Apu

Laura Malmivaaran kuvaa kiinnostavia persoonia: Kaj Chydenius ja sukupolven kasvattaneet melodiat

Laura Malmivaaran kuvaa kiinnostavia persoonia: Kaj Chydenius ja sukupolven kasvattaneet melodiat

Säveltäjän silmissä vilkkui sellainen pilke, että oli oltava nopea saadakseen napattua sen.
Teksti Laura Malmivaara
Kuvat Laura Malmivaara
Mainos

Ensimmäinen asia, jonka muistan KOM-teatterista, on Kalliolle kukkulalle. Olin laulanut sitä satoja kertoja: kaanonissa, kuorossa, yksin peruskoulussa ja lopulta KOM-teatterin aulassa rivissä seisten, niin lujaa ja nauttien, että sydän tuntui repeävän rinnasta.

Pianon takana istui kumara hahmo, jota kaikki kunnioittivat ja vähän ehkä pelkäsivätkin. Kaj Chydenius hakkasi pianoa juuri niin kuin piti, siinä ei ollut mitään krumeluuria tai varovaista, se antoi laululle pohjan. Musiikki oli tarkoitettu tukemaan sanoja ja sisältöä. Mitään pikkusievää siinä ei ollut. Sen opin heti: laula se, mitä siihen on kirjoitettu, ja laula se kunnolla.

"Mikään ei jäänyt huomaamatta"

Oli luonnollista, että kuvasin Komissa myös muotokuvia, kun niitä tarvittiin. Kaj Chydenius asettui usein kamerani eteen, vaikka tiesin, ettei kuvattavana oleminen ollut säveltäjälle mieluista. Kajn silmissä vilkkui kuitenkin sellainen pilke, että oli oltava nopea saadakseen napattua sen.

Kaj oli nimittäin terävä. Häneltä tuli oivallinen sanaleikki aina silloin, kun sitä vähiten odotti. Häneltä ei jäänyt mikään oleellinen tai vähiten oleellinen huomaamatta.

Ihmisyyden ydin

Minun sukupolveni on kasvanut Kaj Chydeniuksen melodioiden keskellä. Olemme omaksuneet poliittisen laululiikkeen poljennon ja sen suuret, vakavat tunteet. Osaan Natalian, Kenen joukoissa seisot ja Puhu minulle rakkaudesta, vaikka olen elänyt lapsuuteni kaukana vasemmistolaisista kulttuuripiireistä.

Ne sykähdyttävät, vaikka olisi elänyt minkälaisessa aatemaailmassa tahansa. Musiikki ei selittele kantojaan, se toteaa ja iskee nuoliaan huomaamatta. Laulu antaa ajatuksille tilaa, se vaikuttaa parhaimmillaan ihmisyyden ytimeen ja pyrkii sulavaan yhteyteen.

– Melodia ei ole kaikki. Se ei ole yksin sankari. Tarvitaan runo, ajatus.

Kaj on ollut lakkaamattoman utelias lukemaan uusia ja vanhoja runoja. Niitä on hänelle lähetetty, ja paljon on löytynyt ihan sattumalta. Melkein joka päivä hän säveltää, edelleen. Lyhyitä, lyyrisiä ja ennen kaikkea aina runojaan kunnioittavia lauluja.

– On niitä, tuhansia. Joukossa muutama ihan kelvollinenkin, Kaj hymyilee.

Mökkiloma piilopirtissä

Runokirjat kulkevat mukana myös mökkilomalle Kajn ja hänen puolisonsa Jaanan kanssa. Mökki on kaunis piilopirtti, jonka laiturilta voi hypätä suoraan mustaan suolampeen.

Jaana on tehnyt omista mustikoista piirakan, istumme varjossa kuumuudelta ja muistelemme KOM-vuosia. Ne yhdistävät meitä aina. Teatterin intensiivisyys tekee kollegoista kuin toisen perheen, ja Komissa on alusta asti ollut niin. Kaikki on jaettu ja kestetty yhdessä. Ja aina on laulettu. Niin ravintolan pöydässä yön kosteina tunteita kuin konserttisaleissa tuhansien ihmisten edessä. Kaj Chydeniuksen juhlakonsertit ovat olleet minulle voimakkain kokemus yhdestä äänestä, yhteisestä kohtaamisesta.

Kun minun on aika lähteä kotiin kamerani kanssa, Kaj pyytää odottamaan.

– Minulla on sinulle jotain.

Hän tulee mökin sisältä nuottipaperin kanssa. Ojentaa sen käteeni ja sanoo:

– Tuossa. Sävelsin sinulle eilen laulun. Kiitokseksi. 

Julkaistu: 7.9.2018