Yhdeksän kymmenestä kyläkoulusta on lakkautettu – Nyt niitä ostetaan puoli-ilmaiseksi majataloiksi ja hoitoloiksi
Puoli vuosisataa sitten Suomessa toimi tuhansia kyläkouluja, pienellä Keuruullakin peräti viisitoista. Nyt niitä voi ostaa halvalla majataloksi, perhehoitolaksi tai vaikka tietokonemuseoksi.
Keskisuomalainen Keuruun maaseutukaupunki on tyyppiesimerkki kouluverkon supistumisesta. Kaupungin viidestätoista peruskoulusta on jäljellä kolmannes. Lakkautukseen, koulujen yhdistämiseen ja kiinteistöjen myymiseen on kyläläisten vastustuksesta huolimatta päädytty, jos oppilasmäärä on jäänyt alle kahdenkymmenen.
Useimmiten koulutalot ovat sentään päässeet uusiokäyttöön, kuten vuonna 1907 valmistunut Riihon kyläkoulu. Sinne taapersi 1950-luvulla opintietä jopa kahdeksankymmentä lasta.
– Meillä oli tuolla pellon takana sukutila, mutta innostuimme silti ostamaan koulukiinteistön sen jäätyä tyhjilleen vuonna 1993. Aloimme kehittää siitä leirikeskusta, muistelevat Anri ja Tuomo Riihonen kolmekymppisiään juhlivan yrityksen alkuaikoja.
Leirikeskuksesta on sukeutunut yhteistyössä tytär Anna Maria Siljanderin kanssa idyllinen perheyritys, Riihon Majatalo. Sen tiloissa järjestetään sukujuhlia, muistotilaisuuksia, kursseja, seminaareja, rippikoululeirejä ja retriittejä täysihoidolla. Kurssitoiminnan kehittämisessä on mukana Anna Marian sulhanen, työyhteisövalmentaja Petri Saajoranta.
Tuomo Riihosen eläkepäivät kuluvat Majatalon viittäsataa neliötä ja pihaa huoltaessa.
– Rakensimme autotalliin majoitustiloja ja puuvarastoon saunan. Vaihdoimme öljylämmityksen maalämpöön ja teimme vesijohtoremontin neljä vuotta sitten, Riihonen luettelee.
Kun vanhaa pinkopahvia poistettiin lähes nelimetrisiltä seiniltä, löytyi niiden alta terve, kaunis hirsipinta sekä entisten ovien paikkoja. Ne on nyt peitetty ryijyillä ja taidekokoelmilla. Osa seinistä on tapetoitu aristokraattiseen henkeen sopivilla tapeteilla.
Rakennuksiin mahtuu majoittumaan lähes viisikymmentä henkeä kahteentoista huoneeseen. Talvisin nurkalta lähtee laaja latuverkko ja kesäisin luontopolkuja.
– Otamme vastaan myös yhden yön aamiaismajoittujia. Pitopalvelukin toimii, kertoo Siljander, koulutukseltaan pappi ja terapeutti.
Suomen maaseudulta voi onnistua hankkimaan vanhan koulun puoli-ilmaiseksi, sillä talousvaikeuksissa painivat kunnat pyrkivät eroon julkisia varoja nielevien mutta vaille käyttöä jääneiden kiinteistöjen ylläpidosta.
Suurten ikäluokkien aikoinaan kansoittamat maaseutukoulut ovat lakkautusten jälkeen päätyneet kymmeniin erilaisiin käyttötarkoituksiin kuten kylätaloiksi, yksityiskodeiksi, perhe- ja hoivakodeiksi, yritysten tuotantotiloiksi, hotelleiksi, leirikeskuksiksi, ravintoloiksi ja museoiksi. Osa kouluista on purettu tai jätetty autioiksi tai niiden hirret on siirretty muualle.
Kansakoulujen kultakausi alkoi oppivelvollisuuslain vauhdittamana 1920–1930-luvuilta. Pyrkimys oli taata oppilaille alle viiden kilometrin koulumatka. Kyläkouluja oli 1950-luvulla jo yli kuusituhatta. Niiden suojissa tarjottiin koko kansakunnalle sivistystä ja hyvinvointia: urheilu-, partio- ja seuratoimintaa, kerhoja ja kuoroja. Koulujen yhteydessä oli monesti kirjasto sekä asunto opettajalle, keittäjälle ja talonmiehelle.
Tilastokeskuksen koulutuksen järjestäjärekisterin mukaan vuoden 2022 lopussa Suomessa oli toiminnassa enää parituhatta peruskoulua, joista vain osa sijaitsi haja-asutusalueilla.
– Kolmenkymmenen viime vuoden aikana yli puolet peruskouluista on lakkautettu, minkä takia maaseudun kouluverkko on supistunut yli 90 prosenttia. Pieniä lähikouluja on jäljellä noin sata, toteaa maallemuuton asiantuntija Johanna Niilivuo Suomen Kylät ry:stä.
Keuruun Pihlajaveden kuudesta koulusta viimeinenkin lakkautettiin viime vuonna. Viidentoista kilometrin päässä kylän keskustasta sijainnut Karimon koulu lakkautettiin jo vuonna 2006, kun oppilaita oli enää kaksitoista. Koulukiinteistö päätyi seuraavana vuonna Kari ja Tuula Kotirannan omistukseen. Lähiseuduilta alun perin kotoisin oleva eläkeläispariskunta tuntee kotinsa historian.
