Voiko elämä pienellä paikkakunnalla käydä henkisesti ahtaaksi muualta muuttaneelle? Mitä jos oma maailmankuva on ristiriidassa muiden maailmankuvien kanssa? Muun muassa tällainen kysymys mielessäni tein haastatteluja Pienen kylän suuret suhteet -podcastiin. Kysymys oli lähtökohtaisesti väärin muotoiltu.

Haastattelin kahta Inariin muuttanutta eli muualta tullutta. Iloksenne voin kertoa, että molemmat vaikuttavat sopeutuneen Inariin mainiosti. Ymmärrän heitä. Alueen luonto on ainutlaatuista ja sen suojeleminen voi olla jopa syy muuttaa paikkakunnalle.

Toinen haastateltavistani on asunut Inarissa liki neljännesvuosisadan, toinen vasta yhden talvikauden yli. Minäkin olen muuttanut muualta nykyiseen kotikaupunkiini Rovaniemelle. Aikajanalla asetun haastateltavieni välimaastoon: olen asunut Rovaniemellä 16 vuotta. Sopeutuminen on edelleen käynnissä.

Viime vuosina meistä Lappiin muuttajista on uutisoitu paljon. Aiheesta on tehty jopa tv-sarja Unelma Lapista, jonka nimessä kiteytyy hyvin Lapin ulkopuoleisen Suomen romantisoiva katse. Silti me etelästä pohjoisemmaksi muuttaneet edustamme muuttoliikkeessä vähemmistöä.

Lappi-uutiset herättävät ristiriitaisia tunteita. Niiden kautta välittyy kuva kiireettömästä arjesta, jossa lähinnä retkeillään. Sääkin on aina hyvä. Tällaisella romanttisella Lappi-katseella on pitkät historialliset juuret, mutta omaa kokemustani se ilmentää huonosti. Ilmastonmuutoksen seurauksena tammikuussa saattaa sataa vettä (se jos mikä on masentavaa) ja työt vangitsevat täälläkin pitkiksi ajoiksi sisätiloihin.

Haastateltavani Sami Puolamaa löysi oman viiteryhmänsä lähes välittömästi Saariselälle muutettuaan. Työkaverit muodostavat tiiviin yhteisön, sillä kaikkien elämäntilanne ja kiinnostuksen kohteet ovat samankaltaisia. Toinen haastateltavani Maiju Pyykkö on opetellut jopa paikallisen kielen, inarinsaamen.

Mutta mikä on paikkakunnan asukasluvun merkitys sopeutumiselle ja oman paikan löytymiselle?

Työ, opiskelupaikka, harrastukset tai vaikkapa aktivismi tarjoavat luonnolliset olosuhteet tutustua ihmisiin. Henkilökemia on tietenkin paljon enemmän kuin pelkkä kiinnostus samaan aiheeseen, mutta silti maaperä oman sosiaalisen kolon löytymiselle on hedelmällinen.

Yhteisöllisyyden tunne on aliarvostettua. Sen katoaminen on todellinen yhteiskunnallinen ongelma, johon oikein kukaan ei vielä ole tarjonnut minkäänlaista ratkaisua. Ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä ympärilleen riippumatta siitä, minkä kokoisella paikkakunnalla he asuvat. Siksi pienen paikkakunnan henkisen ilmapiirin epäilyn sijaan fiksumpaa onkin kysyä, miten ympärilleen löytää ne oikeat ihmiset, joiden kanssa hengailla.

Oman sosiaalisen kolon löytyminen vaatii myös hippusen onnea. Jos ihmisten oman henkisen kodin lisäksi haaveilee vielä urbaanin kaupungin sykkeestä, ei kannata muuttaa Lappiin.

Kuuntele myös podcastin muut jaksot!