Lapsuuden vaikeudet tekivät laulaja Irinasta kiltin sovittelijan – ”Uskalsin kiroilla ensimmäisen kerran aikuisena”

Eteiseen on ruuvattu ristikko, jossa kymmenet aurinkolasit odottavat ottajaansa. Portaat johtavat ylös ja alas, ylhäällä valtavat ikkunat antavat vehreälle puistoalueelle, jonka puiden lävitse pilkottaa järvi. Kodin sisustus on puunvärinen, lämmin ja boheemi. Rennosti kasatussa pinossa Yuval Noah Hararin kirja on valmiina luettavaksi. Missään ei näy kiiltävää valkoista pintaa, eikä sellainen sopisikaan talon emännän, laulaja Irinan tyyliin.

– Saimme kuukausi sitten alakerrassa remontin valmiiksi, kun lapset vaihtoivat huoneita. Keittiö onkin antanut odottaa itseään 17 vuotta, Irina nauraa.

Perheen esikoinen muutti viime syksynä Tampereelle taidelukioon opiskelemaan. Alakerran sohvalla sentään vielä pötköttää golf-treeneistä tullut 14-vuotias kuopus. Pesä ei ole täysin tyhjenemässä.

– Varmasti artistiuden lisäksi äitiys on vahvin roolini. Olen säätäjä-äiti! Keväällä ajattelin jo, että hitto minusta on tulossa ihan tarpeeton. Olin keikkatauolla, ja poikani oli viikonloput isovanhemmillaan reilun 20 kilometrin päässä kalastamassa sekä metsästämässä.

Irina pohti, että kukaan ei tarvitse häntä enää. Onneksi tilanne muuttui kesällä, kun golf-harjoitukset pyörähtivät käyntiin ja tytärkin saapui Tampereelta visiteeraamaan.

– Nyt en mitään muuta teekään kuin muutan omia aikataulujani ja kuskaan lapsia! Arki pyörii hyvin vahvasti lasten ympärillä.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Irina julkaisi Vahva-albuminsa. Artistiuraa on kestänyt siis jo vuosikymmeniä. Hänet on nähty Vain elämää -ohjelmassa ja viiden kauden ajan Elämäni biisi -ohjelman solistina. Uusin albumi tuli ulos toukokuussa.

– Nyt musiikin tekeminen tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Enemmän hain vuonna 2017 Seitsemän-albumin aikaan sitä miten asioita pitäisi tehdä. Tuli sellainen olo, että radioihin ei saanut soimaan biisejä, joissa oli esimerkiksi oikeat rummut. Musiikki meni tosi koneelliseksi. Ja mehän olemme tällainen luomubändi.

Konemusiikin tekoon Irina ei kuitenkaan lähtenyt, ja vähitellen bändivetoiset kappaleet ovat taas palanneet radiosoittoon. Nyt Irinalla on kalenterissa jo syksyn 2026 kiertue.

– Olen siitä onnellisessa tilanteessa, että keikoille näyttää tulevan äitejä, joilla on mukanaan nuoria aikuisia. Että olenko nyt sitten klassikkokamaa? Ylisukupolvinen artisti, Irina nauraa.

Monet nuoret artistit kertovat nykyään rehellisesti kappaleissaan mielenterveysongelmistaan tai kokemistaan vaikeuksista. Irina on ollut otsikoissa omien kappaleidensa sanoitusten vuoksi jo vuosia sitten. Etenkin Haluun olla yksin ja Rankka päivä saivat ihmiset kummastelemaan, että pitääkö sitä hankkia perhe jos kerta noin paljon ahdistaa. Hiljaisuus puolestaan käsitteli naisen haluttomuutta pitkässä parisuhteessa.

– Useat kappaleet ovat omia tarinoitani, toki saatan niitä hieman värittää. Mutta jos nyt mennään vaikka Hiljaisuuteen, niin kyllä se silloin vuonna 2005 oli minulle ihan täyttä totta.

Siinä lauletaan näin:

Mulle tämä syvä hiljaisuus On parempi kuin huono valhe uus. En voi sanoo suoraakaan, et: "Joo, edelleen ahdistaa", Kun me sitä jäätäis sitten kelaamaan.

Ja joo, mä tiedän, sun on vaikee ymmärtää. Haluan sun lähelle, mutten, että kosket. Ja voi kun se riittäisi sullekin, Niin tää kaikki vois jatkuu niin kuin ennenkin.

