Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
80 vuotta Lapin sodan päättymisestä

”Olemme suunnitelleet tätä jo Tuntemattomasta sotilaasta saakka” – Aku Louhimies tekee suurelokuvan Lapin sodasta

Ohjaaja Aku Louhimiehen seuraava elokuva käsittelee Lapin sotaa. Elokuva kuvataan kokonaisuudessaan Suomessa, mukaan lukien Oulu ja Lappi. Haastattelimme Louhimiestä, kirjailija Antti Tuuria ja tuottaja Andrei Alénia siitä, miksi Lapin sodasta halutaan nyt tehdä elokuva.

24.4.2025 Apu

Aku Louhimies, 56, suuntaa katsettaan katsojaennätyksiä lyöneen Konflikti-suursarjan jälkeen tuttuun aihepiiriin. Sota ei jätä elokuvaohjaajan mieltä rauhaan.

Louhimies kumppaneineen julkistaa kansallisen veteraanipäivänä 27. huhtikuuta kunniaksi seuraavan jättihankkeensa. Kyseessä on suurelokuva Lapin sodasta, nimeltään Lapin sota.

Elokuva perustuu vapaasti Antti Tuurin vuonna 2012 ilmestyneeseen kirjaan Rauta-antura.

– Olemme Antin kanssa työstäneet tätä projektia jo pitkään. Minulle tämä on valtava kunnia. Olen aina ihaillut Antin tapaa kirjoittaa.

Lapin sota -elokuvan kuvaukset alkavat ensi syksynä. Elokuva tulee nimensä mukaisesti seuraamaan Suomen viimeisimmän sodan tapahtumia. Tarinan keskiössä on joukko nuoria suomalaisia sotilaita ja saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleita naisia.

– Elokuva kuvataan kokonaisuudessaan Suomessa, mukaan lukien Oulu ja Lappi, Louhimies sanoo.

– Meille on erityisen tärkeää olla historiallisesti tarkkoja, kuvata elokuvaa oikeilla tapahtumapaikoilla ja saada mukaan myös paikallista osaamista, Louhimies kertoo.

Miksi juuri Lapin sota kiinnostaa Louhimiestä elokuvantekijänä?

– Koska se on suurelta osin tuntematon sota. Suomi oli haastavassa tilanteessa syksyllä 1944. Neuvostoliitto asetti rauhanehdoksi muun muassa sen, että noin 220 000 saksalaista oli ajettava pois Suomesta tai vangittava ja lähetettävä Neuvostoliittoon. Saksalaisille, joita oli Pohjois-Suomessa kaksi kertaa enemmän kuin Lapin läänin asukkaita, tämä ei tietenkään sopinut. Lopulta oli käännettävä aseet kohti entisiä aseveljiä. Monin paikoin, esimerkiksi Torniossa, käytiin raskaita taisteluja. Kaikki eivät päässeet kotiin. Eikä itsenäisyys tullut ilmaiseksi.

Minulle tämä on valtava kunnia

Kirjailija Antti Tuuri, 80, on mielissään hänen ja Louhimiehen uudesta yhteistyöstä.

– Olemme suunnitelleet tätä jo Akun Tuntemattomasta sotilaasta saakka. Kirjani ja elokuva käyttävät pohjana kauhavalaisen maanviljelijä-enoni, sotamies Yrjö Koiviston muistoja.

Tuurin mukaan hänen edesmennyt enonsa oli teknisesti huippulahjakas.

– Yrjö opetteli käyttämään omatoimisesti sinkoa, päätyen tuhoamaan sillä useita venäläistankkeja. Enoni oli luonteeltaan vaatimaton mies: hän ei koskaan kertonut meille saaneensa 4. luokan Vapauden ristiä sotilasansioistaan.

Millaisia odotuksia elokuvasta Tuurilla on?

– Oman työni käsikirjoittajana on nyt tehty. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan tulevaa elokuvaa.

Antti Tuurin työhuoneella kokoontuvat kirjailija Tuuri, tuottaja-näyttelijä Andrei Alén ja ohjaaja Aku Louhimies.
Projekti kiinnostaa myös kansainvälisesti, etenkin saksalaisilta on tullut positiivista palautetta

Louhimiehen tuottajakumppani Andrei Alén, 44, näkee projektissa eeppisen sotaelokuvan aineksia.

– Projekti kiinnostaa myös kansainvälisesti. Etenkin saksalaisilta on tullut positiivista palautetta. Visuaalisesti elokuvasta tulee näyttävä. Varmasti monessa suhteessa Akun Tuntemattoman sotilaan kokoinen ja oloinen elokuva. Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä tästä mahdollisuudesta. Myös muun muassa Puolustusvoimat tukee hanketta, Alén paljastaa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt