Lauri Vuorinen analysoi Aitiolle historiallisen MM-pronssipäivän hiihto kerrallaan – säikäyttävä yksityiskohta sävytti finaalivalmistautumista

Viikonloppuna hotellihuoneen sängyllä puheluun vastaa levollinen MM-pronssimitalisti. Selkeästi mikään ei ole hiihtäjässä muuttunut, vaikka pyöritystä on riittänyt.

– Huomaan, että viihdyn nyt tässä huoneessani omassa rauhassa, Lauri Vuorinen myhäilee.

Pari päivää aiemmin hän otti suomalaisen mieshiihdon ensimmäisen sprintin arvokisamitalin. Rovaniemellä asuva hiihtäjä myöntää, että huomio mitalihiihdon jälkeen on ollut erilaista kuin aiemmin. Mukaan on mahtunut muun muassa haastatteluja ja kakkukahveja.

– Nautin tästä, en kiistä. On hienoa kokea jotain tällaista. Olen etuoikeutetussa asemassa.

Juniorilupauksen reitti asemaan ei ole ollut yksinkertaisin. Vuorinen sanoo, että pettymyksellisen talven 2023 jälkeen oli muutosten aika. Hän oli karsiutunut Planican MM-sprintin karsinnassa ja kausi oli alusta loppuun vaikea.

– Ärsytti olla hiihtäjä ja otti pannuun koko ajan. Mietin, onko tässä mitään järkeä. Palaveerasin valmentajani Ville Oksasen kanssa Lahden maailmancupissa ja pohdin, että näin huono hiihtäjä en halua olla.

Hiihto ei ollut kivaa. Kaksikko teki paljon muutoksia harjoitteluun ja taso nousi jo viime kaudelle. Torstaina yhteistyö tuotti palkinnoksi MM-mitalin. Nyt tuore mitalisti käy läpi historiallisen päivänsä.

Aika-ajo – “On mahdollisuus pärjätä”

Viime talvena Trondheimissa kilpailtiin maailmancupissa. Sprintti epäonnistui Suomen miesten joukkueelta MM-esikisoissa rajusti. Vain yksi hiihtäjä, Joni Mäki, pääsi vaivoin karsinnasta jatkoon. Vuorinen oli karsinnassa 31.

Nyt vastaava olisi ollut iso pettymys. Tällä kaudella Vuorinen oli edennyt jokaisessa kilpailussaan karsinnasta jatkoon.

– Lähtökohta oli se, että jotenkin pitää karsinta läpäistä.

Vuorisen mukaan sprinttikarsinnan luonne maailman huipulla on sellainen, että liian rauhallisella alulla häviää helposti niin paljon, ettei eroa saa enää lopussa kiinni. Hän halusi lähteä rohkeasti liikkeelle ja pitää alusta saakka kovaa vauhtia.

Kaasu ei vielä ollut pohjassa ja radan toiseen nousuun lyöntiä löytyi onnistuneen alun jälkeen riittävästi. Vuorinen arvioi, että jo karsinnassa oli nähtävissä päivän trendi. Keliolosuhteet ja radan pehmeneminen kasvattivat eroja.

Karsinnan voittaneen Johannes Hösflot Kläbon ja viimeisenä erävaiheeseen selvinneen Ondrej Cernyn ero oli maalissa peräti 9,6 sekuntia.

Sprinttilatua ei etukäteen päässyt kiertämään yhtä paljon kuin maailmancupissa vaan aikaikkuna oli rajatumpi. Vuorinen käytti “radankatselunsa” mestarillisesti. Hän huomasi, että radan pehmeimmät kohdat olivat mutkat sekä toisen eli pisimmän nousun alku.

– Katsoin, että nousun alussa oikealla puolella on kovempi pinta. Kaikki haluavat luonnollisesti hiihtää keskellä rataa, joten keskusta pehmenee.

Luisteluhiihdossa jalat tuottavat valtavan määrän voimaa välineisiin. Vuorinen suunnitteli, että hiihtää nousua oikealla, lähellä mainosaitaa.

– Riittää, kun saa edes toisen suksen kovemmalle alustalle. Jokainen potku tuottaa vauhtia eikä mene niin sanotusti läpi lumesta.

Vuorinen ei vielä karsintahiihdon aikana havainnut, että hänellä oli yhdet päivän liukkaimmista suksista. Vertailukohtaa karsinnoissa ei ole, kun hiihdetään yksin.

