Apu Juniori

Miten koronakevät on sujunut? – Lapset kertovat: "Kun tää on ohi, lähetän iskän töihin"

Miten koronakevät on sujunut? – Lapset kertovat: "Kun tää on ohi, lähetän iskän töihin"
Koronaviruksen takia olemme joutuneet elämään poikkeuksellisissa oloissa jo vuoden. Lapset eri puolilta Suomea kertovat, miten on mennyt.
Julkaistu: 28.3.2021
– Kun korona keväällä tuli ja siirryttiin etäkouluun, se tuntui jännittävältä ja uudelta. Otin tilanteen ihan rennosti. En ole oikeastaan joutunut luopumaan mistään tärkeästä, mutta kyllä tämä saisi jo loppua. Vaikka maskista on hyötyä, sen käyttäminen koulussa ahdistaa. Seuraan koronatilannetta ja luen uutisia. Vähän jännittää, miten uuden virusmuunnoksen kanssa käy.
Osmo, 12, Nilsiä
– Poikkeusaika on ollut ärsyttävää, kun ei ole voinut aina nähdä kavereita ja on pitänyt pysyä etäällä kaikista. Sekin on ollut harmi, kun välillä en ole päässyt posliinimaalaukseen. Meidän koko luokka joutui karanteeniin sen jälkeen, kun oltiin retkellä, missä taksikuskilla oli korona. Silloin tuntui vähän erikoiselta, kun tiesi, että on voinut saada tartunnan. Ei mua silti pelottanut.
Áile, 9, Inari
"Kun tämä on ohi, järjestän bileet, joihin tulee enemmän vieraita kuin mun koko luokalla on oppilaita. Sitten syödään juustonaksuja, leikitään ja kuunnellaan mun tekemää biisiä 'Korona on ohi, ei enää kiinnosta'."
Emma
– Kiva, kun koulussa saa muutakin kuin äidin tekemää ruokaa.
Stella, 11.
– Korona on ihan törkeen tyhmä. Mun synttärit peruttiin sen takia. Kavereille ei voi mennä yökylään. Pitää pestä koko ajan käsiä. Kaupan käsidesit haisee niin pahalle, että haju menee syvälle nenään. Kun tämä on ohi, järjestän bileet, joihin tulee enemmän vieraita kuin mun koko luokalla on oppilaita. Sitten syödään juustonaksuja, leikitään ja kuunnellaan mun tekemää biisiä ”Korona on ohi, ei enää kiinnosta”.
Emma, 9, Kangasala
– Kun tää loppuu, niin lähetän iskän töihin.
Nuutti, 11.
– Suomessa jännitti, sairastunko mä tai joku läheinen koronaan. Me muutettiin kevääksi Espanjan Mijakseen ja täällä jännittää vähemmän, koska en käy juuri missään, en edes koulussa, koska käyn kotikoulua. Korona on opettanut mut pesemään käsiä. Pesen kädet aina, ihan sama, mistä tulen. Tätä aion jatkaa, etten saa jatkossa muitakaan viruksia.
Tiitus, 13, Muurame / Mijas, Espanja
– Poikkeusaika on ollut siksi tylsää, että ei ole ollenkaan kaverisynttäreitä eikä uimahalliin voi mennä. Se on kuitenkin mukavaa, että ollaan paljon yhdessä perheen kanssa ja että olen saanut kauniita kangasmaskeja.
Lyydia, 8, Hämeenlinna
"Etäkoulu on ollut kivaa, koska on voinut tehdä tehtävät omassa tahdissa ja lopettaa koulupäivän heti, kun on saanut hommat tehtyä."
Minea
– Korona on alkanut turhauttaa. Ei voi mennä minnekään. Aina on samat seinät, samat ihmiset, samat hajut ja päivät on aika samanlaisia. Paitsi viikonloput. Silloin saa herkutella ja ottaa rennosti. Onneksi on kivoja kavereita!
Zozo, 10, Helsinki
– Harrastan cheerleadingia ja koronan takia esitykset on peruttu eikä ole voitu tehdä esimerkiksi nostoja ja akrobatiaa edes harjoituksissa. Se harmittaa. Etäkoulu on ollut kivaa, koska on voinut tehdä tehtävät omassa tahdissa ja lopettaa koulupäivän heti, kun on saanut hommat tehtyä.
Minea, 9, Lieto
– Olisi kivaa, jos saisi nähdä enemmän isovanhempia.
Inari, 9
– Koulut ovat täällä olleet kiinni joululomasta asti ja olen päivät kotona kaksin pikkuveljen kanssa. Vanhemmat käy töissä. Kotona on ollut rauhallista tehdä koulutöitä ilman luokan melua. Perheen kanssa on ollut tavallista enemmän aikaa, mikä on ollut tosi kiva juttu. Toivon kuitenkin, että päästäisiin jo kohta takaisin kouluun ja elämä muuttuisi normaaliksi.
Arno, 13, Lontoo, Iso-Britannia
"Etäkoulu oli kauheaa, itkisin ja huutaisin, jos se tulisi takaisin. Kun korona loppuu, menen teatteriin ja katsomaan leffoja ja kavereille yökylään."
Saima
– Ärsyttävintä on ollut harrastusten peruuntuminen. Sellon soitto, orkesteri ja sirkus ovat jo alkaneet uudestaan, mutta kiipeily on ollut vielä tauolla, koska Kuopion alueella on ollut aika paha koronatilanne. Se vähän pelottaa, että sairastuisin koronaan ja tartuttaisin jonkun toisen tai moni joutuisi tavallaan mun takia karanteeniin.
Viljami, 8, Kuopio
– Korona pilaa kaiken. Etäkoulu oli kauheaa, itkisin ja huutaisin, jos se tulisi takaisin. Kun korona loppuu, menen teatteriin ja katsomaan leffoja ja kavereille yökylään. Haluaisin matkustaa Jyväskylään, Lontooseen ja New Yorkiin.
Saima, 8
– Eniten koronassa ottaa päähän se, että mun balettiluokka harjoitteli Pähkinänsärkijää ihan superpaljon ja superkauan, yli viisi kuukautta, ja meidän piti esiintyä isolla näyttämöllä ammattilaisten kanssa, mutta kaikki esitykset peruttiin.
Maija, 11, Helsinki
Kommentoi »