Nälässä pitämistä ja pakkashoitoa – Sirkku näki 1990-luvulla lastenkodissa vääryyksiä, jotka piinasivat häntä vuosikymmeniä

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Kun sosiaalityöntekijä Sirkku Passinen sai 1990-luvun alussa viran lastenkodista, hänet toivotti tervetulleeksi hurmaava nuori miesjohtaja.

– Hän sanoi, että yhdessä teemme tästä mallilastenkodin. Varmaan hän oikeasti uskoi siihen, Sirkku huokaa.

Siitä käynnistyi ajanjakso, jonka hän mielellään pyyhkisi kokonaan pois elämäntarinastaan.

– Mennyttä muistellessa on tapana sanoa, että en vaihtaisi päivääkään. Mutta kyllä minä vaihtaisin mielelläni ne vuodet.

Sirkku alkoi nopeasti huomata, että lastenkodin toiminnassa oli jotakin häiritsevää. Hän haluaa kertoa kokemuksistaan, sillä hän kokee oikeusvaltion pettäneen lastenkodin nuoret. Sirkku käyttää nyt jo toimintansa lopettaneesta lastenkodista nimitystä Karhunpesä, mutta se ei ollut sen oikea nimi.

Tässä jutussa kerrotut asiat perustuvat Sirkun kertomukseen, eikä vuosikymmenten takaisia tapahtumia ole enää mahdollista varmistaa. Osa väitetyistä tapahtumista on kirjattu tuoreeltaan viranomaisille toimitettuihin kertomuksiin, jotka Apu on nähnyt.

Tavallisena työpäivänä lastenkodin työntekijät kokoontuivat keskustelemaan rakennuksen aulaan, ja myös Sirkku liittyi heidän seuraansa. Kun talon lapset sitten iltapäivällä palasivat koulusta, hän meni juttelemaan heidän kanssaan ja kyseli päivästä.

Sirkku sai osakseen paheksuvia katseita ja huomasi, että muut työntekijät eivät tehneet elettäkään huomioidakseen koulusta palaavia lapsia.

– Aivan kuin lapset olisivat olleet näkymättömiä.

Ongelmat keskittyivät yhteen lastenkodin kolmesta osastosta. Sen työntekijät tuntuivat suorastaan toivovan, ettei heidän tarvinnut olla tekemisissä lasten kanssa.

– Heidät pidettiin pelolla kurissa ja järjestyksessä, Sirkku kertoo.

Ennen virkaansa Sirkku oli tehnyt sijaisuuksia muissa lastensuojelulaitoksissa, mutta ei ollut koskaan nähnyt niissä vastaavaa.

Osaston vastaavalla ohjaajalla oli tapana muistuttaa lapsille, että he olivat pohjasakkaa ja surkimuksia, joita kukaan ei huolinut. Se tuntui erityisen pahalta, sillä kyseessä olivat huostaanotetut nuoret, jotka olivat kokeneet paljon ikäviä asioita ja joiden itsetunto oli jo valmiiksi alhaalla.

– Sellainen mitätöiminen ja alistaminen vain vahvistaa tunnetta siitä, että on aivan huono ja kelvoton.

Rangaistuskeinot menivät Sirkun mukaan osastolla epäinhimillisen ja sadistisen puolelle. Vastaavalla ohjaajalla oli diktaattorin asema ja kaikkien oli mukauduttava hänen toimintatapoihinsa.

Lastenkodissa oli eristyshuone, jonne nuoret voitiin johtajan ohjeiden mukaisesti laittaa rauhoittumaan, mikäli he käyttäytyivät aggressiivisesti. Sirkun mukaan eristyshuonetta käytettiin rangaistuksena myös silloin, kun nuori oli aivan rauhallinen.

– Vastaava ohjaaja sanoi usein työntekijöille, että eristyshuoneeseen voi laittaa, kun siltä tuntuu. Myöhemmin voidaan sitten keksiä jokin sopiva syy, Sirkku kertoo.

Sääntöjen mukaan nuorta sai pitää eristyshuoneessa korkeintaan kahdeksan tuntia. Häntä tuli valvoa koko ajan ja hänen tuli saada ruokaa ja tarvittaessa keskusteluapua. Näitä sääntöjä laiminlyötiin Sirkun mukaan jatkuvasti. Sirkku kävi joskus itse katsomassa nuoria ja vei heille ruokaa – ja joutui siitä hyvästä vastaavan ohjaajan puhutteluun.

– Sain jatkuvasti kuulla, että hyysään nuoria, kun olin heille ystävällinen.

Ilman ruokaa jättäminen oli osastolla yleinen kasvatuskeino. Sirkun mukaan siihen turvauduttiin, jos nuoret eivät osanneet käyttäytyä – ja joskus muuten vaan.

– Välillä tuntui, että työntekijät eivät vain jaksaneet hakea ruokaa keittiöstä.

Eräs 16-vuotias poika oli pahassa rikoskierteessä. Kun poliisi kerran toi hänet putkassa vietetyn yön jälkeen Karhunpesään, häntä ei päästetty lainkaan sisälle.

– Vastaava ohjaaja sanoi, että vasta illalla kymmeneltä voi tulla takaisin, vaikka oli joulukuu ja ulkona pakkasta. Häntä ei päästetty sisään eikä hänelle annettu ruokaa tai rahaa. Koulua hän ei käynyt, Sirkku kertoo.

Myöhemmin pojan isä soitti lastenkotiin ja sanoi tekevänsä valituksen. Vastaava ohjaaja sattui vastaamaan johtajan puhelimeen.

– Hän uhkasi heittävänsä pojan ulos Karhunpesästä ja sijoittavansa tämän isän luo, mikäli tämä tekisi valituksen.

Pakkashoidon lisäksi rangaistuskeinoihin kuului kovennettu kotiaresti. Sirkun mukaan nuoria pidettiin useiden päivien ajan suljettuna omiin huoneisiinsa, eikä heille saanut puhua. Kun eräs poika sitten rikkoi huoneensa ikkunan ja karkasi, hänet laitettiin nukkumaan talon kellariin pingishuoneeseen ja hänen huoneensa ovi naulattiin kiinni.

Sirkku ei koskaan todistanut tilanteita, joissa lapsiin olisi kohdistettu väkivaltaa. Nuoret ovat kuitenkin kertoneet hänelle, kuinka ohjaajat esimerkiksi hakkasivat heidän päätään vessan lavuaariin.

– Kerran kuulin vastaavan ohjaajan toteavan, että hän voisi vaikka katkaista jonkun käden, jos se ei olisi laitonta.

Näkemistään vääryyksistä Sirkku keskusteli useaan kertaan Karhunpesän johtajan sekä osaston vastaavan ohjaajan kanssa. Kahdenkeskisissä keskusteluissa johtaja tuntui usein ottavan asiat vakavasti, mutta käänsi lopulta aina kelkkansa.

– Hän halusi kaikin keinoin välttää yhteenotot alaistensa kanssa ja lakaista ongelmat maton alle.

Koska asia ei ratkennut talon sisällä, Sirkku alkoi harkita sen viemistä ylemmille tahoille. Kun hän eräässä palaverissa mainitsi kirjelmän laatimista sosiaalijohtajalle, vastaava ohjaaja uhkaili häntä oikeustoimilla.

– Siinä vaiheessa hän oli jo puhunut kaikki paitsi yhden työntekijän puolelleen ja minua vastaan. Hän oli todella taitava manipuloimaan ihmisiä, Sirkku sanoo.

Lopulta Sirkku teki lastenkodin toiminnasta kantelun Oikeuskanslerinvirastolle, joka valvoo viranomaisten toimintaa. Kantelun tekemiseen häntä kannustivat kaksi Karhunpesän entistä työntekijää, jotka olivat yrittäneet niin ikään puuttua vastaavan ohjaajan toimintaan.

– Se oli viimeinen keino. Mieluiten olisin hoitanut asian talon sisällä esimieheni kanssa, Sirkku painottaa.

Kantelussa Sirkku kertoi vastaavan ohjaajan harjoittamista sadistisista rangaistuskeinoista sekä epäinhimillisestä ihmiskäsityksestä, jolla lapsiin suhtauduttiin. Hän liitti kanteluun usealta entiseltä Karhunpesän nuorelta ja vanhemmilta saamansa todistajanlausunnot. Avun toimitus on nähnyt kopion kantelusta.

Yritykset parantaa lasten asemaa johtivat Sirkun mukaan rankkaan työpaikkakiusaamiseen. Sirkkua syytettiin ajojahdista ja hänet eristettiin työyhteisöstä. Sirkku oli oman pesän likaaja, jota vastaan lähes kaikki kääntyivät. Hänen työkykyään kyseenalaistettiin ja häntä painostettiin irtisanoutumaan.