– On ollut kilpailuja, joissa sukset ovat tuntuneet hyviltä, mutta ne eivät olekaan toimineet tai päinvastoin. Karsinnan tuloksista pystyi kuitenkin päättelemään, että sukset olivat hyvät.

Hiihtäjän vire tuntui alusta asti vahvalta. Tulokset vahvistivat tuntemuksen. Vuorinen oli karsinnan yhdeksäs.

– Olen harvoin hiihtänyt kymmenen parhaan joukkoon vapaalla. Se kertoi, että on ehkä vähän normaalia parempi päivä tulossa.

Samaan hengenvetoon hän sanoo, että karsinta on aina omanlaisensa osa sprinttipäivää. Koskaan siitä ei tule liian hyvä mieli. Hyväkin karsintahiihto on voinut vesittyä heti alkuerässä.

– Erävaiheessa peli alkaa aina uudestaan, mutta totta kai karsinta loi ajatuksen, että on mahdollisuus pärjätä.

Alkuerä – “Pystyin pysymään rauhallisena”

Vuorinen valitsi karsinnan jälkeen viidennen eli viimeisen alkuerän ja niin sanotun alakaavion. Taustatyötä viime kauden esikisojen jälkeen oli tehty, mikä loi pohjaa alkuerän taktiikalle. Esikisoissa ensimmäisen nousun päällä kärkipaikoilla olleet pitivät lähes järjestään asemansa loppusuoralle saakka.

– Lähdin päivään ajatuksella, että kärjessä on hyvä hiihtää ja perältä on vaikea nousta ohi.

Trondheimin sprinttirata on hyvin selväpiirteinen: alkukiihdytys ja ensimmäinen nousu, lähes U-käännös suoraviivaiseen laskuun, U-käännös pisimpään nousuun, lähes U-käännös pisimpään laskuun, kovavauhtinen laskun loppu ja U-käännös pitkähkölle loppusuoralle.

Ennen Vuorisen alkuerää oli hiihdetty kaikki naisten alkuerät sekä neljä miesten vastaavaa, mikä viilasi alkuperäistä näkemystä taktiikasta.

– Valmennus sanoi, että erissä on tullut pientä “linkoefektiä” eli peesihyötyä alamäissä. Takaakin voi nousta ohi. Silti oli sellainen ajatus, että hiihdän mieluusti kärkipäässä.

Ounasvaaralainen sai huonon lähdön eräänsä, mutta lisäsi ulkokautta vauhtia ensimmäiseen nousuun ja lähti kolmannelta sijalta laskuun. Vuorinen hyötyi peesistä ja nousi johtaneen Saksan Jan Stölbenin kantaan mutkassa.

– Olin hänen sisäpuolellaan, joten en päässyt ulkoreunaan, jonne halusin. Kun muita hiihtäjiä puski reunoilta rinnalle, jäin keskelle kaikkein pehmeimpään kohtaan.

– Pehmeät olosuhteet ovat minulle vaikeat etenkin, kun hiihdetään kuokkaa (ylämäen luistelutekniikka) ja se näkyi hiihtämisessäni.

Vuorinen menetti kaksi sijaa ja oli neljäntenä, kun pitkän nousun jyrkin kohta vaihtui loivempaan nousukulmaan ja hiihtotekniikka “wassuksi” (työntö joka potkulle). Samalla hän päätti satsata kaiken viimeiseen laskuun, loppukurviin sekä siitä ulostuloon. Nousussa ulkokautta ohittaminen olisi saattanut syödä ratkaisevasti energiaa tuottamatta lainkaan tulosta.

– Jos olisin hätääntynyt ja tehnyt älyttömiä iskuja nousussa, olisin kuluttanut paukkuja loppukiristä.

Rauhallisuus ja päämäärätietoisuus leimasivat Vuorisen hiihtämistä läpi pronssipäivän. Parin sijan menetys nousussa ei hetkauttanut kuin ohikiitävän hetken.

– Hetkellisesti mietin, että ei saakeli, homma kosahti. Tilanteet tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei niitä ehdi hirveästi miettiä ja hiihtäjä pysyy aina optimistisena.

– Pystyin pysymään rauhallisena, kun olin nähnyt ensimmäisessä laskussa, että suksissa on hyvä luisto. Jos olisin pudonnut kuudenneksi, olisi ollut pakko yrittää jotain.