Oo jee, mut hei, ei tää oo helppoo mullekaan. Mä en vaan pysty sanomaan, mikä mieltä painaa. Joo ja mä tiedän, ettet jaksa kovinkaan kauaa, Tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa.

Irinan yksityiselämässä tapahtui tuolloin myllerryksiä. Neljän vuoden etäsuhteen jälkeen Irina muutti saman katon alle puolisonsa Henri Saaren kanssa ja pariskunta alkoi tehdä töitä yhdessä.

– Sain kaiken sen mistä olin unelmoinut, mutta parin vuoden päästä se olikin liikaa. Kuitenkin aihe oli tärkeä, sillä moni samaistui siihen. Moni mieskin kysyi minulta, että mitä heidän pitäisi tehdä. Enhän minä osannut vastata! Ehkä kannattaisi puhua sille puolisolle...

Laulutekstit ovat Irinan omia, sisäisiä ajatuksia.

– Minulla on välillä itseni kanssa tosi vaikeaa, hän pohtii.

Perheenjäseniään tai läheisiään Irina ei mieti luovan prosessin aikana. Joskus hän myös dramatisoi tekstejä.

– Miehenihän on hirveän kiltti ja kiva ihminen! Välillä tulee sellainen fiilis, että toivottavasti ihmiset eivät ajattele minun elävän jonkun ihan kauhean kanssa, Irina nauraa.

Irinalle tulee toisinaan kausia, että hän alkaa kyseenalaistaa kaikkea. Ja haluaa räjäyttää kaiken. Sitten alkaa järkeily.

– En halua rikkoa tätä parisuhdetta. En halua enempää lapsia. En halua muuttaa. Ensin kipuilen kaikkea, mutta kun en voi räjäyttää mitään, tuskailu pitkittyy.

Härdellin keskellä Irina kaipaa vetäytymistä, omaa aikaa itsekseen. Työ vaatii sosiaalisuutta, lapset hoivaa, puolisokin pitäisi huomioida.

– Lapsille olen jaksavainen ja saatavilla, mutta miehelle en ole aina ollut. Joskus kun muut menevät nukkumaan, jään itse valvomaan, jotta ei tarvitse puhua kenellekään mitään.

Kun lapset olivat pieniä, Irina haaveili voivansa asua miehensä kanssa naapureina. Voisikin sanoa, että menkääs lapset naapuriin.

– Välillä tuntuu, että tunnekuormaa kertyy paljon. Mutta en ole koskaan harkinnut eroa.

Irina kiitteleekin miehensä pitkämielisyyttä. Hän on myös kiittänyt Henriä siitä, että tämä on jaksanut katsella puolisoaan. Irina veikkaa, että ei olisi kestänyt rinnallaan sellaista ihmistä kuin hän itse on.

– Ja parhaimmillaan olen sitten varmasti ihan mahtava! Mutta ilman Henriä emme olisi onnistuneet. Hän on kestänyt mykät kauteni, jolloin olen vain kulkenut täällä ihmisenä, johon on tosi vaikea saada kontaktia.

Haastavimpia aikoja koettiin silloin, kun lapset olivat pieniä.

– Kun käsitys ajankäytöstä ja siisteydestä on niin erilainen. Silloin iskee helposti se marttyyrin viitta, että pitääkö mun koko ajan kaikki hoitaa. Ja sitten hermostun, kun ajatuksiani ei ymmärretä sanomatta, Irina sanoo ironisesti.

Vaikka Irinan pään sisällä kävisikin kuhina, hän ei usein saa sanotuksi mitään. Sanojen sijaan iskee hätä ja alkaa itkettää. Silloin hän käpertyy sisäänpäin. Laulaja myöntääkin olevansa todella konfliktikammoinen.

– Sitten kirjoitan ajatuksistani lauluja ja vihjaan sitä kautta mitä siellä kallossa tapahtuu.

Irina sanoo tietävänsä tarkkaan mistä hänen kommunikaatio-ongelmansa johtuvat.

– Lapsuudenperheessäni isälläni oli alkoholin kanssa ongelmia, kun olin pieni. Sitten tuli avioero, minä olin kahdeksanvuotias, veljeni puolitoistavuotiaita ja puolivuotiaita. Talokin oli juuri rakennettu.

