Sukunimiä on ollut Itä-Suomessa vuosisatoja, mutta Länsi-Suomessa vain reilut sata vuotta

Sukunimi on nimistä virallisin. Itsellänikin on lisäksi kaksi etunimeä, mutta jos vain yhdellä nimellä pitää pelata vaikkapa asiakirjoissa, se nimi on Heikkinen. Mutta vielä reilu sata vuotta sitten kaikilla ei edes ollut sukunimeä.

Sukujuureni ovat itäiset. Niin on sukunimenikin. Joskus kuulee sellaisenkin yleistyksen, että kaikki -nen-päätteiset sukunimet ovat itäsuomalaisia. Näin ei sentään ole.

Sukunimien käyttö on kuitenkin Suomen alueella historiallisesti nimenomaan itäinen muoti. Läntisessä Suomessa maaseudun väellä ei vielä 1800-luvulla välttämättä ollut lainkaan sukunimeä.

Oma lukunsa ovat säätyläiset, varsinkin aateliset, joiden sukujen nimet voivat olla vuosisatoja vanhoja. Suomen vanhin aatelissuku, Blåfieldit, sai nimensä jo 1476, kun Bengt Jönsson sai aateliskirjansa. Tuohon saakka Bengt oli ollut vain Jönsson, Jönsin poika.

Nykyisen Länsi-Suomen alueella isän- tai äidinnimi, patronyymi tai matronyymi, oli pitkään tapa kertoa sukulaisuudesta. Patronyymi on vaikkapa Mikonpoika. Ihmisillä oli myös liikanimiä ja monet Antit ja Pentit voitiin erottaa toisistaan myös talon- tai tilannimien perusteella. Kun ihminen muutti talosta toiseen, muuttui myös lisänimi.

Nykyisenkaltaisia sukunimiä ei läntisellä rahvaalla ilmeisesti juuri ollut. Siis sellaisia, jotka säilyvät sukupolvesta toiseen.

Kuten sanottu, aatelisten tilanne oli toinen, sillä rälssiin kuuluvilla oli sukunimet, ei tosin suomenkieliset. Myös huomattavilla porvareilla saattoi olla sukunimiä jo satoja vuosia sitten.

Erilaisten ammattien mukana saattoi tulla sukunimen kaltaisia lisänimiä. Osa niistä, kuten vaikkapa Suutari tai Seppä, on säilynyt nykyisiksi sukunimiksi saakka. Toisin kuin monessa muussa kielessä, ammateista johdetut sukunimet eivät kuitenkaan ole Suomessa yleisimpien nimien joukossa.

Myös sotilailla oli sotilasnimiä, näistäkin tuli joskus pysyviä sukunimiä. Sotilasnimet olivat Ruotsin vallan aikaan yleensä ruotsinkielisiä.

Jos nuori mies pääsi opiskelemaan papiksi, tapana oli ottaa latinankielinen nimi. Näin teki myös Mikael Olofsson eli Olavinpoika 1500-luvun alkupuolella Viipurissa. Hänestä tuli Mikael Agricola.

Itä-Suomessa rahvaskin käytti sukunimiä. Ensimmäiset alkoivat muodostua jo ehkä 1200-luvun lopulla. Itäsuomalaisista talonpoikaisnimistä esimerkiksi oma sukunimeni Heikkinen sekä nykyään Suomen yleisin sukunimi Korhonen olivat levinneet laajalle jo 1500-luvulla.

Näiden sukunimien takana arvioidaan olevan tietyn niin sanotun kantaisän nimen.

Selityksenä idän ja lännen eroille sukunimissä voi olla se, että lännessä ihmiset olivat kiinteämmin sidoksissa yhteen paikkaan kuin itäisen Suomen alueella. Idässä esimerkiksi kaskikulttuuri oli liikkuvampaa ja sukulaisuudesta piti pysyä perillä, vaikka asuinpaikat vaihtuivat.

Muutos saapui läntiseen Suomeen joskus 1800-luvun puolivälissä. Ihmiset alkoivat ottaa sukunimiä, joista itse asiassa aika moni oli -nen-päätteisiä. Nämä uudet nen-nimet johdettiin yleensä luonnonelementistä. Näin syntyi yksi yleisimmistä sukunimistä, Virtanen, joka siis on suhteellisen uusi sukunimi.

Suoraan vanhaan talonnimeen taas viittovat -la- tai -lä-päätteiset nimet, kuten Anttila tai Mikkola. Sukunimiksi muuntuneita paikannimiä taas on vaikkapa Myllymäki.

Sukunimettömyyden villit ajat päättyivät Suomessa vuonna 1921. Tuolloin tuli voimaan sukunimilaki, jonka mukaan kaikilla oli oltava sukunimi. Jos sellaista ei ollut, ihmisellä oli vuosi aikaa hankkia itselleen sellainen.

Uusia sukunimiä oli ehtinyt tulla jo 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa roppakaupalla, kun kansallistunteen elähdyttämät suomalaiset muuttivat vieraskielisiä nimiään suomenkielisiksi. Toinen vastaava aalto nousi vielä 1930-luvulla.

Tuolloin varmistui esimerkiksi se, että Suomen kymmenes presidentti oli nimeltään Ahtisaari eikä Adolfsen kun Martti Ahtisaaren isä Oiva suomensi sukunimensä. Samoihin aikoihin Gunnar Johanssonista tuli Somerjoki ja niinpä aikanaan tuli myös pojastaan Raulista, kun tämä vuoden 1947 elokuussa syntyi.

Lähteet: Kotus: Sukunimet, Miksi Heikkisessä on -nen ja Mattilassa -la?, Virtanen on pakkoraossa keksitty kopionimi – sukunimi kertoo paljon suvun historiasta, ”Otti oikean sukunimen”.

Mikä sinua askarruttaa? Mihin jännään kysymykseen tarvitset vastauksen? Laita sähköpostia osoitteeseen sammeli.heikkinen@a-lehdet.fi ja yritämme auttaa.