Lapin kevättalvi – Kilometrin korkeusero tuntuu kuin olisi tuhat kilometriä pohjoisemmassa
Kevättalvella, auringon jo noustessa korkealle, voi kokea tunturiluonnon kaikessa äärimmäisyydessään. Tunturien laella on omanlaisensa maailma. Ilmasto ja lajisto on siellä erilainen kuin alempana.
Ei ihme, että kevättalvi on suosittua aikaa Lapin-matkailussa. Silloin aurinko nousee jo korkealle ja päivä on pitkä, mutta lunta riittää yhä.
Viime maaliskuussa lähdin ystävieni kanssa Kilpisjärvelle, Suomen käsivarren perukoille. Olin kuullut, että Saanan laella olisi hyvät mahdollisuudet nähdä kiirunoita.
Nousu Saanalle alkaa Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Polku vie kohti korkeuksia. Järven pinta näkyy jatkuvasti kauempana alapuolella. Tunturikoivikko harvenee askel askeleelta. Pian tullaan puuttomalle tundralle.
Korkeuseroa tunturin juurelle on yli puoli kilometriä. Tuntuu siltä, kuin tarkkailisi maisemia lentokoneesta. Samalla katseella näen kolmen valtion alueelle. Suomen puolella olevien Mallan luonnonpuiston laakeiden tuntureiden takana kohoavat Ruotsin ja Norjan vuoristomaiset huiput.
Saanatunturin pöytämäinen lakialue on laaja. Linnuilla on hyvä suojaväri. Kiirunoiden tähyily tuntuukin neulan etsimiseltä heinäsuovasta.
Parin tunnin kuljeskelun jälkeen tärppää. Saanan lippamaisen jyrkänteen juurella lumen alta kaivelee syötävää kymmenen valkoisen kanalinnun parvi. Onpa hienoa nähdä tämä erikoinen lintulaji sen erikoisessa elinympäristössä!
Lappi on enimmäkseen tasaista metsä- ja suomaata. Vain siellä täällä on puurajan yläpuolelle kohoavia maastonkohtia, jotka tunnetaan nimellä tunturit.
Suomessa on tundraa vain tuntureilla. Merenpinnan tasossa koko Lappi kasvaisi metsää.
Korkeus merenpinnasta vaikuttaa ilmastoon jopa enemmän kuin se, miten etelässä tai pohjoisessa ollaan. Karkeasti laskettuna sadan metrin nousu tarkoittaa samaa, kuin jos siirryttäisiin merenpinnan tasossa sata kilometriä pohjoiseen.
Kilometrin korkeusero siirtää ilmastomaantieteellistä sijaintia pohjoiseen jopa tuhat kilometriä. Esimerkiksi Suomen korkeimpiin tuntureihin kuuluvan Saanan (1 029 metriä) laella vallitsee periaatteessa yhtä kylmä ilmasto kuin Huippuvuorilla.
Käytännössä asia ei tietenkään ole näin suoraviivainen, sillä meren läheisyys, merivirrat ja muut tekijät vaikuttavat paikalliseen ilmastoon. Nyrkkisääntö kuitenkin pätee: tunturin laella on huomattavasti ankarampi ilmasto kuin sen juurella.
Tähänkin sääntöön tuntuu olevan poikkeuksia: laaksossahan vasta kylmää onkin. Esimerkiksi kun olen kiirunaretkelläni Saanan laella, auringonpaisteen vaikutuksesta minulle tulee hetkellisesti jopa hiki.
Tunturin laella voi olla jopa parikymmentä astetta lauhempaa kuin tunturin juurella.
Kun illan pimentyessä laskeudun alas Kilpisjärven rantaan ja ryhdyn kuvaamaan tuntureiden yllä leiskuvia revontulia, varpaani ja sormeni alkavat yhtäkkiä paleltua huolestuttavasti.
Lämpömittari kertoo syyn: elohopea on puolessa tunnissa laskenut 28 pakkasasteeseen, vaikka vielä hetki sitten tunturilla oli tuntunut lähestulkoon lämpimältä.
Kuten kuumailmapallojen toiminnasta tiedetään, lämmin ilma on kevyempää ja pyrkii nousemaan ylöspäin. Vastaavasti kylmä ilma on raskaampaa, eli tiheämpää. Siksi kylmyys painuu alas laaksoihin. Tunturin laella voi olla jopa parikymmentä astetta lauhempaa, kuin tunturin juurella.
Tämäkään paikallinen, joskin toistuva ilmiö ei poista sitä periaatetta, että mitä ylemmäs merenpinnasta noustaan, sitä kylmemmäksi vuotuinen ilmasto käy.
Suomen Lapissa metsäraja menee suunnilleen 400–500 metrissä, eli sen yläpuolella ei kasva metsää. Vänkkyröitä tunturikoivuja kyllä kituuttelee tätäkin ylempänä, mutta korkeimpien tuntureidemme laet ovat täysin puuttomia.
Tämä näkyy jo eteläisimmillä suurtuntureilla Pelkosenniemen ja Sodankylän alueella, jossa jyhkeä Pyhä-Luoston tunturiketju nousee paljaslakisena satoja metrejä ympäröivän maaston yläpuolelle. Siellä on kiirunan ja muiden tunturilajien koti.
Saariselkä ja Kilpisjärvi ovat puolestaan laajoja ylänköalueita, joissa koko maisema – eivät vain tunturien laet – on satojen metrien korkeudella merenpinnasta.
Tutkimusten mukaan metsäraja on siirtymässä nykyistä ylemmäksi ja pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä.
Puuraja siirtyy, koska lämpötila nousee, kasvukausi pitenee ja sademäärät muuttuvat puiden kasvua ja uudistumista suosiviksi.
Kilpisjärven tuntureiden puurajalla kasvaa koivu, kun taas idempänä Lapissa metsänraja muodostuu kuusista ja männyistä Siperian tapaan. Lehtipuiden esiintyminen puurajalla johtuu siitä, että Kilpisjärvellä meri on lähellä, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.
Erään tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen 0,6 asteella aiheuttaa metsärajan nousua noin sata metriä. Tätä menoa Suomessa metsäraja voisi siis nousta tunturialueilla 350 metriä kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että avoimen tunturipaljakan pinta-ala vähenisi olemattomiin, varsinkin eteläisimmillä tunturialueillamme.
Tunturit ovat kuin saaria metsä- ja suomeressä. Puurajan nousua voi verrata merenpinnan nousuun siinä mielessä, että veden noustessa saaret häviävät ennen pitkää näkyvistä.
Jos Suomen tunturit metsittyvät ylös asti, niiden lakialueisiin sopeutuneilla eläimillä ja kasveilla ei ole paikkaa, mihin siirtyä. Ylemmäs ei pääse eikä myöskään pohjoisemmaksi, sillä Jäämeri tulee vastaan.
Tunturien puuttomilla lakialueilla on aivan omanlainen kasvi- ja eläinlajistonsa.
Mikäli tunturipaljakka metsittyy, ovat kiirunan lisäksi vaarassa kadota myös naali, tunturisopuli, tunturipöllö ja tunturihaukka. Kasveista vaarassa ovat jääleinikki ja kiirunankello. Metsittymisessä menetettäisiin siis jotain todella ainutlaatuista.