Sprinttitykki sanoo tiedostaneensa, että erä oli kovavauhtinen. Näin neljällä parhaalla saattaisi olla mahdollisuus jatkoon aikavertailupaikkojen kautta.

Loppuaikojen perusteella näin olisi voinut olla, mutta sen varaan Vuorisen ei tarvinnut laskea. Viimeinen alamäki kasasi ryhmän tiiviiksi jonoksi. Suomalainen näytti pelisilmäänsä ja päätti hyvissä ajoin askeltaa mutkan ulkokurvista.

Hän yllättyi, kun Norjan Haavard Solaas Taugboel suoristi selkäänsä Vuorisen edellä ennen mutkaa.

– En ymmärtänyt sitä, sillä alamäen vauhti kannattaisi käyttää hyödyksi ja painaa vain kylmästi ohi.

Sveitsin Janik Riebli ohitti Stölbenin ja laski ensimmäisenä mutkaan. Vuorinen nousi ulkokautta Taugboelin ohi. Sohjoksi pehmennyt mutka yllätti Rieblin, joka kaatui ja vei mukanaan Stölbenin. Samalla Taugboel menetti vauhtinsa.

Vuorinen askelsi kovaa ulkoreunaa muilta karkuun valtavalla vauhdilla ja lykki selvään erävoittoon. Suomalaiset olivat todenneet ulkokurvin toimivaksi aiemmin viikolla harjoituksissa.

– Turvallisintahan on aina mennä ulkokurviin. Siellä on sisämutkaa helpompi hallita suksia, energiaa ei kulu kääntämiseen vaan sitä voi käyttää vauhdin keräämiseen ja potkuihin.

Valinta tuli osin olosuhteiden pakosta. Taustalla oli kokeneen sprinttihiihtäjän oikeita päätöksiä edellisestä ylämäestä saakka.

Lauri Vuorinen teki kovan tempun MM-pronssillaan. Nyt hän avaa, miten temppu tehtiin. KUVA: imago sport / All Over Press

Välierä – “Täydellinen hiihto”

Vuorisen viimeisen alkuerän valitseminen ja alakaavio tarkoittivat, että hänellä oli vain naisten kaksi välierää sekä miesten ensimmäinen välierä aikaa palautua omaansa. Vuoriselle kerrottiin, että ensimmäisessä välierässä hiihdettiin peräti neljä sekuntia hiljempaa kuin nopeimmissa alkuerissä oli temmottu.

Samalla taktiikkaa viilattiin. Valmentaja sanoi Vuoriselle, ettei ensimmäiseen nousuun tarvitse käyttää niin paljon energiaa. Näytti sille, että ratkaisevaa oli, kuka jaksoi tehdä töitä toisen nousun.

– Päätin ottaa alun rennosti ja tehdä kovat iskut radan loppupuolella. Se taktiikka on vuosien varrella kohdallani toiminut parhaiten.

Hän sanoo, ettei huimavauhtisessa sprinttihiihdossa läheskään aina pysty ennakkoon miettimään, mitä missäkin kohdassa täsmällisesti tulee tapahtumaan. Vuorisella oli kaksi tärkeää taktista ajatusta, joita hän pyrki seuraamaan: rento alku ja oikea kaista pisimmässä nousussa.

– Loput on sitten vain sitä, että on painettava menemään.

Sprintteri lähti pronssipäivän jokaiseen erähiihtoonsa samalta latu-uralta. Tässä vaiheessa suomalainen tiesi, että hänellä on loistavat sukset, joten ensimmäiseen laskuun ei tarvitsisi lähteä kärjestä. Hän hiihti avausnousun alkueränsä tapaan kovapintaista vasenta laitaa ja lähti laskuun viimeiseltä sijalta.

Vuorinen ohitti Ranskan Jules Chappazin ja Tšekin Michal Novákin laskussa ennen U-mutkaa. Perniöläiskasvatti kiihdytti loistavalla vauhdilla pitkään nousuun.

– Oli pieni väli edellä oleviin, joten pystyin itse valitsemaan hiihtolinjani. Kävi myös tuuri, sillä kukaan muu ei kertaakaan halunnut tunkea nousussa oikeaan reunaan.