Niinpä Irina ei halunnut olla hankala esikoinen. Sen sijaan Irina oli jo tuolloin vahvasti sovittelija, sielläkin missä häntä ei kaivattaisi. Yhä jos tunnelma muuttuu erikoiseksi, Irina aistii sen.

– Olen ollut kiltti. Lisäksi lapsena paras ystäväni oli tosi räjähtävä. Sitä oli hirveää katsoa vierestä, että millä tavalla hän puhui äidilleen. Itse uskalsin kiroilla ensimmäisen kerran aikuisena.

Terapiassa hän ei sen sijaan ole koskaan käynyt, vaikka myöntääkin, että syytä olisi varmasti ollut.

– Meinaamisen tasolle on sekin jäänyt. Olisi tärkeää oppia puhumaan ja sanoittamaan tunteitaan eikä pelätä sitä, että mitä jos mä olen nyt vaikea.

Irina on kokenut virkistävänä, että esikoistytär on tahdiltaan nopeatempoinen.

– Hän on aivan erilainen kuin minä. Ovet paukkuvat, asiat räjähtävät. Sitten keskustellaan ja kaikki on taas hyvin. En ikimaailmassa pystyisi olemaan sellainen. Herra mun vereni, jokuhan voisi pahoittaa mielensä! Mutta olisi varmasti merkityksellistä löytää itsestään se räiskyntä, mikä pään sisällä on.

Toukokuussa Irinalla oli vuoden paras viikonloppu: perjantaina hän julkaisi uuden levyn, lauantaina vietti 50-vuotissynttäreitään ja sunnuntaina oli äitienpäivä.

– Synttärijuhlien perään on kyselty, mutta sen sijaan olin äitini kanssa kaksin reissussa Etelä-Ranskassa. Mieheni täyttää ensi vuonna 50, joten ehkä pidämme yhteiset 100-vuotisbileet.

Aviomies Henri on kiireinen omien menojensa kanssa, työpäivät hän viettää usein Helsingissä. Aina ei Irinakaan ole varma missä puoliso suhailee. Henrillä on esimerkiksi Moottoriliiton reissuja ympäri maailmaa, oman osansa lohkaisee kunnallispolitiikka, osan musajutut.

Irina on pitänyt yhtä vuodesta 1998 lähtien miehensä kanssa, mutta enää he eivät tee töitä yhdessä.

– Meillä on vahvasti omat elämät, mutta kun keväällä olikin vapaita viikonloppuja, aloimme tehdä yhdessä extempore-reissuja. Kävimme Lahden teatterissa, Temosilla pitsalla tai keksimme tekemistä ystävien kanssa.

Viidenkympin saavuttaminen panee Irinan miettimään hetkeksi.

– Onhan se puolet sadasta. Alle puolet on enää jäljellä. Minusta on älyttömän siistiä saada olla tämänkin ikäinen. En ole koskaan potenut mitään mahdotonta ikäkriisiä. Vain 30-vuotiaana kamppailin sen kanssa mitä naisella pitää olla tiettyyn ikään mennessä.

Nyt Irinan on helppo sanoa, että hän on saanut elämältä kaiken, mitä on halunnut. Siitä hän on myös kiitollinen. Jos vanhoilla albumeilla on kuultu kipuilua ja ärsytyspisteitä, uudella levyllä on havaittavissa seestymistä. Rankat vuodet ovat kääntyneet tasaisemmaksi onneksi, pahimmat epävarmuudet ja terävyydet ovat hioutuneet. Rakkaudellisissa kappaleissa Irina valitsee puolisonsa aina uudestaan.

Näin hän laulaa uuden levynsä kappaleessa Yli kaiken:

Niin se vaan nyt on, et mä oon sun Keskellä tän maailman sekoilun Läpi harmaimmankin arjen taistelun Yhä illalla, kun kotiin raahaudun

Niin, ja ostihan puoliso hänelle syntymäpäivälahjaksi ilmalämpöpumpun. Siitä huolimatta, että pitää niitä esteettisesti rumina. Nyt vaimo saa koota viileydessä itselleen rakkaita palapelejä etelään aukeavassa yläkerrassa, joka on aikaisempina kesinä ollut usein mallia sauna.

Irina ja Henri ovat olleet 27 vuotta yhdessä. Rinnalla on ihminen, jonka kanssa matka jatkuu. Ja sisällä onnen tunne siitä, että tässä ollaan edelleen.