Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Laulaja Yonan vaikeat vuodet: avioero ja loppuunpalaminen, mutta samalla suuri haave toteutui

Emma-ehdokas Yona teki hienon levyn sinfoniaorkesterin kanssa. Samalla omassa elämässä oli kaaos.

21.12.2021 Apu

Laulaja Yona eli Johanna Rasmus on ehdolla vuoden iskelmä- ja kriitikoiden valinta -kategorioissa tulevassa Emma-gaalassa. Hänen viimeisin albuminsa oli rohkea ja uuteen suuntaan kulkeva. Siinä soittaa mukana kokonainen orkesteri.

– Pari vuotta sitten minulla oli vaikeaa aikaa, vaikkakin luovaa. Sen jälkeen kun uusi albumini Uni johon herään ilmestyi viime maaliskuussa, olen levännyt ja antanut itseni olla sekä keskittynyt enemmän toipumiseen, Yona kertoi Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Yona on aina halunnut tehdä levyn sinfoniaorkesterin kanssa.

– Mutta samalla kun se tilaisuus tarjoutui, henkilökohtaisessa elämässäni oli kaaos. Tuli avioero ja vuosien työskentely oli eskaloitunut pysyväksi burn outiksi. Onneksi ymmärsin, että näin ei voi jatkua.

Koronan myötä tuli tilaisuus eristäytyä luontevasti. Laulaja keskittyi luonnossa liikkumiseen sekä läheistensä kanssa olemiseen.

– Vähitellen valo on alkanut palata elämään takaisin. Nyt on taas luovaa värähtelyä heräilemässä.

Yona on huolehtinut itsestään myös käymällä pitkään terapiassa.

– Olen pitkässä psykoterapiassa, jossa käyn niin kauan kuin vain pystyn. Kun haastavat tilanteet käydään läpi joka viikko, ne pienenevät. Kun asioista puhuu, huomaa etteivät ne olekaan ylitsepääsemättömiä. Yritän myös pitää elämäntapani mahdollisimman vakaina ja terveellisinä.

Emma-gaala 5. helmikuuta 2022 Nelosella klo 20.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt