ruuskasen pään sisälle.

– Sitä vaaraa ei oo kun Pielaveellä elelöö. Siellä suapi olla ihan omana ihtenään. Olympiahoppeetakin kun voitin, tai pronssia, niin hirviporukan edesmenny johtaja ensiks onnitteli ja sano sitten, jotta elä kuvittele yhen mitalin takia parempaa passipaikkaa saavas, Ruuskanen nauraa.

"Leena oli katsomossa mahoton hulikaani"

Ruuskasen lautasella on laaja otos buffetin tarjonnasta. Kalakukkoviipaleet ja munakokkeli köllivät sopuistasti samassa kasassa. Kummakos tuo, kirjan mukaan Ruuskasen ruokailutavat ovat ajokoiramaiset. Lehtolaisen kippo on täytetty hedelmillä.

Kummallekin aamiainen on jo toinen. Kirjailija on syönyt yöpaikassaan eli Kuopiossa asuvien vanhempiensa luona. Ex-urheilija taas on aamiaistanut kotonaan Pielavedellä.

Vaikka Lehtolaisen kotiosoite on löytynyt jo pitkään Inkoosta, yhdistää kirjailijaa ja ex-keihäänheittäjää nimenomaan savolaisuus. Lehtolaisen isä on Pielavedeltä, äiti Kuopiosta ja aika ajoin itämurre tuikkii puheenparteen.

– Minähän oon syntyny Vesannolla. Sieltä muutettiin Outokumpuun eli ylitettiin Savon ja Pohjois- Karjalan raja.

Ruuskasen olemassaolosta Lehtolainen, innokas urheilunseuraaja, pääsi perille, kun Pielaveden poika alkoi pärjätä keihäskisoissa. Ruuskanen taas muistaa innostuneensa, kun kuuluisan dekkaristin juoruttiin istuvan kisayleisössä.

– Leena oli katsomossa mahoton hulikaani. Huuti, kannusti ja piti muutenkin meteliä, mies virnistää.

Ajatus keihäänheittäjän siihenastisen uran kansiinlaittamisesta syntyi vuosia sitten. Lehtolainen oli selkeä valinta ylöskirjaajaksi, mutta pitkään Ruuskanen torjui ajatuksen – ajankohdat eivät tuntuneet oikeilta. Viime vuonna kirjahanke sai hyväksyvän leiman ja samoihin aikoihin Ruuskanen päätti jatkaa uraansa Tokion olympialaisiin asti.

Melko samaan saumaan Ruuskasesta tuli isä, tyttölapsi syntyi viime vuoden kesäkuussa.

Vajaa kuukausi myöhemmin Ruuskanen hävisi olympiapaikkansa Oliver Helanderille ja elokuun lopussa Ruuskanen ilmoitti Kalevan kisoissa uransa päättymisestä.

Päätös ei ollut helppo, vaikka hauis pottuili, olkapää ärhenteli ja oma taso jäi saavuttamatta.

Helpotus se kuitenkin oli.

Suurelle yleisölle lopettamispäätös tuli jokseenkin puskista. Ruuskasen nimi pysyi Kalevan kisojen osallistujalistalla, mutta yleisön eteen hän saapui siviilivaatteissa. Lopettamisilmoituksen jälkeen Ruuskanen poistui Ratinan stadionilta kultatuolissa kannettuna.

– Hirveestihän se jännitti etukätteen. Enkä semmosia juhlallisuuksia olis tarvinnu. Se oli kova paikka, mutta sittenpä se oli alta pois.

Urheilijan ura loppui 37-vuotiaana, kirjailijan vauhti ei hiljene

Lopettamisilmoituksen aikaan Ruuskanen oli 37-vuotias. Keihään kanssa elettyä elämää hänellä oli takanaan noin kolmen vuosikymmenen verran – tosin ensimmäisissä heitoissa oikean keihään korvasivat aurausviitat tai ukki-Ruuskasen bambuinen suksisauva.

Lehtolainen on syntynyt parikymmentä vuotta Ruuskasta aikaisemmin. Ensimmäisen teoksensa, nuortenromaanin, hän julkaisi vain kaksitoistakesäisenä.

