Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Vaikea sairaus

Latelan Sarkku sairasti koko lapsuutensa ja oli monta kertaa hengenvaarassa: "Koska minulla on kuusi vuotta nuoremman veljeni veri, vitsailen olevani oikeasti vasta 34-vuotias"

Sari-Anna "Sarkku" Leppänen vietti lapsena sairaalassa vuosia. Lopulta veljeltä saatu luuydinsiirto pelasti Sarkun hengen, mutta yksi asia muistuttaa vielä sairastelusta.

31.3.2025 Apu

Parhaillaan televisiossa nähtävä Latelan Laurin hurja remontti -sarja on tehnyt tunnetuksi myös Lauri ”Late” Huttusen, 41, puolison Sari-Anna ”Sarkku” Leppäsen, 40. Sarjan kaksi tuotantokautta on jo nähty, kolmannessa massiivinen remontti alkaa näyttää loppumisen merkkejä.

Laurin elämänkäänteistä on ehditty uutisoida vuosien aikana, mutta harva tietää, että Sarkku kohtasi lapsena isoja vaikeuksia.

Sarkku sairasti koko lapsuutensa ajan dermatomyosiittia, autoimmuunisairautta. Hän vietti lapsena Taysissa lastenosastolla vuosia, kävi siellä sairaalakouluakin. Hän kävi läpi samat sytostaattihoidot kuin leukemiaa sairastavat lapset.

– Lopulta menin vain huonompaan kuntoon ja luuydin sammui kokonaan. Sitä yritettiin pitää yllä verensiirroilla jokunen vuosi.

Sairaalassa minulla oli aina turvallinen olo.

Lopulta selvisi, että Sarkun 6-vuotias pikkuveli Ville olisi sopiva luovuttamaan luuydintään. Siirto tehtiin, kun Sari-Anna oli 13-vuotias.

– Olin ehtinyt olla hengenvaarassa, mutta sairaalassa minulla oli aina turvallinen olo. Välillä siellä oli jopa ihanaa, minulla oli siellä kavereitakin. Tykkään tuumailla asioita, ja siellä oli ajatteluun aikaa.

– Mutta kun sitten pääsin terveenä tavalliseen kouluun, siitä lähti liikkeelle jonkunlainen ralli.

Ehkä hengenvaara ja pitkä sairastaminen on yksi syy, miksi Sarkkukaan ei ole jarrutellut elämää.

– Olen mennyt nopeasti aikaisemminkin ihmissuhteeseen tai muuttanut vaikka ulkomaille. Ajattelen, että jos joku kokeilu ei pelaa, sitten pitää kokeilla jotain muuta.

Sari-Annan sairaus parantui aikanaan täysin. Siitä muistuttaa enää 150 senttimetrin pituus; luuydinsiirron myötä Sarkun pituus jäi alkuteinivuosien tasolle.

– Vitsailen, että koska minulla on kuusi vuotta nuoremman veljeni veri, olen oikeasti vasta 34-vuotias!

Latelan Laurin hurja remontti -sarja kolmannen kauden jaksot TV5.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt