Syytös lapsikaappauksesta vei Maaria Päivisen oikeustaisteluihin ja velkoihin – ”Yritin pitkään suojella lasta, ettei hänen tarvitsisi tietää mitään”

On perjantai ja kello kahta minuuttia vaille neljä, kun kotkalainen Maaria Päivinen saa viestin Helsingin hovioikeudesta. Hänen puolitoistavuotias lapsensa aiotaan palauttaa Islantiin. Lapsen isä on syyttänyt Maariaa lapsikaappauksesta.

Iskee paniikki. Valitusta ei ehdi tehdä, virasto menee kiinni kahden minuutin kuluttua. Eihän Suomessa kukaan tule hakemaan lasta kotoa, eihän? Maaria soittaa lakimiehelleen, joka sanoo, ettei ennen maanantaita tapahdu mitään.

Samana iltana ovikello käy. Vierailulle tulevan siskon sijaan ovella seisovat lastensuojelun työntekijä, nimismies ja poliisi. He ovat tulleet viemään lapsen.

Nyt heti.

Maaria Päivisen parisuhde islantilaisen miehen kanssa lähti menemään pieleen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Maaria oli muuttanut miehen luo Islantiin ja alkanut odottaa lasta. Hän oli vielä raskaana, kun hän hankki Suomesta itselleen asunnon.

– Yritin lähteä pariin kertaan, mutta sitten kuitenkin jäin. Olin saamassa ensimmäistä lastani. Ajatus perheestä sai jäämään, hän kertoo nyt kotonaan, pienen puutalon keittiön pöydän äärellä.

Maaria on kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hän on julkaissut useita romaaneja ja kaksi runokokoelmaa. Hän on myös äiti, jolla on useiden kymppitonnien velat entisen puolison kanssa käydyistä oikeuskiistoista.

Maaria kertoo, että kun lapsi oli syntynyt, puoliso antoi hänelle luvan muuttaa Suomeen. Vain runsas puoli vuotta myöhemmin vuonna 2017 hovioikeus katsoi, että Maaria oli vienyt lapsen Suomeen ilman virallista muuttolupaa lapsen isältä. Vielä samana iltana lasta tultiin hakemaan.

Maaria ei tänä päivänä tiedä, miksi viranomaiset menettelivät niin. Sen hän tietää, että siitä jäi valtava trauma lastensuojelua kohtaan. Pelko siitä, että jonain päivänä lapsi vain viedään.

– Asianajajani yritti selittää viranomaisille puhelimessa, että meillä on oikeus tehdä päätöksestä valitus. Viranomaiset vastasivat, että jos lasta ei saada nyt mukaan, hänelle tehdään kiireellinen huostaanotto.

Maaria sai puhuttua itsensä lapsen mukaan. Heidät kuskattiin samana iltana lasten ja nuorten vastaanottokotiin. Siellä vietettyjen päivien aikana Maaria soitteli lastensuojelupäällikölle niin monta kertaa, että tämä lopulta lakkasi vastaamasta puhelimeen.

– Olin aivan paniikissa ja tärisin.

Kun Maariaa syytettiin lapsikaappauksesta, hän pelkäsi menettävänsä lapsensa.

Lapsikaappauksella tarkoitetaan sitä, että alle 16-vuotias viedään ilman huoltajan lupaa pois vakinaisesta asuinmaastaan tai häntä ei palauteta sinne tapaamisoikeuden jälkeen. Lapsikaappaus on rikos.

Toiminnanjohtaja Tarja Räisänen Kaapatut Lapset ry:stä kertoo, että Suomessa lapsikaappausten määrä on vuosien aikana noussut hitaasti. Vielä huolestuttavampaa on se, että ratkaisemattomien lapsikaappaustapausten määrä on noussut selvästi viidessä vuodessa.

Viimeisimpien Kaapatut Lapset ry:n tilastojen mukaan kaapattuja lapsia on vuosina 2022 ja 2023 ollut yhteensä reilut 70. Vuoden 2023 vaihteessa ratkaisematta oli 47 lapsikaappaustapausta.

Oikeus- ja ulkoministeriöistä saatujen tietojen mukaan vuonna 2024 kaapattuna Suomesta ja Suomeen oli yhteensä noin 80 lasta. Keskeneräisiä tapauksia oli vuodenvaihteessa noin 35. Samasta perheestä kaapattuna voi olla useampi lapsi.

Osasyynä ratkaisemattomien tapausten lisääntymiseen on vuoden 2015 pakolaisaalto, joka toi Suomeen paljon pakolaisia, perheitä ja yksinäisiä miehiä etenkin Irakista.

– He kaappaavat lapsia Irakiin, eikä lapsia saada sopimuksilla takaisin. Jos aikuiset eivät pääse sovintoon, lapset jäävät maahan ainakin siihen asti, kunnes he aikuistuvat, Räisänen kertoo.

Kansainväliset huoltoriidat saattavat lisääntyä, kun monikulttuuriset liitot yleistyvät. Kahden kulttuurin liitoissa erot ovat selvästi yleisempiä kuin suomalaisissa monokulttuurisissa liitoissa. Räisäsen näppituntuma on myös se, että yhä useammin eron tullessa kiistellään lapsista.

Eräs asianajaja on esittänyt Tarja Räisäselle ajatuksen, että riitelyn taustalla on pettymys erosta. Kukaan ei mene avioon sillä ajatuksella, että eroaa kohta. On isot tunteet pelissä.

– Pettymys siitä, ettei liitto kestänyt ja kaikki unelmat kariutuvat, on niin raskas, että on pakko saada riita aikaiseksi. Kun ei voida riidellä siitä, kumpi on syyllinen, otetaan lapset välineeksi. Riitelemällä voidaan itsellekin selittää, miksi eroaa.

Räisäsen mielestä asianajajan ajatuksessa on järkeä. Viha on paljon energisoivampi tunne kuin suru. Suru lamauttaa. On paljon helpompaa olla vihainen kuin surullinen.

Haagin lapsikaappaussopimus on valtioiden välinen sopimus, jonka tarkoituksena on ehkäistä ja ratkaista kansainvälisiä lapsikaappauksia. Muun muassa Irak ja Iran eivät ole allekirjoittaneet tätä sopimusta. Venäjä on mukana sopimuksessa, mutta ei noudata sitä.

Sopimukseen kuulumattomiin maihin voidaan lähettää nootti ja toivoa paikallisilta viranomaisilta toimia asian edistämiseksi. Räisäsen mukaan käytännössä sillä ei ole mitään vaikutusta.

Haagin sopimusta noudattavien maiden välillä on virallinen prosessi lasten palauttamiseksi. Räisänen sanoo, että Suomessa Haagin sopimusta noudatetaan hyvin. Päätös tulee yleensä kuudessa viikossa ja se on täytäntöönpanokelpoinen.

Maaria Päivisen kohdalla katsottiin, että hän oli vienyt lapsen Suomeen ilman virallista muuttolupaa lapsen isältä. Hovioikeus velvoitti Maarian palaamaan Islantiin. Siellä ei vaan ollut mitään, mihin palata.

Maaria yrittää välttää katkeroitumista. Ennen hän yritti olla täydellinen äiti. Epäilykset ja epävarmuus iskevät toisinaan.

Lasten ja nuorten vastaanottokodista Maaria saatettiin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Hänen piti mennä määrätyllä autokyydillä, joten Maarian äiti ajoi perässä lentokentälle voidakseen sanoa hyvästit.

Islannissa Maariaa odottanut ystävä soitti ja kertoi, että entinen puoliso odottaa Reykjavíkissä lentokentän aulassa. Maaria kertoo pelänneensä, että menettää lapsensa siltä seisomalta.

– Islantiin laskeuduttuani menin lentokenttäpoliisin luo ja kerroin pelkääväni. He saattoivat minut jostain takakautta turvakotiin. En ollut koskaan ajatellut kuuluvani turvakotiin.

Ajastaan turvakodissa Maaria muistaa lohduttomuuden ja tunteen siitä, että aika ei etene. Väkeä oli kaikenlaista. Toisinaan asukkaat riitelivät keskenään.

Hyviä muistoja on kahdesta äidistä, joiden kanssa hän ystävystyi ja jotka opettivat hänet taas nauramaan. Heistä tuli Maarian turvakotiperhe. Maaria myös tajusi, että vaikka hän oli lamaantunut ja paniikissa, hän ei ollut hullu, vainoharhainen, vajaaälyinen tai huono äiti.