Kaikkiaan Lehtolainen on kirjoittanut hyvän matkaa neljättäkymmenettä kirjaa. Hänen teoksiaan on myyty ja käännetty, kirjailijan nimi löytyy reippaasti yli kahden miljoonan painetun kirjan kannesta. Suomen oloissa se on melkoinen saavutus. Mutta kirjailijalle ajatus uran lopettamisesta on muuta toista kuin urheilijalle. Jopa niin muuta toista, ettei Lehtolainen käy mokomaa ajatusta oikein pyörittelemäänkään.

– Niin. Minun miehellä alkaa eläkeikä lähestyä ja oon miettiny, että minkähän sijoituspaikan se itelleen keksii siksi aikaa, kun minä kirjotan.

Sitten Lehtolainen nappaa kipostaan hedelmän.

Ei aihetta tarvitse enempää käsitelläkään, sillä luomisvoimansa puolesta kirjailija on iskussa. Ensi syksynä Lehtolaiselta ilmestyy nuortenkirja, tänä vuonna saa kantaesityksensä hänen libretoimansa monologiooppera.

– Oopperan tekstin tein jo neljä vuotta sitten, sen ensi-ilta on vaan koronan takia siirtynyt. Tämä on aika mahtava vuosi, kolme uutta juttua. Nuortenkirjan kirjottaminen oli hirmu mukavaa. Sain sukeltaa pitkästä aikaa teinimaailmaan ja huomata, että ei se ole omasta päästä mihinkään hävinnyt.

Ensi vuonna täyttyy 30 vuotta ensimmäisen Maria Kallio -romaanin ilmestymistä. Se tietää pyöreiden vuosien täyttymistä juhlistavaa dekkaria. Uutta elämäkertasavottaa Lehtolainen ei kuitenkaan haikaile.

– Jos Viggo Mortensen tulis pyytämään, niin ehkä sitten. Tämä Antista tehty kirja oli aivan ihana työ, mutta oli se myös rankka prosessi. Mut onneks sain tämän tehdä.

Ruuskanen kuitenkin arvelee, että hänen lähipiiriinsä kuuluvista ihmisistä piisaa prosaisti-Lehtolaiselle ammennettavaa jatkossakin.

Kirjailija ei väitettä kiellä. Keihäänheittäjän polkua keriessään hän sai kohdata kirjavaluontoisia tyyppejä – sellaisia, kuin ihmiset parhaimmillaan ovat.

Sitä paitsi Lehtolaisella ja Ruuskasella on vielä yksi yhteinen, toteuttamistaan odottava hanke.

– Karaokessa meijän pitäis porukalla käydä, Lehtolainen innostuu.

Biisivalintakin on selvä. Moottoritie on kuuma nappaa kummallekin, vaikka Lehtolaisessa punkhenki sykkii vahvempana kuin ysärimusaan mieltyneessä Ruuskasessa. Vaikka molemmat tykkäävät lonkerosta, arvelee kaksikko pystyvänsä tulkitsemaan Pelle Miljoonan klassikon ilman rohkaisuakin.

Ruuskasella on metsäalan yritys Tero Pitkämäen kanssa

Jos Lehtolainen jatkaa hyväksi todetulla tiellään, nuuskii Ruuskanen uusia tuulia. Tai uusia ja uusia. Maatilan poikana Ruuskanen on tottunut, kasvanutkin, metsätöihin. Nyt salolla on entisen kilpakamun Tero Pitkämäen kanssa perustettu metsäalan yritys. Mukana ovat myös molempien keihäsmiesten velipojat.

– Tehään metsäkoneurakointia ja lentolannoituspalveluita. Valmennushommista ei toinna jutellakaan kun vasta sitten, jos tuo virma alkaa tuua leipää pöytään.

Ja sitten on se perhe. Puoliso ja tytär, jota Ruuskanen kutsuu tärkeimmäksi mitalikseen.

– Tyttö tappailoo jo tukkee vasten pystyyn. Nukkuu yösä hyvin ja herree aikasin, mutta ei se minua haittoo. Oon muutennii nykysin semmonen aamukukkuja. Joskus vaikka tulis univelekoo, niin mulla on onneks paksut nahat silimien alla.

Tyttären kanssa Ruuskanen on tutkinut kirjoja, vaikka ei muuten mahdottomaksi lukumieheksi tunnustaudukaan.

– Tämän omasta elämästäni kertovan kirjan luin kyllä ja mahottomasti nauratti ne toisten minusta tai itestään kertomat tarinat. Tarinoitahan tarvitaan aina, nimenommaan hyviä tarinoita, Ruuskanen sanoo.

