Lasten kasvatus suomalaisen miehen kanssa oli Tivalle hankalaa, kunnes mieli muuttui: ”On rikkaus, että lapsista tulee avaramielisempiä kuin vanhempansa”

Tiva Järvisen lapsuudenperhe lähti pakoon, kun kotimaassa Ruandassa oli meneillään kansanmurha. Perheen äiti ja isä sanoivat olevansa liian vanhoja lähtemään, mutta he antoivat kymmenelle lapselleen rahaa ja toivoivat, että nämä selviävät. Sisarukset ajoivat naapurimaahan Kongoon. Siellä ei ollut turvallista, joten matka jatkui Keniaan. Siellä he asuivat kaksi ja puoli vuotta ilman papereita.

– Yläasteeni jäi kesken Ruandassa, mutta kävin Keniassa lukiota.

Pian lukiokin jäi kesken, kun Tiva lähti nuorimman siskonsa kanssa Senegaliin muuttaneen isosiskon luo. Senegal otti heidät pakolaisiksi. Siellä he kuulivat, että kylmässä pohjoisessa maassa nimeltä Suomi oli vapautunut paikka muutamalle kiintiöpakolaiselle. Matkaan lähti kolme sisarta ja avioituneen isosiskon mies.

– Emme edes ymmärtäneet, miten jossakin maassa muka voisi olla kylmä.

Tiva muistelee lämpimästi saapumistaan Turkuun Lausteen vastaanottokeskukseen joulupäivänä vuonna 1998. Sosiaalityöntekijät opettivat käyttämään sähköliettä. Vuosia kestänyt turvattomuuden tunne vaihtui rauhaan.

Kielikurssin jälkeen Tiva haki tarjoilijakouluun Järvenpäähän ja työskenteli tarjoilijana. Uudella paikkakunnalla hän kohtasi suomalaisen aviomiehensä. Ensin syntyivät kaksoset, sitten kolmas lapsi. Kotona vietettyjen vuosien jälkeen Tiva kävi suomalaisen peruskoulun ja pääsi vanhainkotiin töihin.

– He rakastivat minua, sain vanhuksilta ja heidän omaisiltaan usein kukkia ja kiitoksia. Luin vanhuksille lehdet ja olin heidän lähellään koko ajan.

Päivätyö muutettiin kolmivuorotyöksi, mikä ei kolmen päiväkoti-ikäisen lapsen äidille oikein sopinut. Siitä saakka Tiva on työskennellyt pakkaajana ja sivutoimisena kääntäjänä.

Tiva sanoo olleensa onnekas, kun hän on saanut ympärilleen hyviä ihmisiä.

– Lasten kasvatus tuotti aluksi vaikeuksia, sillä suomalainen mieheni halusi kasvattaa suomalaisesti ja minä ruandalaisesti. Lopulta ymmärsin, että on rikkaus, että lapset oppivat kaksi kulttuuria ja että heistä tulee avaramielisempiä kuin vanhempansa.