Apu

Laura Malmivaara kuvaa kiinnostavia persoonia: Märta Tikkanen

Laura Malmivaara kuvaa kiinnostavia persoonia: Märta Tikkanen

Mitä rakkaus kestää? Tekisi mieli heti avautua kirjailijalle omasta painajaismaisesta viikosta, kysyä: Miten sinä selvisit?
Teksti Laura Malmivaara
Kuvat Laura Malmivaara
Mainos

Olen aina halunnut kuvata Märta Tikkasen. Olen ihaillut häntä siitä asti kun luin Vuosisadan rakkaustarinan ja sen myötä kaikki hänen loputkin kirjansa. Olin nuori ja taiteilija-avioliitossa itsekin.

Janosin tarinoita, joissa sanottiin ristiriitaisia lauseita, intohimoisia, loputtomia ja rakkaudentäyteisiä sanoja. Märta Tikkasella niitä oli.

Kun elin itse tiukimpia ruuhkavuosiani, kutsuin hänet vieraaksi televisio-ohjelmaan Osittain julkista. Istuimme omenapuun alla puhumassa siitä, mitä on rakastaa ja vielä niin, että työ ja perhe nivoutuu samaan soppaan, eikä enää tiedä missä itse alkaa ja loppuu.

Aivan kuin hän näkisi lävitseni

– Totta kai muistan sen omenapuun. Soita, Märta vastaa viestiini. Jo muutaman päivän päästä astun hänen valoisaan kotiinsa.

Halaan haurasta, yhä niin kaunista Märtaa ja melkein hämmennyn. Tekisi mieli heti avautua omasta painajaismaisesta viikosta, kysyä uudestaan ne samat kysymykset, mitkä kysyin kymmenen vuotta sitten. Miten sinä selvisit? Mitä rakkaus kestää?

Aivan kuin hän näkisi lävitseni.

– Kuvataanko ensin ja jutellaan vasta sitten, hän kysyy.

Tartun kameraan ja avaan parvekkeen oven. Sieltä hehkuu kevään kirkkaus, ja se valaisee Märtan kasvot juuri niin suoraan kuin halusin. Eikä minun tarvitse kuin ottaa muutama kuva, ja olen tyytyväinen.

Olenkohan koskaan kuvannut näin vähän, mietin itsekseni.

Märtan vahva katse oli juuri se minkä halusin taltioida. Hänen voimansa ei ole hyökkäävää, se on kuin emokarhun halaus. Se menee suojauksien läpi sydämeen ja jää vaikuttamaan sinne. Minulle Märta Tikkanen on aina ollut juuri empaattisen vahvuuden esikuva. Sellaisen naiseuden, joka valitsee oman tiensä, mutta ei jyrää muita.

– Omistin ensimmäisen kirjani tiskikoneelle, Märta naurahtaa.

Hän raivasi sillä itselleen tilaa ja aikaa, että voisi kirjoittaa. Vain sitä kautta hän pysyi kokonaisena eikä pelkästään äitinä tai puolisona. Sen saman koin minäkin nuorena. Oli pakko purkaa sisäinen tulivuori johonkin. Kuvasin, kirjoitin ja luin.

Se, mitä luin, järkytti ja kosketti

Märta ja Henrik Tikkasen kirjat olivat minulle ensimmäinen kosketus omalämäkerralliseen kirjoittamiseen. Minulle avattiin ovi heidän elämäänsä. Se, mitä luin, järkytti ja kosketti.

Heidän kirjojensa myötä ymmärsin itseänikin paremmin. Mitä ikinä tapahtuikin, he aina kunnioittivat toisiaan tekijöinä. He antoivat toisilleen vapauden, jota ilman rakkaus ei olisi saanut ilmaa. He kertoivat omaa tarinaansa ilman rajoja, pysyivät erillisinä mutta jollain voimakkaalla tavalla myös yhdessä.

– En tiedä, mitä olen kokenut, ennen kuin olen löytänyt sille sanoja. Se on minulle elämisen edellytys, hän sanoo.

Haluaisin jäädä Märtan sohvalle kuuntelemaan näitä viisaita sanoja, mutta raaka ulkomaailma kutsuu. Onneksi on kirjat ja nämä kohtaamiset, joihin voin mielessäni aina palata. Katson Märtan lempeitä silmiä ja jatkan eteenpäin. ●

Julkaistu: 14.4.2018