Maaria vietti islantilaisessa turvakodissa lopulta kymmenen kuukautta. Sinä aikana lapsen huoltajuutta yritettiin sovitella ja sitten mentiin käräjille. Tuomio tuli juhannusaattona 2018.

– Sain yksinhuoltajuuden. Se oli paras päivä ikinä lapsen syntymän jälkeen.

Ratkaisussa todetaan, että Maaria Päivisen lapsi on ollut koko lyhyen elämänsä äidin hoivissa ja äidistä erottamalla hän kokisi suuren henkisen trauman. Turvakodista oli lausuttu, että Maaria hoitaa tehtävänsä äitinä mallikkaasti. Oikeus katsoi, ettei yhteishuoltajuus käy päinsä, koska vanhempien keskinäinen sopiminen ei onnistu. Apu on nähnyt oikeudenratkaisun.

Yksinhuoltajuus on Suomessa hyvin harvinainen ja vaikea saada. Tarja Räisänen sanoo, ettei Kaapatut Lapset ry suosittele yksinhuoltajuuden hakemista, vaan yhteisymmärrykseen pyrkimistä.

– Jokainen voi kuvitella miltä tuntuu, jos menettää oman lapsensa huoltajuuden.

Jos sovintoon ei päästä, sovittelua voi hakea tuomioistuimelta. Silloin paikalla on tuomari ja lapsen edun vaalija, esimerkiksi lastenpsykologi, vanhemmat ja mahdollisesti heidän avustajansa. Joskus juristien mukaantulo jo lisää vastakkainasettelua, Räisänen sanoo. Jotkut juristit pyrkivät sovintoon, mutta on sellaisiakin juristeja, joille voitto on tärkein.

Jos sovittelu ei tuota tulosta, lähdetään käräjäoikeuteen. Käräjillä vastakkainasettelu on väistämätön.

– Siellä pitää kuvata itsensä mahdollisimman hyvänä ja toinen mahdollisimman huonona. Vanhemmat puhuvat, kumpi voitti jutun, mikä on kauhea ajatus. Kumpikaan ei voita lasta.

On tavallista, että jompikumpi vanhemmista valittaa hovioikeuteen. Usein asiaa ei oteta tutkittavaksi. Jonkin ajan kuluttua päätökseen tyytymätön vanhempi voi viedä asian uudestaan käräjille.

– Tällainen kierre voi jatkua vuosia ja viedä kymmeniätuhansia euroja, koska periaatteessa molemmat vanhemmat maksavat omat oikeudenkäyntikulunsa. Monet oikeusturvavakuutukset ovat irtisanoutuneet huoltokiistoista, Räisänen sanoo.

Maaria kirjoitti kirjan huoltokiusaamisesta, koska hän halusi antaa ilmiölle äänen.

Jos toisella on niin pienet tulot, että hän saa ilmaista oikeusapua, voi suurempituloista vanhempaa haastaa käräjille taloudellista kiusaa tehdäkseen. Räisänen sanoo, ettei tämäntyyppisestä kiusaamisesta ole olemassa tilastotietoa, mutta näin vanhemmat väittävät tapahtuvan.

– Joskus se näyttääkin kiusanteolta, kun haetaan käräjäoikeudessa päätöstä mitättömistä asioista. Sehän aiheuttaa haastetulle hirveää stressiä.

Kiusaa voi tehdä lastensuojeluilmoituksillakin. Räisänen sanoo, että lastensuojeluilmoitus täytyy tehdä, jos lapsesta herää huoli. Ilmoitukset voivat kuitenkin olla täysin perättömiä, esimerkiksi väitteitä siitä, että toinen vanhempi pahoinpitelee.

Viranomaiset kuulevat aina lapsia. Oikeustapauksiin voi liittyä olosuhdeselvitys molempien vanhempien kotona. Prosessit rasittavat niin vanhempia, lapsia kuin viranomaisiakin.

– Lapset voivat olla aivan kyllästyneitä, että pitääkö taas selittää. Vanhemmat voivat yrittää vaikuttaa lapseen, että sano siellä sitten näin ja noin. Siitä voi tulla koko elämän kattava, ehkä monen vuoden show.

