Apu

Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies: Täyttä oopperaa

Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies: Täyttä oopperaa

Mitä syntyy, kun kaksi naista ujuttautuu jalustalle nostetun Suomen kansallissankarin pään sisään? Ooppera miehestä, ihmisestä nimeltä Mannerheim.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Satu Nyström
Mainos

Alkusoitto. Kun kirjailija Laila Hirvisaari pirautti vuonna 2013 tyttärelleen kirjailija ja Avun toimittaja Eve Hietamiehelle ja ilmoitti, että nyt tehdään yhdessä ooppera Mannerheimista, tytär kieltäytyi.

Eve Hietamies luuli pari kuukautta, että ooppera pitäisi tehdä saman tien, heti seuraavaksi kesäksi.

– Minulle selvisi vasta hetken kuluttua, että Ilmajoen Musiikkijuhlat haluaa sen kesäksi 2017, Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan. Samana vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Mannerheimin syntymästä, itse asiassa kaksi päivää ennen oopperan ensi-iltaa, Eve Hietamies sanoo.

Laila Hirvisaarikin oli alkuun hieman kauhistunut, vaikka oli jo vuonna 1999 kirjoittanut Suomen Kansallisteatteriin näytelmän Mannerheimista, jonka housuihin pukeutui näyttelijä Tapani Perttu

– Kyse ei ollut huonosta itsetunnosta, vaan normaalista pakokauhusta ison aiheen ja työn äärellä, Laila Hirvisaari sanoo.

Kirjailijat päättivät aloittaa aivan alusta: he ajoivat Ilmajoelle katsomaan Lasse Lehtisen kirjoittamaa oopperaa presidentti Kekkosesta

– Paluumatkalla olimme ihan romahtaneita ja istuimme autossa hiljaa. Päällimmäinen tunne oli, ettemme pysty samaan.

He eivät maantietä kiitäessään vielä oivaltaneet, että libretto on oopperan kivijalka. Talon rakentamisen he saisivat jättää muiden käsiin.

Ensimmäinen näytös. Keväällä 2014 kirjailijat matkustivat ulkomaille kirjoittamaan librettoa. Eve Hietamies oli saanut ilmajokisilta hyvän ohjeen. 

– Kun sanoin heille, etten edes pidä oopperasta, he kehottivat tekemään sellaisen, josta pitäisin.

Äskeinen lause pitää lukea hietamiesmäisenä värittämisenä, sillä lapsuudessaan Eve kyllä katseli sujuvasti televisiosta Taikahuilua ja osasi melkein ulkoa Cavalleria rusticanan intermezzon, jota Laila kuunteli kirjoittaessaan.

– Luotin työhön ryhtyessämme siihen, että Laila tuntee oopperaa. Hän on sitä paitsi kirjoittajakaverina kävelevä tietosanakirja, joka tutustuu kulloiseenkin aiheeseensa perusteellisesti. Minä tunsin Mannerheimin Lailan kirjoista ja näytelmästä sekä muutamista elämäkerroista.

Äiti ja tytär alkoivat työstää librettoa ulkomaanmatkalla. Työpäivät alkoivat aamukahdeksalta ja loppuivat illansuussa. 

Yhteistyö sujuu heiltä loistavasti, ja jos riidellään, niin ei koskaan työasioista. Kirjoittamisesta kahteen pekkaan Hirvisaarella ja Hietamiehellä on kokemusta jo parin yhteistyön verran – he ovat aiemmin kirjoittaneet tv-sarjat Kirje isälle ja Tauno Tukevan sota.

– Aina hämmästellään, että miten äiti ja tytär kirjoittavat yhdessä. Miksi eivät kirjoittaisi! Me olemme Lailan kanssa pirun hyvä tiimi, ja meillä on samanlainen työmoraali, Eve Hietamies sanoo.

Ja Laila Hirvisaari jatkaa. 