– Koulu rakennettiin hirsistä metsän keskelle vuonna 1950. Oppilaat tulivat kahdelle yhdysluokalle lähistön maatiloilta. Talon päädyissä oli asunnot opettajille ja yläkerrassa talonmies- keittäjäpariskunnalle, Kari Kotiranta kertoo.
Useilla paikkakunnilla työvuosinaan asuneet Kotirannat totesivat Karimon koulukiinteistön hyväkuntoiseksi ja päättivät ostaa sen. He luopuivat öljylämmityksestä ja vaihtoivat pellettiin ja hakkeeseen, josta osan he valmistavat oman metsän puista. Käytössä on myös ilmalämpöpumppuja. Isompaan remonttiin jouduttiin ainoastaan silloin, kun salama sytytti tulipalon. Lattiarakenteista löytyi silloin yllättävän paljon hiiltä. Selvisi, että sitä käytettiin näillä kylillä aikoinaan eristeenä.
Tiedemies on Karimon koululla toteuttanut unelman omasta tietokonemuseosta.
Kari on kirjoittanut ja kustantanut äskettäin kirjan nimeltä Keskusteluja tekoälyn kanssa. Takakannessa tekoäly luonnehtii isäntäänsä monipuoliseksi tietotekniikan ja koulutuksen ammattilaiseksi. Yliopistoissa, opiston rehtorina ja yrittäjänä työuransa tehnyt tiedemies on Karimon koululla toteuttanut unelman omasta tietokonemuseosta. Sinne opastaa viitta, jossa lukee Tiedetila.
– Koulun pihalle koottiin 1974 elementeistä niin sanottu viipalekoulu veisto- ja liikuntatiloiksi. Siellä meillä on nyt esillä sataviisikymmentä mikrotietokonetta, Kari esittelee tyytyväisenä.
Kokoelmissa on kaikkiaan noin tuhat erilaista konetta alkaen vuodelta 1977. Pääosa niistä on peräisin heidän ATK-alan yrityksensä asiakkailta, jotka uuden tietokoneen hankittuaan jättivät vanhan myyjän iloksi.
Puutarhuri ja kotiteollisuusopettaja Tuula Kotiranta hoivaa pihalla luonnonkukkien puutarhaa. Sisällä taas on kymmeniä huonekasveja valoisissa luokissa, nykyisissä oleskelu-, työskentely-, kirjasto- ja varastotiloissa. Viisisataa neliötä ei pariskunnan mielestä ole yhtään liikaa.
– Hirvien, ahmojen, käärmeiden ja muiden metsäneläinten tarkkailu on harrastuksemme, johon olemme opettaneet lastenlapsetkin, Tuula kertoo.
Tilauksesta Kotirannat opettavat asiantuntevasti tietotekniikan historiasta, tekoälystä, luonnonkukista ja hiekkaviljelystä tilauksesta.
Multian kunnan Tarhapään kylä sai oman koulurakennuksen 1937. Koulua laajennettiin parikymmentä vuotta myöhemmin, kun oppilasmäärä kasvoi yli viidenkymmenen. Elisa Murtomäellä ja hänen puolisollaan Matti Viinasella on kaksitoista vuotta sitten lakkautetulla koululla perhekoti.
– Meillä asuu kuusi aikuista perhehoitoon sijoitettua. Elämme yhteisissä tiloissa arkea ja juhlaa suurperheenä. Jokaisella on lisäksi oma huone, Elisa kertoo.
Matti Viinanen ynnäilee entisten timpureiden taidokkaasti rakentaman hirsitalon neliöitä kellarin liikuntasalista yläkerran talonmiehen asuntoon, mutta lopettaa räknäämisen viidensadan kohdalla. Kiinteistö oli ostettaessa hyväkuntoinen. Työtä ovat silti teettäneet muun muassa uudet wc- ja pesutilat, öljylämmitysjärjestelmän muuntaminen puu- ja pellettikäyttöiseksi sekä väliseinien ja keittiön uusiminen. Haasteita tuo nyt energian hinnan nousu.
– Talon ulkomaalaus ja terassi piristivät yleisilmettä huomattavasti. Olemme käyttäneet ammatti-ihmisiä vain LVI- ja sähkötöihin, Matti sanoo.
Elisa Murtomäki on miehensä tavoin kotoisin Keuruulta. Koulutukseltaan hän on metsätalousinsinööri ja lähihoitaja. Hän pyöritti perhekotia aluksi yksin, mutta kaikkien elämänlaatu kohosi, kun Matti jätti oman työnsä valmistuspäällikkönä Valtralla. Molemmat saavat nyt elantonsa perhehoitajina.
Historiaa huokuva koulurakennus idyllisissä maalaismaisemissa sopii mainiosti perhekodiksi. Kaikille riittää tarvittaessa yksityisyyttä ja tilaa hengittää.
– Löysimme huonekalut kirpputoreilta ja Huutonetistä. Kymmenet kanavatyöt, ryijyt, raanut ja viherkasvit luovat kodikkuutta ja sielukkuutta vanhaan taloon, Elisa Murtomäki kertoo tyytyväisenä.
