Tuttuni oli puhelimessa täysin sekaisin – Syyksi paljastui lattialta löytynyt pilleri, jonka hän oli napannut suuhunsa

Jouduin seuraamaan junassa keskustelua suomalaisesta terveydenhuollosta. Vanhempi rouva oli odottanut lonkkaleikkaukseen pääsyä jo yli vuoden. Kipua oli koko ajan, ja siksi hän käytti erilaisia kipulääkkeitä. P-merkkiseksi kutsuttu ei auttanut, joten hän otti toista särkylääkettä enemmän, joskus kaksi kolme päivässä lisää. Oli pakko hoitaa asioita ja yrittää liikkua. Rouva kuitenkin sanoi, että ei oikein haluaisi syödä lääkkeitä, koska ei ole niihin tottunut. Konduktöörin tulo katkaisi kuulemani keskustelun, mutta jäin pohtimaan lääkkeiden käyttöä ja sitä, kenen pitäisi tilanteessa toimia ja miten.

Toinen arkinen tarina: Soitin Alzheimer-tutulleni, koska hän oli koettanut soittaa minulle. Hän oli täysin sekava. Puhe katkeili, sanat hukkuivat, eikä ääni kantanut. Yritin selvittää, mitä oli tapahtunut. Hän sai kerrotuksi, että löysi lattialta jonkin tabletin. Hän ajatteli, että se oli pudonnut aamulääkkeistä ja nappasi sen suuhunsa. Liika lääkitys aiheutti sekavuuden.

Ihmiset siis lääkitsevät itseään väärin tahattoman sekoilun vuoksi. Toki on niitäkin, jotka hankkivat tarkoituksellisesti huumaavia lääkkeitä selviytyäkseen arjesta. Suurin osa noudattanee kiltisti lääkkeiden otto-ohjeita, mutta joskus tilanteet ajavat itsehoitoon, joka ei välttämättä ole lainkaan tarkoituksenmukaista. Kivun, ahdistuneisuuden tai tuskan sieto on haastavaa itse kullekin. Pahimmillaan se ajaa vain yhteen toiveeseen: kunhan saisi hetken olla ilman kipua, keinolla millä hyvänsä.

Farmaseutit ovat kertoneet, että apteekeissa käy silloin tällöin asiakkaita, jotka pyytävät ”niitä sinisiä pillereitä” tai ”niitä pitkulaisia juttuja”. Lääkkeiden nimet ovat vaikeita ja muistuttavat joskus toisiaan. Lääkeasiat vaativat erityisosaamista, jota ei pidä edellyttää tavalliselta kansalaiselta. Onneksi apteekeista saa hyvää ohjausta.

Olen kuitenkin nähnyt, että sairaalassa potilaalla saattaa olla oma lääkearsenaali mukanaan pöytälaatikossa. Tuleeko sitäkin käytettyä?

Alzheimer-potilaille haetaan yhä uusia lääkkeitä, mutta samaan aikaan puhutaan lääkkeettömästä hoidosta. Tavoite on vähentää vanhusten lääkityksiä ja tukea perushoitoa. Tunnen 107-vuotiaan, joka ei käytä mitään lääkkeitä. Kun hän kävi terveyskeskuksessa, hoitohenkilökunnan oli vaikea uskoa, että asiakkaan ainoa merkintä rekistereissä oli synnytys noin 80 vuotta sitten.

Tämän ajan uusia ongelmia ovat joidenkin lääkkeiden loppuminen apteekeista ja Kelan uudistukset, joissa ajoittain lopetetaan jonkin lääkkeen korvattavuus. Tulee turvaton olo, kun yhtäkkiä ei saa vanhaa tuttua lääkettä. Lääkemaailma on erikoisala, jossa seikkailemme enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Tottelemme kiltisti ohjeita tai sekoitamme niitä tahattomasti tai tarkoituksella. Yleensä otamme alttiisti vastaan neuvoja, mutta sitten säädämme niitä mielemme mukaan.

Suomalaisilla on useita kansansairauksia, joiden hoitoon tarvitaan lääkkeitä, mutta ne yksin eivät riitä. Tärkeitä arjen ”lääkkeitä” ovat omaehtoinen terveyden ylläpito eli kunnon uni, jonkinlainen liikunta ja sosiaaliset suhteet. Ne auttavat rakentamaan hyvää peruskuntoa ja mieltä.

Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.