Ex-huippukoripalloilija Larry Pounds ja Mai-puoliso ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta: ”Suurimmat erimielisyydet ovat syntyneet rahasta”
Kun kotkalainen Mai rakastui amerikkalaiseen huippukoripalloilijaan, hän tiesi, että elämä sujuisi miehen uran ehdoilla. Suhteen alussa puolison ihailijat saivat vaimon olon epävarmaksi, mutta nyt Mai ja Larry Poundsin liitto on kestänyt jo yli 40 vuotta.
Yhdysvalloissa, Mississippin osavaltiossa syntyi 70 vuotta sitten Poundsin perheeseen pieni esikoispoika Larry. Nyt isoksi kasvanut mies istuu kotonaan Kotkan Aittakorven lähiössä vaimonsa Main, 61, kanssa. Parilla on yhteistä taivalta takanaan jo yli 40 vuotta.
Larry saapui Kotkaan ensi kerran syksyllä 1976. Hänet oli hankittu Kotkan Työväen Palloilijoiden eli KTP:n koripallojoukkueen vahvistukseksi.
– Minä asuin tuolloin vielä Helsingissä. Muutin Kotkaan vasta, kun aloitin lukion. Silloin minulla ei ollut mitään kiinnostusta Suomeen tulleita amerikkalaispelaajia kohtaan, Mai muistelee.
Larry palasi välillä Yhdysvaltoihin ja pelasi myös Filippiineillä, mutta vuonna 1982 tie vie jälleen Kotkaan. Pari tapasi baarissa, jossa Larry tuli juttelemaan Maille.
– En ollut kovin innostunut. Olin parikymppinen ja Larry jo lähes 30-vuotias. Vähitellen alkoi tuntua, että näimme pienessä kaupungissa jatkuvasti.
Mikä Maissa kiinnosti?
– Kaksi asiaa: hän oli hyvin kaunis ja puhui täydellistä englantia, Larry hymyilee.
Mai puolestaan huomasi, että Larryn kanssa oli yhä mukavampi keskustella. Hän piti myös Larryn rauhallisuudesta.
Stipendi mahdollisti peliuran
Larry varttui nelilapsisessa perheessä. Hänen äitinsä työskenteli taloudenhoitajana, ja isä oli rakennusmies. Perhe muutti Mississippistä Kalifornian Pasadenaan, kun Larry oli 10-vuotias. Kahden vuoden kuluttua vanhemmat erosivat.
– Olen kiitollinen, että muutimme pois. Vanhalla kotiseudulla valkoisilla ja mustilla oli eri asuinalueet ja eri koulut. Kaliforniassa olin aluksi hieman ihmeissäni, kun kaikki kävivät samassa koulussa ihonväristä riippumatta, Larry muistelee.
Urheilullinen poika alkoi lukioaikana harjoitella koripalloa tosissaan. Koulun välitunnilla uusi urheiluvalmentaja kiinnitti huomiota Larryn pallotaitoihin.
– Hän houkutteli minut harjoituksiin ja sanoi äidilleni, että saan varmaan stipendin yliopistoon, jos alan pelata tosissani. Äidin tuloilla yliopisto-opintoihin ei olisi ollut mahdollisuutta. Äiti totesi, että yritämme stipendiä ilman muuta.
Alkoi ankara harjoittelu.
– Sain täyden stipendin. Opiskelin yliopistossa neljä vuotta sosiologiaa, mutta ennen kaikkea pelasin. Kerran ammattilaisten koripalloleirillä eräs entinen kotkalainen kysyi, olisiko minulla kiinnostusta lähteä Suomeen pelaamaan, Larry kertoo.
Kun 23-vuotias Larry saapui Kotkaan syksyllä 1976, kaupunki oli pimeä ja kylmä. Onneksi pelikaverit olivat mukavia, ja Karhuvuoreen oli juuri valmistunut uusi urheilutalo.
– Kukaan ei osannut tai halunnut puhua englantia. Tosin muutaman kaljan jälkeen puhetta riitti koko ajan, mutta seuraavana päivänä oli taas aivan hiljaista, Larry kertoo huvittuneena.