Vuorinen kuokkasi tehokkaasti ja nosti itsensä jyrkimmällä nousupätkällä toiseksi Yhdysvaltojen Ben Ogdenin rinnalle. Suomalaisässä pääsi ratkaisevaan laskuun parhaalta paikalta, aivan Ogdenin perässä toisena.

– Siinä kerkesin ymmärtää, että pitää jopa vähän mokailla, että en pääsisi jatkoon. Samalla tunsin, että olimme hiihtäneet kovaa ja neljän parhaan joukkoon pääseminenkin riittäisi finaaliin.

Hän sanoo, että kaluston hyvyys korostui siinä, miten vaivattomasti ja kovalla vauhdilla Vuorinen laski Ogdenin ohi laskussa. Hetken muistelu kirvoittaa hyväntuulisen naurahduksen.

– Se oli helppo ohitus.

Loppusuoralle kääntyvä mutka oli pehmentynyt päivän aikana. Sohjolunta oli tarjolla runsaasti ulkolaitaa lukuun ottamatta. Vuorinen syöksyi mutkaan kärkipaikalta ja askelsi sohjossa ihailtavalla varmuudella. Ulkokurvi ei kärkipaikalta ollut vaihtoehto, sillä se olisi avannut sisämutkan ohituksille.

– On vain käännettävä. Hiihdossakin pahinta on, jos lähestyy kurveja pelkäämällä tai varomalla. Silloin nimenomaan on kaatumisen vaara ja todennäköisesti laskee mutkan liian hitaasti.

30-vuotias hiihtäjä tyylitteli loppusuoralla selvään erävoittoon. Kuten Vuorinen ounasteli matkalla, erästä eteni neljä hiihtäjää finaaliin.

Vuorinen niputtaa semifinaalinsa analyyttisesti.

– Välierä oli omasta mielestäni täydellinen suoritus. Se meni juuri kuten halusin. Otin alkuun kevyesti, sain “ilmaiset” kaksi ohitusta alamäessä, pääsin pitkään ylämäkeen oikeaan reunaan ja nousin toiseksi. Sain nousun loivalle osalle peesin enkä vetänyt kertaakaan.

– Olin täydellisellä paikalla kakkosena ja taas yksi ilmainen ohitus laskussa takasuoralla. Loppuun jäi paljon paukkuja eikä ollut ongelmaa lähteä loppukiriin.

Lopputuloksesta on mahdoton olla eri mieltä. Vuosikausien sprinttikokemus jalostui mestarilliseksi suoritukseksi uran tärkeimmässä hiihdossa.

Vuorisen vapaan tekniikka hiveli silmää läpi sprinttipäivän. Etenkin välierässä pitkän nousun hiihtäminen oli vaivatonta, rytmi säilyi ja tekniikat vaihtuivat saumattomasti. Pronssimitalisti on tehnyt vuosia työtä vapaan hiihtotavan eteen.

– Varmasti tämä ainakin sivuaa uran parasta vapaan hiihtämistä.

Finaali – “Tiesin, että otan mitalin”

Ensimmäisestä välierästä finaaliin etenivät Kläbo ja Italian Federico Pellegrino, mutta muut kilpakumppanit olivat Vuorisen välierästä. Valmennus kertoi tilanteen, mutta urheilija ei vaivannut sillä liikaa päätään.

– On keskityttävä vain suoritukseen. Ajatusta mitalista tai hyvänolontunnetta ei voi päästää liikaa valloilleen.

Finaaliin valmistautuessaan sprintteri säikähti. Vuorinen polki välieränsä jälkeen muutaman minuutin kuntopyörää. Kun hän hyppäsi pois pyörältä ja otti muutamat juoksuaskeleet, selässä vihlaisi pieniä krampin tuntemuksia. Hiihtäjä on kärsinyt vuosien varrella selkävaivoista ja säikähti.

– Ei saakeli, tässäkö tämä nyt on?

Suomalainen huokaisi, kun tuntemukset hävisivät nopeasti noin minuutin hölkkäilyn jälkeen. Pienien kauhunhetkien väistyttyä finaalivalmistautuminen sujui moitteetta.

– Totta kai kropassa painoi, mutta minulla oli tuossa vaiheessa vahva itseluottamus, että pystyn tänään saavuttamaan oikeasti jotain.

Hän sanoo, että oli kyseessä finaalivaihe Suomen Cupissa tai MM-kisoissa, pelin henki on sama.

