
Pääsiäissunnuntain piti olla näyttelijä Laura Malmivaaran juhlaa. Hän oli mukana Tanssii tähtien kanssa -lähetyksen toisessa finaalissa, ja harjoitukset olivat sujuneet hyvin.
Hän oli myös kisan vahva voittajaehdokas, mutta vain pari tuntia ennen lähetyksen alkua hän ja tanssipartneri Mikko Ahti törmäsivät toisiinsa vauhdikkaassa piruetissa.
- Kätemme törmäsivät toisiinsa voimalla. Tiesin heti, että tapahtui jotain pahempaa, Laura Malmivaara kertoo.
Hänen kyynärpäänsä murtui, ja murtuma oli niin paha, että se jouduttiin leikkaamaan maanantaina. Vasta heräämössä hän alkoi hahmottaa, mitä vuorokauden aikana oli tapahtunut. Harmin keskellä hän iloitsi saamistaan sadoista kannustusviesteistä.
Tämän viikon Avun kansihaastattelu tehtiin kaksi viikkoa ennen tapaturmaa, ja painoon lehti meni pääsiäispyhien takia jo kiirastorstaina. Haastattelussa Laura Malmivaara kertoo, mitä tanssi on hänelle antanut.
- Tanssi ei ole vain liikettä, mukana on myös mielen fokus. Ja mielen hyvinvointiin liittyy vahvasti uskallus elää.
Minulla on nyt hyvä ihmissuhde, joka luo turvaa. Minua kymmenisen vuotta vanhempi, kuvataiteilijana työskentelevä mieheni on hyvin erilainen kuin muut miessuhteeni ovat olleet.
Lisää Laura Malmivaaran ajatuksia elämästään tämän viikon Avussa.
teksti Liisa Talvitie, kuva Petri Mulari