Naiset tyrkyttivät itseään
Larryn ja Main suhteelle kesä 1983 oli ratkaiseva. Sopimus KTP:n kanssa oli katkolla, ja Larry lähti kesäksi kotimaahansa. Kun hän saapui syksyllä takaisin, suhde oli muuttunut.
– Aloimme seurustella vakavasti. Larry oli pitkä ja komea, englantia puhuva pelaaja. Pienessä kaupungissa hän oli tietysti hyvin tavoiteltu. Itse olin nuori ja epävarma ja tunsin usein mustasukkaisuutta, Mai muistelee.
Larryyn ihastuneet naiset käyttivät suoria otteita.
– Kerran olimme syömässä ravintolassa, ja joku nainen tuli siihen tyrkylle. Larry sanoi, että tässä on hänen tyttöystävänsä. Nainen vastasi, että eihän se vaikuta mitään meidän väleihimme. Tuollaisten tapausten jälkeen tunsin vielä lisää epävarmuutta.
Larryn nimellä oli varattuna yksi paikka Karhuvuoren urheilutalon katsomoon. Maita jännitti, kun hän meni ensi kerran tyttöystävänä katsomaan peliä.
– Penkkirivillä istuivat kaikki pelaajien vaimot ja tyttöystävät. Jokainen pää kääntyi katsomaan. Muistan siitä epämukavasta hetkestä vieläkin jopa sen, mitkä farkut minulla oli silloin jalassa. Istuin sillä samalla penkillä seuraavat 20 vuotta katsomassa Larryn pelejä.
”Jos Larry pelasi huonosti, se johtui siitä, että me olimme eronneet.”
Larry oli varoittanut Maita etukäteen, että ulkopuolisten kommentteihin kannattaa varautua. Mai joutuikin kuulemaan supatteluja, että ”eihän tuosta nyt mitään tule”. Kun parin ensimmäinen lapsi syntyi, kaupungilla puhuttiin, että ”nonni, nyt sillä on lapsi ja kohta mies lähtee ja se jää lapsen kanssa yksin”.
– Jos Larry pelasi huonosti, se johtui siitä, että me olimme eronneet. Onneksi emme itse sitä tienneet, Mai nauraa.
Kaikki lapset koripallouralla
Mai kävi ensimmäisen kerran Kaliforniassa tapaamassa Larryn perhettä vuonna 1984, kun parille oli jo syntynyt esikoinen.
– Jännitti kovasti. Pohdin, miten Larryn äiti suhtautuu minuun. Tulimme kuitenkin alusta asti hyvin toimeen. Järjestimme häämme myöhemmin siellä ja vietimme kaikki kesät lasten kanssa Larryn äidin luona.
Perheeseen syntyi kolme lasta. Dionnesta, 38; Michaelista, 34, ja Anissasta, 30, tuli koripalloammattilaisia – kuinkas muutenkaan.
Onko puolisoiden erilainen kulttuuritausta näkynyt avioliitossa?
– Hyvin vähän. Kaikkein suurimmat erimielisyydet ovat syntyneet rahasta. Minun perheeni oli hyvin toimeentuleva, keskiluokkainen perhe. Larryn äiti taas teki paljon töitä, jotta saisi elätettyä ja koulutettua neljä lasta. Larry on aina ollut paljon tarkempi rahankäytöstä kuin minä, Mai kertoo.
Lasten kasvatuksesta ei tullut erimielisyyksiä. Mai tiivistää tämän esimerkkiin: Lapset saivat valita, ottavatko punaiset vai siniset lapaset. Sitä he eivät saaneet päättää, käytetäänkö lapasia vai ei.
– Yritimme olla samaa mieltä myös esimerkiksi lasten kotiintuloajoista.
Larryn äidille oli aikoinaan tärkeää, että koko perhe kävi joka sunnuntai kirkossa. Perhe kuului baptistikirkkoon, ja myöhemmin Larry osallistui myös seitsemännen päivän adventistien tilaisuuksiin.
– Suomessa kirkossa käynti sitten jäi. Aluksi syynä olivat tietysti kieliongelmat.
Urheilija kuplassaan
Arjessa Larryn työ määritteli perheen aikataulut. Harjoitukset ja pelit olivat aina tiettyyn aikaan. Perheen ruoka-ajat ja myös ruoat määrittyivät pelien mukaan.
– Kun pudotuspelit alkoivat, Larry sulkeutui oman kuplaansa. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään, Mai muistelee.
Larry saattoi myös olla hyvin kärttyisä, mikä ei kuulu hänen perusluonteeseensa.
– Kaikki vaatteet piti pestä väärinpäin. Jos erehdyin heittämään jonkin vaatteen koneeseen oikeinpäin, se toi kuulemma huonoa onnea. Yritin toimia niin, että kaikki sujui mahdollisimman hyvin. Jos hän ei olisi pystynyt valmistautumaan kunnolla, hän olisi ollut pian työtön.
Larry on kuunnellut Main muistelua hieman hymyillen. Ehkä tapahtumat tuntuvat jo kaukaisilta.
– Onneksi olit välillä mukana bussissa pelimatkoilla, samoin kuin joukkueen juhlissa. Kuuluit tavallaan joukkoon, hän sanoo.
Hiipikö Maille koskaan katkeruus mieleen, kun piti elää miehen työn ehdoilla?
– Tiesin, mitä saan, kun otan Larryn. Ymmärsin, että hän tuo leivän taloon ja hänen ehdoillaan mennään. Ei ole tullut mieleen, että olisin jäänyt jostakin paitsi, kun olen ”huoltanut” Larrya.
”Aluksi oli vaikeaa, kun Larrylla riitti ihailijoita vähän liikaakin.”
Kun Larry lopetti peliuransa, hän oli pohtinut päätöstä jo muutaman vuoden ja kysellyt myös vaimon mielipidettä.
– Sanoin, etten anna vastausta, jotten joudu vastuuseen sanoistani myöhemmin.
Mai arvelee, että aikoinaan kukaan heidän tutuistaan ei olisi uskonut suhteen kestävän yli 40 vuotta. Myös Larry on myöntänyt, ettei hän olisi odottanut näin pitkää yhteistä matkaa.
– Itse olen sellainen luonne, että periksi ei anneta. Aluksi oli vaikeaa, kun Larrylla riitti ihailijoita vähän liikaakin. Myöhemmin tämä toki tasoittui, mutta on ollut ylämäkeä ja alamäkeä. Joskus seistiin liikenneympyrässä vähän pidemmänkin aikaa, mutta ei pantu lusikoita jakoon!
Vaikka miehen menot määrittivät arkea, Mai opiskeli useita tutkintoja. Perushoitajasta tuli ensin erikoissairaanhoitaja, sitten luokanopettaja. Sen jälkeen Mai kävi vielä erikoisopettajakoulutuksen. Nykyisin hän opettaa dysfasiasta eli kehityksellisestä kielihäiriöstä kärsiviä lapsia.
Ei riitoja ikuisuuksiin
Kotkassa Larry ei ole kokenut rasismia. Toisenlaisia kokemuksia tuli Joensuussa 1980-luvulla, kun Larry valmensi siellä nuorten koripalloleirillä.
– Kävimme katsomassa paikallista pesäpallo-ottelua. Kun kävelin illalla takaisin leirialueelle kymmenien nuorten kanssa, jostain alettiin huudella minulle ”neekeriä”. Nuoret tulivat ympärilleni ja sanoivat, että älä välitä Lauri, sulle ei tapahdu mitään. He komensivat huutelijoita olemaan hiljaa. Se lämmitti sydäntä. Joensuu tunnettiin siihen aikaan rasismistaan mustia pelaajia kohtaan.
Larry Pounds lopetti aktiiviuransa vuonna 1994 ja työskenteli sen jälkeen valmentajana.
– Olin tottunut tiettyyn rytmiin. Kun Larry jäi kotiin, tuntui aluksi, että hän on aina minun jaloissani, Mai sanoo.