– Väsyttää, mutta on ajateltava, että muitakin väsyttää. Ajattelin, ettei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. On vain jatkettava sitä, mitä olin tehnyt koko päivän ajan.

Kläbo ja Pellegrino ottivat finaalin alussa kärkipaikat. Ryhmä muotoutui sopuisasti kahteen jonoon. Vuorisen mukaan vauhti tuntui hieman raskaalle, mutta varsinaiseen irtiottoon kärkikaksikko ei sännännyt.

– Pystyin edelleen hiihtämään suhteellisen rennosti, kuten halusinkin, ensimmäisen nousun päälle. Ajattelin, että en jättäydy kuudenneksi, jos esimerkiksi viides sija on tarjolla laskuun.

Juuri viidenneltä paikalta suomalaiskiituri säntäsi laskuun ja sauvoitta luisteli hyvät alkuvauhdit itselleen. U-mutka ja pisimmän nousun alla ollut tömpäre kasasivat hiihtäjät tiiviiksi ryhmäksi. Vuorinen kiihdytti loistavilla vauhdeilla tutulle uralle, oikeaan reunaan mainosaitojen viereen.

– Laskussa tuli olo, että kärkikaksikko karkasi. Nousuun tultaessa huomasin, että kaikki ovatkin jälleen nipussa, kaikki on auki ja pääsen ulkoreunaan hakemaan ohitusta.

Päivän neljäs hiihto ja vuosien työ kulminoitui kestävyysurheilijan sielunmaisemaan.

– Nyt vain niin paljon kuin ikinä lähtee. Minulle on aivan sama, miten pahalta nousun puolivälissä tai myöhemmin tuntuu, mutta enää ei voi säästellä. Ei ollut mitään muuta ajateltavaa.

Vuorinen kertoo, että sprinttifinaalin luonteeseen kuuluu erojen kasvaminen. Kaikki väsyvät. Varmistella ei voi.

Luotto suksiin oli kova. Vuorinen ajatteli, ettei kukaan laske hänen ohitseen, vaikka hän joutuisikin viimeiseen laskuun kilpakumppanit takanaan. Nousun aikana tunne mitalista heräili.

Kläbo ja Pellegrino karkasivat nousun edetessä. Vuorinen kampesi itsensä kolmanneksi. Taktiikka ja tekniikka toimivat nousuun vielä viimeisen kerran.

– Kun happo jyllää jaloissa, on keskityttävä, että jokainen potku ja työntö on tuottava. Jos vain raivoaa eteenpäin, pahimmassa tapauksessa voi horjahtaa tai käydä jotakin.

Lauri Vuorinen avaa, että MM-pronssia ei hiihdetty sattuman keinoin. KUVA: imago sport / All Over Press

Jälkikäteen tv-kuvista Vuorinen teki havainnon pronssikamppailusta. Lopulta neljänneksi sivakoinut Chappaz lähti nousuun viimeiseltä sijalta.

– Hän joutui ohittamaan Novakin nousun aikana ennen kuin pääsi jahtaamaan minua. Hänelläkin alkoi olla eväät syöty nousun päällä eikä hän päässyt täydellisellä iskuetäisyydellä laskuun ja yrittämään rinnalleni.

Vuorinen tunsi, että hänen hiihtonsa hidastui viimeisen nousun päällä. Laskuun lähtiessään suomalaistoivo tiesi, että joku kilpakumppaneista oli hänen kannoillaan. Ero oli kuitenkin riittävä.

Maajoukkuevalmentajanakin toimivan Oksasen kanssa tehty työ peruskunnon ja -tason kehittämiseksi tuotti nyt tulosta. Trondheimin sprintissä pärjäsivät nimenomaan hiihtäjät, jotka pystyvät myös normaalimatkoilla hyviin suorituksiin.

– Viiden parhaan joukossa ei ollut yhtäkään täysin puhdasta sprintteriä.

Sellainen ei ole enää Vuorinenkaan, sillä nopeusominaisuuksillaan nuorena hurmannut hiihtäjä on monipuolisempi kuin koskaan aiemmin. Raskaat olosuhteet jopa suosivat suomalaista ja hän yllättyi, miten paljon kilpakumppanit väsyivät matkalla.

– Hyydyin vähemmän kuin muut. Liukas keli ja kova alusta olisivat vaatineet viimeisessä nousussa erilaista iskua, mutta nyt matka hyydytti hiihtäjiä. Vähiten väsyneet pärjäsivät.