– Minä käytän vilkkaana ihmisenä lauseeseen kahdeksan sanaa, Eve tiivistää sen toimittajana kolmeen. Puhumme tekeillä olevasta työstä paljon ja heitämme ideoita toisillemme.

He sanovat, että parhaat oivallukset syntyivät kirjoitusprosessin aikana.

Suurin inspiraatio leimahti kuitenkin ajomatkalla kylän kauppaan, kun Laila Hirvisaari näki pellolla keltaisia lyhteitä. Hän sai suorastaan huutokohtauksen, ja auto pysäytettiin. Idea oli niin hyvä, että kyyneleet nousivat melkein Eve Hietamiehenkin silmiin. 

Sitä, mistä oopperan kohtauksesta ja aariasta on kyse, he eivät paljasta.

Kirjailijat ovat syystä ylpeitä, he selvisivät libreton kirjoittamisesta!

Toinen näytös. Marsalkka Carl Gustaf Mannerheimia ei vielä yksikään taideteos, ei edes elämäkerta, ole selittänyt tyhjentävästi. Sitä eivät tee Laila Hirvisaari ja Eve Hietamieskään, sen he tiesivät toisella ulkomaan työmatkallaan keväällä 2015.

– Mannerheimia ei selätä kukaan. Ohjeita on sadellut matkamme varrella, mutta aika varhaisessa vaiheessa päätimme, ettemme puutu politiikkaan. Kahteen tuntiin ei mahduteta myöskään kaikkia niitä toivomuksia, joita kansallisen ikonin ympärillä on. Halusimme sukeltaa Mannerheimin pään sisälle ja löytää hänestä miehen, tuntevan ihmisen, Laila Hirvisaari selvittää.

Kirjailijat eläytyivät kohteensa elämänkokemuksiin ja miettivät, miten hän on niihin reagoinut, mitä tuntenut. He halusivat kuvata sellaista Mannerheimia, jota aiemmin ei ole kuvattu.

Ensimmäistä libreton versiota Eve Hietamies kuvaa niukaksi tarinaksi.

– Sitten avuksemme tuli oopperan ohjaava Tuomas Parkkinen, joka laittoi meidät oikeille raiteille. Hän on kehunut ja ruoskinut rimaamme nostaen, antanut siis hyvää kritiikkiä. Ilmajokiset ovat myös kannustaneet koko ajan ja tienneet, missä mennään.

Tuomas Parkkista kirjailijat kutsuvat keskenään Tuomas Ykköseksi. Kakkonen on säveltäjä Tuomas Kantelinen, joka täydensi tekijätiimiä vuonna 2015. Kyseessä ei ole Tuomasten paremmuusjärjestys, vaan se tosiasia, että säveltäjä astui kuvaan vuotta myöhemmin kuin ohjaaja.

Libretto alkoi valmistua vauhdilla, ja ikonin pinnan alta löytyi isä ja ystävä, hauska ja hankalakin veikko, jonka pääosaan valittiin tuore kansansuosikki, baritoni Waltteri Torikka. Päätähden rinnalla nähdään loistavat sopraanot Johanna Rusanen-Kartano ja Essi Luttinen sekä monikymmenpäinen kuoro.

Jos libretosta haluaa löytää kritiikkiä Mannerheimin reaktiota vastaan, se löytyy kirjailijoiden tekstiinsä ujuttamasta huumorista. 

– Pahimmat suon ylitykset ratkaisimme huumorilla, joka voi olla parempaa kuin ilkeys, Eve Hietamies sanoo.

Oopperan ei tarvitse olla haudanvakavaa, ei edes oopperan Mannerheimista.

Kolmas näytös. Toinen työmatka alkoi kuin oopperassa. Takana oli lentomatka, perillä paahtava helle, eikä Laila Hirvisaari ollut syönyt riittävästi. Nestehukkaakin taisi olla.

– Olin kirjoittamassa, kun kuulin Lailan sanovan olohuoneessa, että mie kaaduin. Ryntäsin katsomaan, ja hän istui pää verta valuen, eikä tietenkään suostunut lähtemään lääkäriin tikattavaksi. Tukka olisi kuulemma kärsinyt tikkauksesta.

Tilanteesta selvittiin loppujen lopuksi säikähdyksellä. Sitten tapahtui ihme.

– Laila alkoi tällin jälkeen kirjoittaa loistavaa tekstiä, ihan parasta mahdollista!

Laila Hirvisaari sanoo, että tuntui kuin pato olisi auennut.

– Pyörtymisen jälkeen kirjoitin euforian vallassa, ettei vaan yksikään ajatus olisi mennyt hukkaan.

Työpäiviin mahtui myös jumittumisen hetkiä. Silloin oli parasta siirtyä kirjoituspöydän eli majapaikan pienen keittiönpöydän äärestä ulos.

– Kun kyseessä ovat runomittaan kirjoitettavat laulut, vaikeinta oli löytää sana, joka rimmaisi Venäjään, Eve Hietamies paljastaa.

Itse asiassa kirjailijat puhuivat toisilleen puolitoista vuotta melkein koko ajan runomitassa.

Karjalaisia puhujanaisia, sitäkin Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies ovat. 

Jälkinäytös. Draaman kuningattaria osaavat olla sekä äiti että tytär. Eve Hietamies kutsuu Lailaa selän takana melkoiseksi queeniksi, mutta myöntää iloisesti perineensä saman taidon.

– Laila on myös maailman lämminsydämisin, kaikki huomioon ottava ihminen. Hän on sosiaalinen, minä ujo ja epäsosiaalinen. Kollegana ihailen häntä yli kaiken. Ja kirjoittaessa olemme kollegoita, emme äiti ja tytär.

Laila Hirvisaari hymyilee vienosti ja sanoo lukevansa kaikki Even lehtijutut ja pitää tätä taitavana kirjoittajana ja kirjailijana. Tyttärensä sanojen tajun hän huomasi jo varhain, kun osti 13-vuotiaalle Evelle ihka ensimmäisen oman Erika-merkkisen sähkökirjoituskoneen. Ensimmäisen isomman työn Eve teki koneella pari vuotta myöhemmin, kun hän kirjoitti isälleen Heikki Hietamiehelle 50-vuotislahjaksi 110-sivuisen kirjan Isäni ikiliikkuja

– Isäni veli oli kirjansitoja, hän teki kirjaan hienot nahkakannet. Kirjan kirjoitettuani tajusin, että kirjoittaminen voisi olla minun juttuni.

Laila Hirvisaari kuuntelee tyttärensä puhetulvaa ja sanoo olleensa hieman pettynyt siitä, ettei tämä libreton teon aikana kirjoittanut yhtään kirjaa. Moni muukin on, sillä kuten Hirvisaarella, myös Eve Hietamiehellä on laaja fanijoukko.

Itse Laila Hirvisaari kirjoittaa jälleen uutta romaania, koska hänellä on pää täynnä kirjoittamattomia tarinoita.

Eve Hietamies sanoo, että hän on jo aikoja sitten lopettanut pyytelemästä anteeksi sitä, että kirjoittaa äitinsä kanssa.

– Olisi hullua olla käyttämättä sitä potentiaalia, mitä kahdella ammattikirjoittajalla on.

Johon neljäkymmentäkolme vuotta kirjoittanut Laila Hirvisaari sanoo: 

– Kirjailijalle terve itsetunto ja omanarvontunto ovat tärkeitä, eikä hän saa halveksia työtään. Se on viestini kaikille nuorille kirjoittajille.

Vahvalla itsetunnolla ja innolla Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies ovat jo aloittelemassa seuraavaa yhteistä työtään. 

– Me kaksi selvisimme tästä, joten eiköhän seuraavastakin!

Siksi lennot ulkomaille on jo varattu. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Satu Nyström

Julkaistu: 8.1.2016