Lepää rauhassa Laila Hirvisaari – ”Mikä voimanpesä hän olikaan”, kirjankustantaja Leena Majander-Reenpää muistelee

Leena Majander-Reenpää on hetken hiljaa puhelimessa ja kertoo sitten jutelleensa Laila Hirvisaaren kanssa vain viikko sitten.

– Soitin hänelle syntymäpäiväonnittelut, hän täytti seitsemäs kesäkuuta 83 vuotta. Emme tavanneet koko pandemiavuoden aikana, mikä kuului hänen äänessään haikeutena. Laila kertoi korjaavansa uuden romaaninsa käsikirjoitusta, ja tietenkin hän kyseli yhteisten ystäviämme kuulumisia.

Kahden naisen, Laila Hirvisaaren, joka oli tuolloin vielä sukunimeltään Hietamies, ja Leena Majanderin ensikohtaaminen tapahtui syksyllä 1980 Otavan syyskauden avajaisissa.

Majander, 23-vuotias markkinointiassistentti, meni esittäytymään kirjailijalle, jonka tuotantoa hän tunsi. Lailan ensimmäinen romaani Lehmusten kaupunki oli ilmestynyt jo vuonna 1972.

– Sain vielä samana syksynä kutsun Lailan uudenvuodenjuhliin hänen kotiinsa Vuosaareen. Siellähän olivat kaikki Kylli-tädistä eli Kylli Koskesta alkaen, oli Kaija Aarikka, Arvi Lind ja moni muu tv:stä tuttu. Ja tietenkin Lailan veli Markku, johon minäkin tutustuin.

Leena Majander alkoi kutsua Markkua ”veljeni Markku”, kuten Laila aina häntä kutsui.

Laila haki vaikutteita romaaneihinsa milloin Pietarista, Pariisista, Kööpenhaminasta tai Tukholmasta. Matkat olivat myös lomamatkoja, jolloin käytiin taidemuseoissa ja shoppailtiin.

Lukijat rakastivat

Leena Majander oli Lailan kirjailijanuralla aluksi tukena markkinointipuolella, sitten kustantajana.

Hän näki, miten Laila kipuili romaaniensa saamasta kritiikistä ja toivoi viimeiseen asti arvostusta kirjailijana.

Lukijat rakastivat häntä, kirjallisuuskriitikot aina eivät.

– Hänellä oli trauma siitä. Rankat ja epäoikeudenmukaiset kokemukset huipentuivat kuitenkin vuonna 2011 Minä Katariina -romaanin Finlandia-ehdokkuuteen. Se merkitsi hänelle paljon.

Majander sanoo, että se, miten Lailan tuotantoa ei alkuun arvostettu, liittyy yleisemminkin siihen, miten lähtökohtaisesti naisten kirjoittamaa kirjallisuutta pidettiin mitättömänä.

– Saman ovat kokeneet Kaari Utrio ja Märta Tikkanen, ja miten upean ja tärkeän kaaren he ovatkaan suomalaiseen kirjallisuuteen jättäneet.

– Lailalla oli uskomaton, tinkimätön työnteon etiikka, ja hänen tuotantonsa laajuus ja monipuolisuus puhuvat puolestaan. Mikä voimanpesä ystäväni Laila olikaan, miten valtavan elämäntyön hän tekikään!

Yhteisillä ulkomaanmatkoilla Leena Majander näki, miten Laila haki vaikutteita romaaneihinsa milloin Pietarista, Pariisista, Kööpenhaminasta tai Tukholmasta. Matkat olivat myös lomamatkoja, jolloin käytiin taidemuseoissa ja shoppailtiin.

– Kannaksella tutustuimme talvi- ja jatkosodan reitteihin ja mukanamme oli myös professori Heikki A. Reenpää.

”Minulle tulivat tutuiksi hänen äitinsä Saimi, veli Markku, sisarpuolet ja tädit, Lailan tyttäret Kristiina, Eve ja Anu. Lailan otti kaikki syleilyynsä karjalaiseen tapaan, että 'myö ollaan kaikki samaa perhettä'.”

– Leena Majander-Reenpää –

Aito ystävyys on molemminpuolista

Työsuhde muuttui pian myös kahden naisten väliseksi vahvaksi ystävyydeksi, jota kesti yli neljäkymmentä vuotta.

Kaikki Lailan tunteneet tietävät, että jos sai paikan hänen sydämessään, se paikka oli pysyvä.

– Minulle tulivat tutuiksi hänen äitinsä Saimi, veli Markku, sisarpuolet ja tädit, Lailan tyttäret Kristiina, Eve ja Anu. Lailan otti kaikki syleilyynsä karjalaiseen tapaan, että ”myö ollaan kaikki samaa perhettä”.

Aito ystävyys ei ole yksipuolista. Laila otti omakseen Leena Majanderin perheen, tämän vanhemmat, sisarukset ja Leena Majanderin tyttäret.

– Hän järjesti minulle sellaisenkin yllätyksen, että hän omisti romaaninsa Siniset Viipurin illat ”Pikku ystävälleen Annille” eli tyttärelleni.

– Otavalaiset pitivät asian minulta salassa ja sain tietää siitä vasta kirjan tultua painosta.

– Ystävyyttämme kuvastaa myös se, että hän tuki minua työssäni kustantajana. Yleensä kustantaja tukee ja kuuntelee kirjailijaa, Leena Majander-Reenpää muistelee Lailaa.

Min' verran meissä on lempeä – sen verran meissä on iäistä

Yksityistä Lailaa oli kauniiden ristipistotöiden teko. Hän kirjaili vauvan rusetteineen lahjaksi vastasyntyneelle Annille ja toisen työn, jossa on iso kukkakori, lahjaksi Leena Majanderille ja tämän puolisolle Antti Reenpäälle.

– Ystävyyttämme kuvastaa myös se, että hän tuki minua työssäni kustantajana. Yleensä kustantaja tukee ja kuuntelee kirjailijaa.

Leena Majander tekee parhaillaan viimeisiä korjauksia omaelämäkertansa Kirjatyttö (Siltala) oikovedoksiin ja kertoo, että kirjassa on myös monta tarinaa Lailasta.

– Tunnen Lailan valtavan lämmön lähelläni. Ystävyytemme oli niin kokonaisvaltaista, ettei se ikinä unohdu.

Laila Hirvisaaren 80-vuotispäivän aikaan Avussa julkaistussa haastattelussa päivänsankari siteerasi tapaamisen lopuksi Eino Leinon Aurinkolaulua:

On monta uskoa päällä maan/Ja toinen toista kiittää/ Mut laulajilla yks usko on vaan/ Eliniäksi hälle se riittää/ Min’ verran meissä on lempeä/ Sen verran meissä on iäistä...