Rauhallinen Larry reagoi vastoinkäymisiin vaikenemalla. Jos esimerkiksi tärkeä peli meni huonosti, Larry ei joskus sanonut sanaakaan koko loppuillan aikana. Riitatilanteissakin Larry on hiljainen, kun taas Mai tykittää täysillä. Riidan jälkeen on pidetty joskus mykkäkoulua pitkäänkin.
– Minä olen pitkävihainen. Jossain vaiheessa jompikumpi alkaa sitten puhua. Tosin nyt on kaikki nähtävästi sanottu, koska emme ole riidelleet ikuisuuksiin. Mennään vain eteenpäin. Kolme lastamme ja neljä lastenlastamme ovat meille hyvin tärkeitä, Mai sanoo.
”Muutaman kaljan jälkeen puhetta riitti, mutta seuraavana päivänä oli hiljaista.”
Larry valittiin uransa aikana kolme kertaa Vuoden koripalloilijaksi. Hänen pistesaaliinsa on edelleen kaikkien aikojen kolmanneksi paras SM-sarjassa. Peliuran jälkeen Larry valmensi myös omia lapsiaan.
Kuopus Anissa pelaa edelleen. Kaksi viime vuotta kuluivat Saksassa, mutta nyt hän on palannut Suomeen vetämään välillä henkeä.
– Larry on ollut aina erittäin huolehtivainen ja hyvä isä. Hän on hyvin vastuuntuntoinen. Hän sai jo nuorena poikana paljon vastuuta sisaruksistaan, kun äiti teki kahta työtä. Tiedän, että voin luottaa häneen aina, Mai sanoo ja katsoo lämpimästi korkeuksiin.
Alussa tausta merkitsee enemmän
Suomessa asuu lähes 90 000 avioparia, joissa toinen puolisoista on suomalainen ja toinen muualla syntynyt. Tällaiset parit ovat pääsääntöisesti yhtä tyytyväisiä liittoihinsa kuin täysin suomalaistaustaiset avioparit.
– Erimielisyyttä syntyy samoista asioista kuin muissakin liitoissa: rahan käytöstä, kotitöiden jaosta, lasten kasvatuksesta ja vapaa-ajan vietosta, sanoo pariterapeutti Hanna Kinnunen, joka on tutkinut kahden kulttuurin liittoja.
Ihmisen persoonallisuuteen ja kulttuuritaustaan vaikuttavat muun muassa koulutus, perhetausta ja nuoruudessa omaksutut arvot. Kulttuuritaustalla on eniten merkitystä liiton alussa. Toisaalta monet parit huomaavat vasta lasten syntymän jälkeen, että he painottavat kasvatuksessa eri asioita.
– Valtaosa Suomessa asuvista kahden kulttuurin pareista on keskimäärin hyvin koulutettuja. Työn kautta on myös helpompi tulla osaksi yhteiskuntaa. Usein sopeutuminen on vaikeampaa, jos muuttaa puolisonsa perässä ulkomaille. Jos ei löydä omaa paikkaansa uudessa kotimaassa, se heijastuu jossakin vaiheessa parisuhteeseen.
Muualta muuttanut osapuoli saattaa aluksi kaivata ystäviä ja sosiaalista verkostoa. Alkuvaiheessa haastavaa voi olla tietynlainen itsenäisyyden puute. Kinnusen tutkimuksessa haastateltavat korostivat suomen kielen taidon merkitystä kotoutumisessa.
– Yhteinen vahva kieli on tärkeää. Samoin se, että puolisona maahan muuttanut löytää oman paikkansa ja jotain itselleen merkityksellistä tekemistä, oli se sitten opiskelua tai työntekoa.
Jos toisella puolisolla on valtavasti aikaa vievä työ tai harrastus, molempien täytyy miettiä, mikä on tärkeää ja mitä asetetaan etusijalle. Myös parisuhteelle ja perheelle tulee jäädä aikaa. Asioista pitää puhua ja sopia yhdessä realististen odotusten pohjalta.
– Sama pätee myös rahan käyttöön. Tärkeintä ei ole se, mitä rahankäytöstä sovitaan, vaan se, että puolisot ovat jotakuinkin samaa mieltä, Hanna Kinnunen toteaa.
Asiantuntija: pariterapeutti Hanna Kinnunen
