
Lauri Karhuvaara on syntyperäinen helsinkiläinen. Lapsuus Munkkivuoressa jätti Lateen pysyvän muistijäljen.
– Yhä vieläkin saatan käydä ajelemassa vanhoilla kotikulmillani. Kun ajan Ulvilantien kerrostalon ohitse, mieleeni tulvii muistoja. Rapun tuoksu, kaverit, perhe… Karhuvaara listaa.
– Meillä oli hyvin tiivis, rakas yhteisö, joka on omalta osaltaan ratkaisevasti vaikuttanut ajatteluuni. Meidän Karhuvaarojen veljeskvartetti, Pekka Haavisto, Teppo Turkki, Eero Heliövaara… Heidän kanssaan pyörin, vaikka 12-vuotiaana muutimme Etelä-Haagaan. Silti kävimme Munkkivuoren Fazerilla ja kirkon kerhossa yhdessä.
Laurilla on kaksosveli Tapani sekä vanhemmat veljet Pekka, 63, ja Eero, 65. Isoveljet pitivät pienemmistään huolta, kun perheen vanhemmat Kai ja Sinikka Karhuvaara tekivät opettajina pitkiä päiviä. Sinikka Karhuvaara oli sittemmin myös kokoomuksen kansanedustaja.
– Toinen tärkeä, elämääni merkittävästi vaikuttanut kokemus on opiskeluni Helsingin normaalilyseossa eli Norssissa. Luin siellä pitkän latinan sekä lyhyen kreikan. Isoisäni Edwin Linkomies oli paitsi kansanedustaja ja sota-ajan pääministeri, myös Helsingin yliopiston latinankielen professori 40 vuotta. Siksi valintani oli luonteva.
Norssista Karhuvaara ammensi humanistisia arvoja. Niitä hän peräänkuuluttaa nykymenossakin.
– Mielestäni sivistykseen kuuluu ihmisarvo, välittäminen ja kunnioittaminen. Olen yrittänyt vaalia niitä. Norssi on siitä ihmeellinen koulu, että kaikkien vuosien jälkeenkin vanhat norssilaiset pitävät yhtä. Koulun henki elää hyvin syvällä sielussa.
Koulussa Lauri pärjäsi hyvin äidinkielessä ja reaaliaineissa. Puhekasvatuksesta hän sai täyden kympin ja menestyi väittelyissä.
– Olen aina ollut puheorientoitunut. Päätin kuitenkin opiskella opettajaksi. Korkeakouluopiskelujen ohella tein sijaisuuksia, opetin esimerkiksi helsinkiläisessä Naulakallion erityiskoulussa moniongelmaisia lapsia. Se oli haastavaa, mutta antoisaa. Jos en olisi päätynyt tv-alalle, olisin varmasti tehnyt urani opettajana. Opettajat ovat tärkeitä esikuvia lapsille, ja arvostan opettajien työtä valtavasti.
Laten isoveli Pekka Karhuvaara työskenteli 1970-luvulla STT:n uutistoimittajana ja Helsinki-TV:n toimituspäällikkönä. Pikkuveli päätti seurata samoja uria.
– Pääsin harjoittelijaksi Suomen Tietotoimistoon. Muistan ikuisesti, kuinka eräänä päivänä vuonna 1982 legendaarinen STT:n ääni Kaj Wessman tokaisi minulle, että ”luepa Lauri iltauutiset”. Kyllä jännitti, kun istuin paperit edessäni ja kuulokkeet korvillani studiossa. Selvisin kunnialla, ja siitä alkoi toimittajan urani.
Muutaman vuoden Late teki yhtä aikaa töitä opettajana ja STT:ssä, kunnes hän 1985 haki Kymmenen uutisten kesätoimittajaksi. Karhuvaara muistaa, kuinka hänen ääntään kehuttiin, mutta ”STT:n nuotista” valitettiin.
– Siksi olen aina kiitollinen Pirjo Nuotiolle, Maikkarin pitkäaikaiselle tv-uutisten ankkurille. Hän laittoi minut lukemaan C-kasettimankalle uutisia. Harjoittelu teki tehtävänsä, ja pääsin pian tekemään ensimmäisen tv-uutisten juttuni, Karhuvaara fiilistelee.
– Aihe käsitteli nuoria ja politiikkaa. Oli mieltä ylentävää katsoa illalla Kympin uutisia, kun Leena Rousek ankkuroi ja oma nimi tuli ruutuun.
Lue koko juttu Avusta 4/2018!
Teksti Jari Peltomäki
Lue myös: