Lätkäjunioreiden evakuointi kiihtyy – suomalaislupaukset siirretään Liigasta Pohjois-Amerikan kaukaloihin kehittymään
NHL:n piirissä ei enää luoteta suomalaiseen juniorijääkiekkojärjestelmään eikä edes SM-liigaan. Seuraus on, että lupaavimmat suomalaispelaajat kutsutaan jo varhain Pohjois-Amerikkaan kehittymään.
Suomalaisen jääkiekkoilun pelaajatuotannon orastava kriisi on aihe, josta on viime vuosina kirjoitettu kotimaisessa mediassa enenevissä määrin, useimmiten vuosittaisen NHL-varaustilaisuuden yhteydessä.
Eikä aiheetta. Suomalaisten huipputason lupausten ja ylipäätään varattujen pelaajien määrät ovat olleet kiistatta laskussa 2010-luvun keski- ja loppupuolen jälkeen. Otoskokoa alkaa olla sen verran, ettei laskua voi selittää pelkällä varianssilla, vaikka silläkin on aina omat näppinsä pelissä.
Ilmiö on Suomi-kiekon näkökulmasta huolestuttava ja siitä tulee ehdottomasti keskustella. Tulevan kauden varausluokasta on suomalaisittain muodostumassa historiallisen heikko, joten puheenvuoroja tullaan varmasti näkemään myös jatkossa.
Yhtä paljon huomiota pitäisi kuitenkin keskittää myös kotimaisen jääkiekon asemaan varausikään tulevien ja jo varattujen lupausten kehittäjänä.
Viimeisen viikon aikana on jälleen uutisoitu useiden suomalaislupausten siirtyvän ensi kaudeksi Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin.
”On karu fakta, etteivät NHL-organisaatiot näe monessa tapauksessa Suomea parhaana kehitysympäristönä omille suomalaisvarauksilleen.”
Tämän kesän varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella varattu Emil Hemming allekirjoitti muutama viikko takaperin tulokassopimuksen Dallas Starsin kanssa, ja pian tämän jälkeen tiedotettiin lupaavan laitahyökkääjän siirtyvän tulevaksi kaudeksi OHL-seura Barrie Coltsin riveihin. Jääkiekkoliiton tuoreessa tiedotteessa Suomen Hlinka Gretzky Cup -joukkueeseen liittyen maalivahti Patrik Kerkola, jota pidetään yhtenä 2007-syntyneiden ikäluokan lupaavimmista maalivahdeista, on niin ikään listattu Coltsin pelaajaksi.
New Jersey Devilsin tuore kolmannen kierroksen varaus Kasper Pikkarainen puolestaan siirtyy WHL-seura Red Deer Rebelsiin, kun taas KooKoon junioriputken läpikäynyt ja kolmella edellisellä kaudella Liiga-otteluita pelannut, vuotta vanhempi Jesse Nurmi loikkaa OHL:n kestomenestyjä London Knightsiin.
Lisää siirtouutisia saadaan vielä todennäköisesti ennen kauden alkua, sillä heinäkuun alussa järjestetyssä eurooppalaispelaajille tarkoitetussa CHL:n varaustilaisuudessa valittiin ennätysmäärä suomalaispelaajia, yhteensä 15 kappaletta.
Niin ikään kesän 2023 NHL:n varaustilaisuudessa ensimmäisenä varatut suomalaispelaajat Kasper Halttunen ja Rasmus Kumpulainen jättivät vuosi takaperin kotimaan kaukalot varausta seuraavalle kaudelle. Samaan ratkaisuun päätyivät myös Arttu Kärki ja Tuomas Uronen.
Suomalaisjunioreita – myös lupaavia sellaisia – on toki siirtynyt Pohjois-Amerikkaan aiemminkin. Tahti on kuitenkin ollut kiihtymään päin viime vuosina.
On karu fakta, etteivät NHL-organisaatiot näe monessa tapauksessa Suomea parhaana kehitysympäristönä omille suomalaisvarauksilleen. Sen sijaan heidät pyritään monesti viemään mahdollisimman nopeasti Atlantin toiselle puolelle.
Esimerkiksi Hemmingin kohdalla Stars on todennäköisesti tehnyt tulokassopimuksen näin aikaisessa vaiheessa juuri siksi, että organisaatio pääsisi vaikuttamaan pelaajan pelipaikkaan ja tuomaan hänet OHL:ään. Tämä siitä huolimatta, että Hemming pelasi valtaosan viime kaudesta TPS:n Liiga-joukkueen mukana ja olisi tulevalla kaudella todennäköisesti saanut jo vakituisempaa vastuuta tulosketjuissa.
Suomalaisen pelaajatuotannon viime vuosien kruununjalokivi Konsta Helenius puolestaan solmi myös heti tulokassopimuksen Buffalo Sabresin kanssa. Mikäli suoraa NHL-paikkaa ei syksyllä irtoa, haluaa Sabres tuoreimpien raporttien mukaan Heleniuksen kehittymään AHL:ään. Siis sen sijaan, että hän pelaisi vielä yhden kauden Liigaa sarjan parhaan joukkueen Tapparan ykkössentterinä.
”Kilpailun puuttuminen laiskistaa.”
Lopulta juurisyy muutokselle on kaikessa yksinkertaisuudessaan suomalaisten sarjojen tasonlasku. Ei pelkästään Liigan, vaan ehkä jopa ennen kaikkea Mestiksen ja U20 SM-sarjan.
Mestiksen tila on ollut jo pitkään hälyttävä. Kilpailullisesta vinkkelistä katsottuna taso on vajonnut todella matalalle, eikä lähes missään seurassa arki ole sellaisella tasolla, että NHL-organisaatiot voisivat lähettää sinne lupauksiaan ja nukkua samalla yönsä levollisina.
U20 SM-sarjan joukkuemäärä on puolestaan räjähtänyt käsiin viimeistään koronavuosien aikana, ja samalla keskimääräinen taso on ottanut osumaa. Liiga-seurojen mandaattipaikoilla on myös oma osuuteensa sarjan näivettymiseen. Kilpailun puuttuminen laiskistaa.
On varmaa, etteivät nämä järjestelyt palvele suomalaista pelaajakehitystä millään tavalla.
Mestiksen ja U20 SM-sarjan heikkous on johtanut siihen, että mikäli NHL-lupaukselle ei voida kaavailla sopivan suurta roolia Liigasta, hyviä vaihtoehtoja kehityksen kannalta ei yksinkertaisesti ole.
Erityisesti pelaajat, jotka ovat jo pelanneet U20 SM-sarjan läpi mutta jotka eivät ole vielä valmiita vakituiseen Liiga-pestiin, ovat nykytilanteessa väliinputoajia, joille Kanadan juniorisarjat ovat monesti ainoa järkevä ratkaisu. Ja kuten edellä mainittu, jopa pelaajia, jotka saisivat todennäköisesti merkittävän roolin myös Liigassa lähtee pois jatkuvasti enemmän.
”Voidaan sanoa, että Suomi-kiekossa on käynnissä jonkinasteinen murrosvaihe.”
Yksi osatekijä on eittämättä myös se kuinka erityylistä kiekkoa Suomessa pelataan pohjois-amerikkalaisiin sarjoihin verrattuna. Tämä vaikuttaa erityisesti puolustajiin, jotka joutuvat operoimaan aivan erilaisen paineen alla Pohjois-Amerikassa verrattuna siihen, mihin he ovat Suomessa tottuneet. Tämä on yksi syy sille miksi hyppy Liigasta AHL:ään – NHL:stä puhumattakaan – on monelle haastava.
Jos katsotaan Ruotsiin, tilanne näyttäytyy hyvin erilaisena.
SHL:n arvostus laadukkaita nuoria pelaajia kehittävänä sarjana ei ole kokenut samanlaista pudotusta. HockeyAllsvenskanista ei voida edes puhua samassa lauseessa Mestiksen kanssa, ja jopa ensimmäisen kierroksen varauksille se on monesti hyvä vaihtoehto pelipaikaksi esimerkiksi varauksen jälkeiselle kaudelle. Maan korkein juniorisarja on myös selvästi edellä suomalaista verrokkiaan. Kuhunkin tilanteeseen löytyy sopiva vaihtoehto lähes aina.
Vaikka kaukalot ovat Suomen tapaan leveät, pelataan Ruotsissa myös keskimäärin aktiivisempaa ja vauhdikkaampaa jääkiekkoa. Luistelu- ja taitovaade on korkeampi, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Uskallan epäillä, että tällä on jotain tekemistä myös sen kanssa miksi Ruotsi on tuottanut lähihistoriassa huomattavasti Suomea enemmän varteenotettavia NHL-lupauksia, erityisesti hyvin liikkuvia puolustajia.
Vaikka Suomi houkuttelee ajoittain lupaaviakin ulkomaalaisjunioreita Keski-Euroopan maista, NHL-potentiaalisten yksilöiden valinnat kohdistuvat selvästi korkeammalla prosentilla naapurimaamme.
Toki myös Ruotsista siirtyy ajoittain pelaajia Pohjois-Amerikkaan, ja erityisesti yliopistoreitti kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Erot määrissä Suomeen verrattuna ovat kuitenkin merkittäviä, etenkin kärkilupauksista puhuttaessa.
CHL:n varaustilaisuudessa ruotsalaispelaajia on varattu lähes puolet suomalaisia vähemmän viimeisen kahden vuoden aikana. Tämän kesän NHL-varaustilaisuuden kolmella ensimmäisellä kierroksella varatusta kymmenestä ruotsalaispelaajasta ainoastaan yksi on valitsemassa NCAA-polun, kun taas muut pysyvät tähän tietoon kotimaassaan.
”Tuleva kausi käynnistyy nimittäin jälleen peräti 18 joukkueen alkusarjalla. Naurettavaa.”
Voidaan sanoa, että Suomi-kiekossa on käynnissä jonkinasteinen murrosvaihe.
Liigan avaaminen ja karsintojen paluu ovat iso muutos ja ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, mutta sillä tuskin on lopulta suurta vaikutusta nostamaan Suomen houkuttelevuutta NHL-lupausten kehittäjänä. Joukkuemäärän suhteen mennään pikemminkin väärään suuntaan, sillä se nousee ensi kaudeksi yhdellä. Päätös ei myöskään käännä Mestiksen kurssia.
U20 SM-sarjassa Liiga-seurojen mandaattipaikat saatiin vihdoin poistettua kesän aikana. Tämäkin on hyvä siirto ja pakottaa tietyt, aiemmin junioripuolen lippulaivaansa laiminlyöneet seurat satsaamaan enemmän. Mutta jälleen kerran, yksin päätös ei ratkaise mitään. Tuleva kausi käynnistyy nimittäin jälleen peräti 18 joukkueen alkusarjalla. Naurettavaa.
Tilausta olisi selvästi radikaalimmille muutoksille, vaikka ne joitain tahoja kirpaisisivatkin. Joukkuemäärien karsiminen kaikilla edellä mainituilla tasoilla – ja ylipäätään sarjajärjestelmien kovakätisempi uudistaminen – olisivat hyvä aloitus ja todennäköisesti se yksittäinen toimenpide, jolla olisi myös suurin positiivinen vaikutus.
Loppujen lopuksi uskon, että suomalaisen pelaajatuotannon kehittäminen ja vaaliminen ovat – tai ainakin niiden pitäisi olla – verrattain korkealla Suomi-kiekon agendalistalla.
Mikäli kurssia ei käännetä, tulevat suomalaiset kärkilupaukset suuntaamaan jatkossa ulkomaille entistäkin suuremmin joukoin ja varhaisemmassa vaiheessa.