Ongelmat työpaikalla vaikuttivat myös Sirkun muuhun elämään. Kahden lapsen äiti kärsi unettomuudesta eikä jaksanut kotona juuri mitään. Hän joutui jäämään useamman kerran sairauslomalle. Lopulta Sirkulla todettiin paksusuolen syöpä, joka saatiin hoidettua leikkaus- ja lääkehoidolla.

Hän pohti monta kertaa irtisanoutumista, mutta ajat olivat vaikeat. 1990-luvun lama oli syvimmillään, ja Sirkku oli varma, ettei hän olisi saanut muualta töitä.

Lopulta Sirkku sai siirron sosiaalitoimistoon. Työpaikan vaihtaminen oli henkinen helpotus, mutta huoli Karhunpesään jääneistä nuorista jäi vaivaamaan. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että edes yritti tehdä jotain heidän hyväkseen.

– Olisi ollut paljon helpompaa vain ottaa lopputili siinä vaiheessa, kun aloin huomata ongelmia.

Karhunpesän tapahtumat olivat myös uudessa työpaikassa kaikkien tiedossa, ja alkuun osa työkavereista piti Sirkkua työmaahäirikkönä. Hän muuttui kyyniseksi ja varovaiseksi.

– En halunnut herättää ylimääräistä huomiota. Tunsin, että minulla oli leima otsassa, ja että kaikki vain odottivat, että nostan sielläkin jonkin äläkän.

Sosiaalitoimistossa Sirkku ei koskaan sijoittanut lapsia Karhunpesään. Jos poliisi vei sinne hänen piirinsä nuoria, hän purki sijoitukset heti, mikäli se vain oli mahdollista. Välillä hän näki kaupungilla Karhunpesästä tuttuja nuoria ja kyseli heidän kuulumisiaan.

– He kertoivat, että tilanne oli ollut lähtöni jälkeen vähän aikaa parempi, mutta pian oli taas palattu entiseen.

Vastaus kanteluun tuli, kun Sirkku oli jo uudessa työpaikassa. Oikeuskansleri kiinnitti vastauksessaan huomiota eristysjaksojen pituuteen ja huomautti, että vastaavan ohjaajan tapa jättää lapsi tai nuori ovien ulkopuolelle ei ollut hyväksyttävä. Kantelu ei kuitenkaan johtanut huomautukseen tai lisätoimenpiteisiin, sillä oikeuskansleri katsoi vastauksessaan, että toimintatapoja oli jo osittain muutettu.

– Kukaan ei tullut tarkastamaan paikkaa tai haastatellut nuoria, Sirkku sanoo.

Lastenkotien ongelmat ovat puhuttaneet viime vuosina paljon ja niistä tehtyjen kanteluiden määrät ovat kasvussa. Esiin on tullut tapauksia, joihin liittyy Sirkun kertomaa vastaavia piirteitä.

Vuoden 2025 alussa joukko yksityisen Tukikoti Sylin Turun yksikössä asuneita nuoria ja entisiä työntekijöitä kertoi Turun Sanomien haastattelussa vuosia kestäneestä alistamisesta, fyysisestä ja henkisestä väkivallasta sekä ilman ruokaa jättämisestä. Kertomusten mukaan ongelmat keskittyivät yhden laitoksessa työskennelleen henkilön toimintaan. Yksikön johtaja on kiistänyt väitteet.

Vuonna 2019 poliisi aloitti rikostutkinnan Iitissä sijainneesta Loikalan kartanon erityislastensuojeluyksiköstä. Siellä asuvat nuoret kertoivat oikeusasiamiehen kanslian tarkastuksessa muun muassa alasti riisuttamisesta, omaan huoneeseen eristämisestä ja sosiaalisten suhteiden katkaisemisesta. Aluehallintovirasto keskeytti yksikön toiminnan, mutta rikostutkinta ei johtanut syytteisiin.

Kokemukset Karhunpesästä varjostivat pitkään Sirkun elämää. Hän oli synkkä ja iloton koko lopun työuransa ajan. Hän alkoi kirjoittaa asioita ylös pian lastenkodista lähdettyään, mutta vihainen ja katkera teksti hautautui 30 vuodeksi pöytälaatikkoon.

Muutama vuosi sitten hän päätti palata sen pariin. Syntyi omaelämäkerrallinen romaani Karhunpesä – Vaiettu totuus lastenkodissa tapahtuneista vääryyksistä (Momentum-kirjat), joka julkaistiin loppuvuonna 2024.

Enää tapahtunut eivät pyöri mielessä jatkuvasti.

– Nyt kun olen eläkkeellä, vanha elämäniloinen Sirkku on alkanut taas tulla esiin.