Lauhanvuori on tasaisen Pohjanmaan yllätys – Maisemat kuin Lapin metsistä

Yleinen mielikuva Etelä-Pohjanmaasta on rannaton peltomaisema, jonka horisontissa siintävät kylät ja ladot. Mutta Pohjanmaalla on villikin puolensa.

On keskitalven aamu, kun lähden ajamaan etelään Seinäjoelta, lakeuden keskuskaupungista. Ympärillä näkyy kilometreittäin tasaista peltomaisemaa, muinaista merenpohjaa.

Ymmärrän hyvin, miksi juuri täältä yritteliäisyydestään tunnetulta Pohjanmaalta lähti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa erityisen paljon siirtolaisia Yhdysvaltoihin. Jokin seudun mahtipontisuudessa tuo mieleen Amerikan. Avaran maiseman takana horisontissa kohoavat mäet luovat näkymään erityistä luonnetta.

Pellot ja kylät ovat muodostuneet metsien keskelle nauhamaisina suikaleina, paljolti jokia seuraillen. Päätiet ja asutus seurailevat näitä lakeuksia, ja siksi useimmat meistä näkevät Pohjanmaasta vain tämän puolen.

Ajomatkani tuo minut vielä toiseen lakeuden kaupunkiin, Kauhajoelle. Sen jälkeen maisema alkaa muuttua yhä mäkisemmäksi ja metsäisemmäksi. Lopulta tasainen peltomaa jää taakse – olen tullut Lauhanvuoren kansallispuistoon.

Ei ihme, että tätä paikkaa kutsutaan Länsi-Suomen Lapiksi. Huipulle vievän, loivasti nousevan tien varrella metsät naavakuusineen ja käkkärämäntyineen ovat sen näköisiä, että ne voisivat olla vaikka Pallastuntureilta.

Lauhanvuoren huippu kohoaa 231 metriin merenpinnasta, ja se on Länsi-Suomen korkeimpia kohtia.

Lauhanvuoren geologinen tarina juontaa juurensa noin kymmenentuhannen vuoden taakse, jolloin jääkausi väistyi ja vuoren laesta muodostui saari, joka kohosi noin 30 metriä silloisen merenpinnan yläpuolelle.

Nykyään Lauhanvuoren laki on noin sata metriä ympäröivää maata korkeammalla. Laakealla huipulla sijaitsevalta näkötornilta avautuu maisema Pohjanmaan metsiin ja soille, kirkkaalla säällä merikin näkyy. Näkötorni on kuitenkin suljettu talvikaudella.

Paikan nimi tulee siitä, että vuoren laella ilma on usein lauhempaa kuin alempana, ja Lauhanvuoren laella onkin viljelty perunaa. Kylmä ilma on tiheämpää kuin lämmin, ja siksi kylmyys valuu alaspäin.

Alavilla mailla hallanvaara.

Vuonna 1982 perustetulla Lauhanvuoren kansallispuistolla on pinta-alaa 59 neliökilometriä, ja siellä pääsee mukavasti luonnon rauhaan. Lauhanvuoren kansallispuistossa käy yllättävän vähän retkeilijöitä, vaikka alue on tieverkoston vuoksi helposti saavutettavissa ja otettavissa haltuun kevyellä päiväretkellä.

Lauhanvuoren alue on muodostunut yli 500 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä hiekkakivestä, joka on Suomessa suhteellisen harvinaista. Hiekkakiveä on edelleen nähtävissä alueen useilla kivijadoilla, jotka tuovat mieleen tunturien rakkakivikot. Näitä kivikkoja kutsutaan myös pirunpelloiksi.

Nykyään Lauhanvuoren rinteiden kivijadat sijaitsevat kuivalla maalla, mutta tuhansia vuosia sitten ne olivat meren aaltojen huuhtomia rantoja.

Lauhanvuoren rinteiden mäntykankaat ja laen rehevä kuusikko kätkevät sisälleen monenlaisia jääkauden ja muinaisten maankuoren mullistusten jälkiä. Eräs puiston tunnetuimmista kohteista on Spitaalijärvi, jonka aikoinaan uskottiin parantavan jopa spitaalisia.

Karuuden vastapainona Lauhanvuorelta löytyy myös suloista rehevyyttä. Huomattavasta paikallisesta korkeuserosta johtuen Lauhanvuoren rinteet pysäyttävät saderintamia, ja vuori ympäristöineen on ilmastoltaan kostea.

Lauhanvuori on Länsi-Suomen Lappi myös oivallisten hiihto-olosuhteidensa puolesta; siellä on lumisempaa kuin ympäröivällä tasangolla. Runsaat sade- ja sulamisvedet vajoavat maakerroksien läpi muuttuen pohjavedeksi.

Alueella on paljon lähteitä ja kirkasvetisiä puroja, joissa purotaimenet eli tammukat uiskentelevat. Pohjaveden lämpötila on tasaisen kylmä läpi vuoden, ja lähdepurot tasaavat ympä­ristönsä lämmönvaihteluita.

Niissä asustaa omanlaisensa eliöstö, joista mainittakoon esimerkiksi vesiperhosiin kuuluva lähdesirvikäs ja erikoinen kovakuoriaislaji pyörörutavesiäinen.

Lauhanvuorella asustaa kuutisenkymmentä metsäpeuraa. Osa niistä elää luonnonmukaisessa totutusaitauksessa, jonne tuotiin viime vuonna uusia asukkeja Ähtärin eläintarhasta. Lauhanvuorentien liikennemerkeistä näkee, että alueella liikkuu metsäpeurojen laumoja myös täysin vapaina.

Kansallispuiston tunnuseläin on kärppä. Omalla retkelläni kärppä ei tärppää, mutta voin hyvin kuvitella pienen näätäeläimen tarkkailevan minua uteliaana kivikon suojista.