Samaa mieltä on Lehtolainen.

– Välillä tietysti tuntuu siltä, että kirjalla on arvoa vaan sillon kun missistä tai poliitikosta julkastaan muistelmat. Ja nyt muuten ammun ihteäni pahasti jalkaan, mutta sanon tämän silti. Kulttuuri ja urheilu uivat molemmat sikäli samassa ojassa, että ne ovat itsestäänselvyyksiä, jotka eivät saisi maksaa mitään.

– Eikä niillä sais tienata, huomauttaa urheilija.

– Ja myö onnettomat ollaan tienattu, jatkaa kirjailija.

"Kyllä harmitti kahtoo olympialaisia, kun sieltä puuttu yleisö"

Sananvaihto kasvaa pohdinnaksi siitä, valitsisivatko Lehtolainen ja Ruuskanen uransa nykyjärjellään toisin. Lopputulemana Ruuskanen neuvoisi nuorta itseään hankkimaan varmaliksaisen ammatin tukemaan urheilijan uraa.

Lehtolainen on samansorttisilla linjoilla – menestys on molemmilla aloilla enempi kuin epävarma juttu.

Se on kuitenkin salettia, että kirjailijat ja urheilijat tarjoavat yleisölleen elämyksiä.

– Suomalainen yleisurheiluhan on nostanu tasoa kovasti, sieltä on mahtavaa potentiaalia tulossa. Mutta kyllä harmitti kahtoo olympialaisia, kun sieltä puuttu yleisö. Sen yleisurheilija tarvihtoo onnistuakseen, harjottelun lisäksi tietysti, Ruuskanen tuumii.

Ja toisaalta molemmat työt ovat aika yksinäisiä – valmentajista, kustannustoimittajista ja yleisöistä huolimatta.

– Ei yleisurheilija saa joukkueelta tukea. Aina on vedettävä sataprosenttisesti, Lehtolainen sanoo.

– Joo ja hankalahan se on vaihtopenkiltä uutta Lehtolaistakaan ehtiä, täydentää Ruuskanen.

Kumpikaan ei puhu surkeillen, ei itseään tai toista säälien. Ilmassa on enemmänkin ymmärrystä, syvällisemmät rätingit he ovat käyneet jo kirjaa tehdessä.

Kirjan nimikin on Rätingin paikka.

Savolaiskaksikko Ruuskanen ja Lehtolainen Kuopion maamerkissä, Puijon tornissa. Toinen heistä on syljeskellyt täältä luumunkiviä.

Ruuskasen aamiaislautanen on tyhjentynyt aikaa sitten, Lehtolaisella on vielä jäljellä muutama hedelmä. Kohta he lähtevät Puijolle kuvattaviksi.

– Mullahan on tässä luumukin. Pitäsköhän ottaa tämä mukaan. Minä oon lukiovuosina syöny Puijon tornissa luumuja ja syljeskelly kivet alas, Lehtolainen muistaa.

– Joo ja siellä tornin juurellahan myö tästä kirjasta ensimmäinen palaveri piettiin, huomauttaa Ruuskanen.

Kun kirjailija ja keihäsmies poistuvat ravintolasta, ovat Kuopion karaokekuppiloiden ovet vielä säpissä.

Se on harmi, puhuttu duetto jää nyt toiseen kertaan. Mutta jääköön, sillä moottoritie käy molempien alla jatkossakin kuumana.

Antti Ruuskanen

● Syntyi: 21. huhtikuuta 1984 Pielavedellä.

● Asuu: Pielavedellä.

● Perhe: Tuula-puoliso ja alle vuoden ikäinen tytär.

● Ajankohtaista: huhtikuussa ilmestyy Leena Lehtolaisen kirjoittama elämäkerta Rätingin paikka (Tammi).

Leena Lehtolainen

● Syntyi: 11. maaliskuuta 1964 Vesannolla.

● Asuu: Inkoossa.

● Perhe: aviomies ja kaksi poikaa.

● Ajankohtaista: Pian julkaistavan Antti Ruuskasen elämäkerran lisäksi Lehtolaiselta ilmestyy syksyllä nuortenkirja ja ensi-iltansa saa hänen libretoimansa monologi­ooppera.

Meikki Emmu Rönkkö

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »