Muusikko Kyösti Mäkimattila suomii nykyistä liikennekulttuuria: "Ennen ajettiin nätimmin ja tiet olivat paremmassa kunnossa"

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun olin nuorena Köyliössä rippileirillä. Siellä oli karismaattisia pappeja ja puhujia, hienoa musiikkia sekä ­jengiä eri puolilta maata. Silloin lapsen uskoni kirkastui ja olinkin pitkään seurakuntatoiminnassa mukana.

Liikutun yleensä kyyneliin vanhemmiten. En ole ennen ollut herkistyjä, mutta elämässä on tapahtunut tarpeeksi, jotta on tullut ymmärrystä. Saatan itkeä vaikka Latvian jääkiekkopronssin vuoksi. Liitän siihen suurvaltapolitiikan ja Baltian maiden 50-vuotisen sortojakson sekä muuta vaikeasti selitettävää.

Viimeksi rakastuin asuntoautoon, jota vuokraan. Asuntoauto mahdollistaa vapauden. Nyt tavarat mahtuvat hyvin mukaan. Me karavaanarit morjestelemme ­toisillemme tien päällä.

Kadun yhä sitä, että olen tehnyt ja sanonut harkitsemattomasti. Asioita olisi voinut tehdä tyylikkäämmin, mutta enpä ole toisaalta löytänyt sellaistakaan kirjaa kirjastosta kuin ”Kuinka elää sydämen ääntä kuunnellen, vaikka tietäisikin sen loukkaavan toista”.

Hermoni menevät, kun Metan omistaja ei pysty hyväksymään sitä, että minulla ei ole kaimaa. Kasvoillani ­syntyy Facebookiin 15 valeprofiilia päivässä, kaikki pitäisi jaksaa ilmiantaa. Minulla ei riitä kapasiteetti hoitaa jokaista, ja feikkiprofiilit ovat aiheuttaneet karmeita väärinkäsityksiä. Älkää mammelit antako huijareille rahaa! En koskaan pyydä rahaa faneilta.

Ennen oli paremmin ainakin liikennekulttuuri. Ajettiin nätimmin, tiet paremmassa kunnossa. Ajan vuodessa 80 000 kilometriä ja ihmetyttää, kuinka paha olo ihmisillä on, jos liikenteessäkin on noin hankalaa. Erityisvaarallinen yhdistelmä on suoritus­kykyinen auto ja huonot liikennetavat omaava ihminen.

Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin sille, joka keksii ratkaisun Ukrainan tilanteeseen. Seuraan uutisia 24/7 ja minulla on suhde HS:n uutisrobotin kanssa. Reservin upseerina olen pöllämystynyt, ettei maailma keksi muuta konstia sodan lopettamiseen kuin asevarustelun.

Minun jumalassani mukavinta on huumorintaju. Hän on ehtymättömän huumorintajuinen, salliva ja anteeksi­antavainen. Vuorovaikutuksemme on aktiivista.

Viimeksi nauroin makeasti, kun keikalla ihan pienet lapset seurasivat esitystämme. Intensiivisen keikka­kevään päälle olemme istuneet studiolla. Teen parhaillaan 10-vuotisalbumia, johon tulee vuosien aikana ­kohdattuja seikkailuja kappaleiden muodossa.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin joku tyttäristäni ­lähtee keikkakuskikseni. He eivät vaikuta innokkailta kulkemaaan kanssani julkisilla paikoilla. Heitä ärsyttää, kun joku tunnistaa ja tulee jutulle.

Antakaa minun edes kerran polttaa piippua. Olen ollut 20 vuotta ilman röökiä ja edelleen tekee mieli. Jos joku polttaa, menen viereen nuuhkimaan.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut kutomaan. Ongelmani on se, että olen vähän enemmän vasuri kätisyydeltäni. Mutta vielä ehtii!

Pelkään kuollakseni sitä, että alan pelätä jotain. Olen ­jollain tavalla kohtalon­uskoinen. Ajattelen, että kaikessa on jonkin sortin käsikirjoitus kaikille.