Suomalaissprintteri kehuu radan alamäkiä helpoiksi, joissa pääsi lepäämään laskuasennossa. Tunne mitalista vahvistui viimeisessä laskussa.

– Tiesin, että otan mitalin, kun tulin kolmantena viimeiseen kurviin. Sen jälkeen ei tullut missään kohtaa sellaista oloa, että minusta tultaisiin ohi.

Sohjoinen mutka ei tuottanut rovaniemeläiselle ongelmia. Hän naurahtaa, että oli jälkikäteen ajateltuna loppusuoralla jopa liian varma mitalistaan. Tv-kuvissakin näkyi vilkaisu vasemmalle.

– Oho, Cappaz onkin yllättävän lähellä. Hän oli lähempänä kuin kuvittelin. En höntyillyt, mutta sen jälkeen minulta löytyi vielä pieni vaihde ihan loppuun, jolla varmistin mitalin.

– Ei se nyt loppujen lopuksi ollut lähellä. Olin edellä vähintään pari kolme monon mittaa.

Maalilinjan jälkeen Vuorisen kädet kohosivat. Perään ilmaa hakkasivat pari nyrkiniskua. Toisaalla Oksanen, huoltomies Heikki Tonteri ja kumpppanit eivät olleet pysyä nahoissaan. Sekaan hamusi myös hiihtosankari itse.

– Olisin halunnut heti juosta sinne, mutta minua ei päästetty. En tiedä olisiko minun pitänyt vain raivota heidän luokseen. Nyt piti hetken aikaa juhlia yksin, jäin tekemään kunniakierrokset ja tuulettelemaan maalialueelle.

Euforian täyteinen hetki oli sekava eikä Vuorinenkaan tarkkaan tiennyt, mitä tilanteessa saa tehdä. Muutamaa minuuttia myöhemmin mitalisti pääsi taustajoukkojensa luokse. Riemu ja huuma olivat ylimmillään.

– Sellaista karjumista ja kiroilua se oli. Ihmettelyä, että mitä juuri tapahtui.

Hän sanoo, että hiihtäjät jakautuivat finaalissa selvästi kahteen ryhmään. Kaksi parasta tulivat hitaammasta ensimmäisestä välierästä muita pidemmällä palautusajalla. Kläbon ja Pellegrinon vauhtiin ei ollut muulla nelikolla asiaa.

Loppukilpailuja maailman huipulla kokenut Vuorinen kehuu finaalin tasoa. Vuorisen mukaan kaiken on onnistuttava, jotta voi yltää kolmen parhaan joukkoon.

– Minulla oli kalusto kunnossa, olin itse kovassa kunnossa ja taktiikka toimi.

Arvokisamitalistin polulle on mahtunut menestystä tavoiteltaessa isoja harjoituksellisia muutoksia ja esimerkiksi säärileikkaukset. Urheilijan ja valmentajan yhteistyö on ollut saumatonta.

– Ratkaisut ovat tulleet minulta, olen itse halunnut niitä. Ville on ollut samaa mieltä, tukenut ja jalostanut niitä.

Tämän ja viime kauden onnistumiset ovat ruokkineet uskoa menestykseen. Samalla Vuorinen sanoo, ettei hänellä ole tapana nostaa odotuksia itseään kohtaan taivaisiin. Hän ei sorru yliyrittämään vaan luottaa tulosten tulevan perustekemisen kautta.

Oma tapa suhtautua urheilemiseen on jalostunut vaikeuksien kautta.

– Kun olin muutama kausi sitten niin huono ja epäonnistuin paljon, en enää pelkää epäonnistumisia tai jää surkuttelemaan niitä pitkiksi ajoiksi.

– Tietenkin pitää vähän vituttaa, jos hommat menee pieleen. Pääsen kuitenkin pettymyksistä nopeasti yli. Jokainen epäonnistuu joskus, etenkin sprinttihiihtäjä. Ehkä Kläboa lukuun ottamatta.

Viime torstaina kaikki onnistui ja tyyneys toi palkinnon. Hiihtomaajoukkue ja miessprintterit saivat 24 vuotta jahtaamansa arvokisamitalin, koska Vuorinen ei tehnyt mitään ylimääräistä.

MM-pronssi oli sprinttihiihdon mestariteos alusta loppuun saakka.