Laura Närhi: ”Kemopetrolin 20-vuotisjuhlakeikat siirtyivät vuodella – 20 vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, koska kuvittelen olevani saman ikäinen koko ajan”

Laulaja Laura Närhi tuomaroi syksyllä All Together Now -musiikkiohjelmaa, jossa ei kilvoitella levytyssopimuksesta vaan viihdyttämisestä. Itse kilpailemista karsastava Närhi on kasvattanut myös tyttärestään joviaalin pelaajan.

Julkaiset syksyllä kolmannen albumisi. Edellisestä on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta. Mitä välissä on tapahtunut?

Vaikka albumeissa on ollut pitkä väli, olen julkaissut säännöllisesti sinkkuja ja musiikkia. Toki meillä on ollut tekijätiimissä vaihdoksia, ja olemme käyttäneet aikaa hyvien biisintekotiimien etsimiseen.

Ääneen sanottuna kahdeksan vuotta kuulostaa pitkältä ajalta, mutta en osaa ottaa siitä hirveitä paineita. Ehkä pop-musiikissa se on ikuisuus, mutta toisaalta se on vain elämää. Joskus asiat ottavat aikansa.

Nyt tuntuu jopa hassulta, että maaliviiva on näkyvissä. Voi olla, että alan tehdä saman tien uutta levyä, koska olen niin tottunut tähän tahtiin.

Miten koronapandemia vaikutti studiolevytyksiin?

Meillä kävi hyvä tuuri, sillä korona ei vaikuttanut kovin paljon levyn tekemiseen. Jouduimme olemaan poissa studiosta vain pahimmat kevään kuukaudet. Esimerkiksi huhtikuu ei tuntunut loppuvan millään. Kun pääsin takaisin työn ääreen, tuntui kuin olisi vetänyt syvään happea pitkästä aikaa.

Nyt albumini on viimeistelyä vaille, kaikki biisit on tehty ja melkein myös äänitetty. Uudella levylläni ei ole vielä nimeä. Sen keksiminen on yllättävän vaikeaa, koska se määrittelee niin paljon. Luotan viime hetken intuitioon, kyllä se sieltä tulee, kun on pakko.

Olen kiitollinen, ettemme olleet suunnitelleet mitään tämän kesän varaan. Tekee pahaa kollegoiden puolesta, jotka olivat satsanneet kaiken kevään julkaisuun ja buukanneet kesän täyteen keikkoja. Artistien tämän vuoden menetykset ovat hurjia, vaikka ensi kesänä pääsisikin jälleen konsertoimaan.

Jouduitko itse perumaan koronan vuoksi konsertteja?

Aioin pitää pienen kiertueen huhtikuussa, ja meidän piti järjestää kesällä Kemopetrolin 20-vuotisjuhlakeikkoja: kiertää pari festaria ja esiintyä syksyllä klubeilla. Ne siirtyivät harmikseni vuodella eteenpäin, mutta olen silti kärsinyt huomattavasti vähemmän kuin moni muu artisti.

Vietän tänä vuonna tavallaan 20-vuotistaiteilijajuhlaa, sillä julkaisimme Kemopetrolin esikoislevyn huhtikuussa 2000. Harmi kyllä kukaan meistä ei muista sen tarkkaa julkaisupäivää, viikko sentään on tiedossa.

20 vuotta kuulostaa hirvittävän pitkältä ajalta, koska kuvittelen olevani saman ikäinen koko ajan. Vaikka olen keskittynyt omaan juttuuni, teemme varmasti jossain vaiheessa jotain Kemopetrolin kanssa. Ja jotain olemme jo tehneetkin, mutta korona laittoi kaikki aikataulut sekaisin. Musiikin aika on, kun kaikilla on siihen sopiva hetki.

Matkustit Unicefin kanssa Malawissa viime vuonna. Minkälaisen vaikutuksen Afrikka teki?

Se oli mieletön kokemus monella tapaa, toki myös silmiä avaava, järkyttävä, surullinenkin. Matkaani helpotti se, että huolimatta äärimmäisestä köyhyydestä ja nälänhädästä Malawi ei ole ollut enää vuosiin sotaisa maa. Säästyin sellaiselta.

Visiitit lastensairaaloihin, joissa hoidettiin aliravitsemuksesta kärsineitä lapsia, ottivat silti koville.

Kaikesta huolimatta ihmiset olivat aivan ihania ja Afrikka oli todella kaunis. Nautin matkastani paljon. Moni sanoo, että kun Afrikassa käy kerran, sinne haluaa uudestaan. Siinä on jotain niin maagista ja erikoista. Maanosa tekee lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä palaan sinne myöhemmin perheen kanssa.

Olet pienen tyttären äiti ja suuntaat syksyllä kiertueelle. Miten muusikon arki onnistuu tien päällä?

Se vaatii tietenkin turvaverkkoja. Ilman sitä keikkailu olisi todella vaikeaa. Minulla on onneksi iso perhe ja suku.

Tytär menee syksyllä esikouluun ja on siinä iässä, että tykkää hirveästi olla yökylässä kavereiden luona. Olen opettanut hänet pienestä pitäen kyläluudaksi, eikä hän hermostu yökyläilystä. Kyllä koko perheen paletti silti vaatii paljon aikatauluttamista, kuljettamista ja suunnittelua. Onneksi olen siinä aika hyvä.

Osallistut sadan muun tuomarin kanssa syksyllä uudenlaiseen musiikkiohjelmaan. Millainen kokemus All Together Now oli?

Sen tekeminen oli hauskaa, oikein koko perheen viihdettä. Uskottavuuden sijaan meidän tuomareiden piti heittäytyä mukaan. Oli virkistävää olla mukana formaatissa, jonka tarkoitus ei ole etsiä uutta levyttävää artistia. Oleellisinta oli se, kuka meitä tuomareita parhaiten viihdyttää.

Levytyssopimuksen sijaan kilpailun voittaja saa tehdä voittosummallaan ihan mitä lystää. Se vapautti meidän tuomareiden tunnelmia, kun ei tarvinnut esimerkiksi puntaroida, millaisia biisejä voittajan kannattaa levyttää.

Esiintyjiä oli siksi laidasta laitaan, nuorista eläkeläisiin asti.

Meillä tuomareilla oli rento meininki, vaihdoimme vaatteita samassa takahuoneessa saman sermin takana.

Kerro jokin salaisuutesi.

Minulta on aina puuttunut kilpailuvietti. Illanistujaisissa haluaisin vain, että ihmiset juttelisivat keskenään, mutta sitten joku aina ehdottaa Aliaksen pelaamista.

En ole harrastanut koskaan seurapelejä enkä kilpaurheilua. Minusta on ihan kiva urheilla vain itsekseni.

Tyttäreni on perinyt tämän. Kun ehdotan hänelle vaikka Kimblen pelaamista, hän vastaa: joo, mutta pelataan sillä tavalla, että kukaan ei voita eikä häviä.