Maaria Päivisen välejä entiseen puolisoon ei voi korjata enää mikään. Hän on ollut seitsemän vuoden aikana oikeudessa yhdeksän kertaa sekä Suomessa että Islannissa. Hän kokee joutuneensa huoltokiusatuksi.

Maaria kertoo, että huoltajuuden lisäksi hän on joutunut perusteetta oikeuteen siitä, ettei olisi antanut korona-aikana lapsen tavata isäänsä, sekä kunnianloukkauksesta.

Maaria nostaa keittiön pöydälle paksun nivaskan kirjekuorissa olevia papereita. Ylhäällä on lisää, hän toteaa sivumennen. Pinossa on tuomiolauselmia, Kelan papereita ja muita viranomaisdokumentteja islanniksi ja suomeksi.

Maaria kertoo, että velkaa on noin 50 000 euroa. Pankin lisäksi lainaa antoivat omat vanhemmat. Oikeuskuluihin on tähän mennessä yhteensä mennyt yli 100 000 euroa.

– Kun ihmiset yleensä säästävät lomamatkoihin tai johonkin hankintaan, minä olen vuosikaudet säästänyt vain oikeuskuluihin.

Jos on pitkään hiljaista, hän ei enää erehdy uskomaan, että ehkä asiat paranevat. Hän ajattelee, että se on hiljaista myrskyn edellä.

Maaria tietää, että jonain päivänä lapsi tulee kysymään, mikä hänen romaanistaan on totta. Maaria aikoo luottaa siihen, että lapsi osaa erottaa oikean väärästä.

Toisinaan Maaria tuntee syyllisyyttä, häpeää ja epävarmuutta. Mitä pahaa tein entisessä elämässä, että ansaitsin tämän? Miten näistä asioista voi puhua lapselle?

– Yritin pitkään suojella lasta, ettei hänen tarvitsisi tietää mitään. Pyrin olemaan täydellinen äiti, mutta eihän siitä tule mitään. Nyt haluan olla sellainen äiti, johon lapsi voi aina luottaa.

Lapsensa kanssa Maaria käy lähimetsässä kävelyillä ja kiipeilemässä. Toisinaan lapsi pyytää äidiltään, voitaisiinko pitää yhteinen lukupäivä. Viime aikoina yhdessä on luettu Harry Pottereita. Perjantaisin ehkä syödään pitsaa.

Maaria haaveilee siitä, että pistää oikeuspaperipumaskan palamaan, kun lapsi täyttää 18. Ennen sitä ei uskalla.

Maaria nostaa kyynärpäänsä pinon päälle. Tässä kaikessa on yksi tärkeä syy, miksi hän halusi kirjoittaa kirjansa Lastani et vie (Aula & Co 2025). Ei pelkästään omien kokemusten vuoksi, vaan siksi, että huoltokiusaamisesta ei puhuta. Vanhemmat ovat ottaneet Maariaan somessa yhteyttä ja kertoneet omista huoltokiusaamiskokemuksistaan.

Kirja julkaistaan huhtikuussa. Se on fiktiivinen romaani, mutta pohjautuu Maarian kokemuksiin ja tunteisiin. Kirjoittamisprosessi oli raskas. Sitä ennen Maaria luuli – pelkäsi – ettei osaa enää kirjoittaa, ettei pysty. Vaikka hän oli käynyt kaikki kokemuksensa läpi terapiassa, vasta kirjan kirjoittaminen poisti lopullisen puristuksen rinnasta.

Seitsemän vuoden ajan Maaria on koko ajan pelännyt jotakin. Pelosta hän ei usko koskaan täysin pääsevänsä. Sen hän on kuitenkin päättänyt, etteivät velat saa määrittää hänen loppuelämäänsä.

Virka äidinkielen opettajana innosti ennen, mutta hiljattain hän irtisanoutui. Kirjoittamiseen hän on saanut apurahaa, ja opettajan sijaisuuksia on aina tarjolla. Raha-asiat järjestyvät jotenkin, Maaria uskoo.

– En halua käydä töissä sen takia, että saan maksettua velkaa, joka ei ole omaa syytäni.

Hänellä on muitakin haaveita. Pitkästä aikaa, koska aiemmin ei jaksanut tai ehtinyt. Hän haaveilee siitä, ettei posti kantaisi kotiin enää yhden yhtä haastetta.

– Että laskeutuisi rauha.