Lasikattoja ja erotiikkaa 1800-luvun tyyliin – Keira Knightley vakuuttaa, mutta elokuva ei
Arvostelu: Colette on elokuva ranskalaisen kirjallisuuskulttuurin mullistaneesta Sidonie-Gabrielle Colettesta. Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 7. joulukuuta.
Brittiläinen elokuvaohjaaja Wash Westmoreland saattoi valmiiksi teoksen, jonka kirjoittamisen hän oli aloittanut jo vuonna 2015 edesmenneen aviomiehensä Richard Glatzerin kanssa. Heidän yhteinen projektinsa Colette, joka perustuu yhden Ranskan varhaisimmista naiskirjailijoista elämään, on vihdoin nähnyt päivänvalon ja saa Suomessakin ensi-iltansa.
On täysin kiistämätöntä, että historiallisena merkkipaaluna ja edistyksellisenä esimerkkinä Sidonie-Gabrielle Coletten elämä on vaalimisen arvoinen tarina. Colette oli menestyvä kirjailija, joka joutui oman aikansa ennakkoluulojen kahlitsemana julkaisemaan uransa alkupään teokset miehensä Henry Gauthier-Villarsin eli ”Willyn” nimen alla. Lienee kuitenkin sanomattakin selvää, ettei koko illan elokuvalle riitä, että arkistoista on kaivettu arvokas tarina kehyskertomukseksi. Hyvään filmatisointiin vaaditaan elokuvallisia ansioita.
On todellinen haaste löytää mitään visuaalisesti kuivempaa miljöötä kuin Eurooppa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Vaatii ohjaajalta todellista taitoa saada näyttämö samalla tavalla stimuloivaksi kuin Ingmar Bergmanin Fannyssa ja Alexanderissa, Marcel Carnén Paratiisin lapsissa tai edes James Cameronin Titanicissa. Westmoreland ei Colettea tehdessään ole löytänyt mitään niin mullistavaa lähestymistapaa, että poikkeuksellisten esimerkkien kanssa päästäisiin samalle viivalle tai edes viivaa lähelle.
Nykyajan Hollywoodille harvinaista järkeä Westmoreland on kylläkin käyttänyt siinä, ettei hän ole yrittänyt väkivalloin tunkea elokuvaan enempää juonenlankoja kuin mitä elokuva pystyy kantamaan. Colette keskittyy päähenkilönsä kirjailijanuran alkuun ja avioliittoon turmiollisen aviomies Willyn kanssa. Houkutus yrittää mahduttaa käsikirjoitukseen vaiheita Coletten myöhemmiltä vuosilta ja syntytarinoita hänen pääteoksistaan on epäilemättä ollut suuri. Tarinasta irtonaiset myöhemmät vaiheet käydään onneksi läpi elokuvan lopuksi vain tekstikortteina – mikä sekään ei oikeasti olisi tarpeellista.
Elokuva on lopulta enemmän oman aikansa kuva kuin sen aikakauden, josta tarinassa kerrotaan. Westmoreland pyrkii tuomaan esille aikakauden huoletonta riettauksien ja irtosuhteiden kulttuuria, jota yksiaivoisuutta arvostavissa länsimaissa ei ole 1900-luvulla kuvatuissa epookkiteoksissa tuotu esille. Väistämättä aikakausiteoksetkin noudattavat aina elokuvan tekoajan vallitsevia muoti-ilmiöitä ja moraalikäsityksiä. 2010-luvulle ominaiseen tapaan Coletessa nämä avoimet seksuaaliset ulottuvuudet eivät joudu häivytetyiksi vaan päinvastoin saavat huomattavan korostetun roolin.
Colette on muodoltaan hyvin särmättömäksi hiottu elokuva, joka laittaa kaiken painon näyttelijöiden harteille. Keira Knightley ja Dominic West ovat molemmat päteviä näyttelijöitä, jotka kantavat tuon painolastin arastelematta. Knightley antaa Colettelle kasvutarinan, jota nykykatsojakin ymmärtää. West on limaisessa roolissaan taitava, mutta välillä Willyn roolihahmo muistuttaa tämän The Wire -sarjassa esiintynyttä henkistä kaksoisolentoa Jimmy McNultya niin paljon, että se aiheuttaa koomisia mielleyhtymiä.
Westmorelandin elokuvassa on sen ansioista huolimatta lopulta pelkkä yllätyksetön vaniljan maku. Se on niitä teoksia, jotka jäävät ikävästi leijailemaan sille masentavalle ei-kenenkään maalle, jossa pidetään vankeina elokuvia, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta jotka toisaalta eivät mitään annakaan.
★★
