Apu

Kuukauden horoskooppimerkki: Vaaka


Kuukauden horoskooppimerkki on sovitteleva ja sosiaalinen vaaka.
Kuvat All Over Press, A-lehdet kuva-arkisto

Eläinradan seitsemäs merkki, vaaka, tunnetaan vahvana ilmaisun taitajana. Hallitsijaplaneetta Venus antaa kantajalleen kyvyn tulla toimeen eläinradan kaikkien merkkien kanssa. Vaaka sovittelee, myötäilee ja on mielellään samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa. Vaaka joutuu usein valtakunnansovittelijan rooliin työpaikallaan, ystävien piirissä ja parisuhteessaan.

Kohteliaat käytöstavat kuuluvat sosiaalisen taitajan syntymälahjoihin. Vaaka osaa hymyillä ja miellyttää hankalissakin tilanteissa. Koska hyväksytyksi tulemisen tarve vaatii kumartelua moneen suuntaan, voi elämän aikana kertyä sisäistä kiukkua ja sanomattomia asioita. Vaa’an elämänkoulussa suorasukaisuudelle ei aina ole sijaa, vaikka merkistä löytyykin teräväsanainen X Factor -tuomari Simon Cowell (7.10.).

Vaaka on omimmillaan tiimityöskentelyssä. Hienotunteisuus ja muiden huomioonottaminen tekevät hänestä miellyttävän työkaverin. Ainainen päättämättömyys voi kuitenkin hidastaa työtahtia ja olla riidanaihe parisuhteessa. Vaaka osaa pyöritellä sanojaan diplomaattisen ympäripyöreästi, kuten EU:n komissaari Jyrki Katainen (14.10.) tai salaisuuksia pinnan alla piilotteleva presidentti Vladimir Putin (7.10.). Huippu-urheilijana vaaka on miellyttävä haastateltava, jalkapalloilija Sami Hyypiä (7.10.) tai formulakuski Mika Häkkinen (28.9.) osasivat pukea suorituksensa sanoiksi. Tyylitajuinen vaaka tietää, miten pukeutua tai sisustaa. Jääkenttien kuningatar Kiira Korpi (26.9.), linnanjuhlien säväyttäjä Satu Taiveaho (29.9.) ja entinen Miss Suomi Pia Pakarinen (5.10.) edustavat vaa’an merkin kauneuden tajua.

Vaaka on taipuvainen laiskuuteen ja herkutteluun, mikä näkyy iän myötä kertyvinä kiloina. Sielu lepää kauniisti sisustetussa kodissa, ja onnellisuuden tyyssija löytyy hyvästä parisuhteesta, ystäväpiiristä ja taiteellisista harrastuksista.

Lapsuusmaisema: Vaakalapsen vanhemmat saavat ihastella puheliaan ja sanavalmiin naskalin ilmaisutaitoa. Kirjasto ja sen suomat mahdollisuudet on syytä ottaa käyttöön heti ensimmäisten sanojen myötä, sillä vaakalapsi uppoutuu satuihin ja tarinoihin kaikella sydämellään. Laaja ystäväpiiri ei ole vaa’alle itselleen ongelma, mutta yökyläläisiä on välillä rasitukseen saakka. Jahkailun ongelmaan on parasta puuttua jämäkästi, vaakalapsen juupas-eipäs-leikki kun kestää välillä ikuisuuksia.

Työ, ura ja ammatti: Vaaka joutuu usein esiintyjän rooliin. Sanavalmius, tyylikkyys ja karismaattisuus ovat monen näyttelijän, laulajan tai esiintyjän parhaita ominaisuuksia, mutta näistä hyveistä nauttivat myös opettajat, urheiluvalmentajat ja kouluttajat. Taiteellisia vaakoja löytyy kauneudenhoitoalalta. Kampaaja, kosmetiikkaneuvoja tai meikkaaja on sopiva ammatti. Malli ja tosi-tv-tähti Kim Kardashian (21.10.) on onnistunut luomaan ulkonäkökeskeisen trendin.

Vaa’an diplomaattisuus pääsee oikeuksiinsa asiakaspalvelutyössä. Vaaka osaa ilmaista itseään taidemaalarina, kirjailijana, valokuvaajana tai vaatesuunnittelijana. Laulaja Gwen Stefani (3.10.) on kyennyt yhdistämään muotisuunnittelun uraansa.

Terveys/hyvinvointi: Vaa’an terveysongelmat ilmenevät munuaisten ja virtsarakon toimintahäiriöinä, kuten virtsatieinfektiona tai munuaisten vajaatoimintana. Vaaka joutuu kiinnittämään huomiota ruokavalioonsa, sillä suolainen tai maustettu ruoka aiheuttaa ongelmia.

Rakkaus/ihmissuhteet: Koko eläinradan parisuhdekeskeisin merkki on vaativa kumppanuudessaan. Vaaka ei ota puolisokseen ihmistä, joka sopii hänelle vain osittain. Tämän piirteen vuoksi matka hyvään kumppanuuteen käy monen erehdyksen ja kompastumisen kautta. Hyvä keskustelutaito ja kohteliaisuus purevat vaakaan, pienet lahjat, kynttiläillallinen ja esteettinen ympäristö ovat kosiovaiheessa tärkeitä.

Koska vaa’an merkki ei ole erityisen tunteellinen, korostuu pitkässä suhteessa enemmänkin ystävyyden ja yhteistyön merkitys. Vaaka on tiimipelaaja, eikä hänen rooliinsa kuulu määräily. Kumppanin on osattava lukea monenkirjavaa merkkiä, muutoin vaaka siirtyy viettämään aikaa ystävien tai työtovereiden pariin.

Vaaka 23.9.–23.10.

  • Planeetta: Venus.
  • Värit: roosa, vaaleanvihreä.
  • Kuuluisia vaakoja: Danny, Peter Nyman, Thomas Röhler, VilleGalle, Pentti Matikainen, Sonja Lumme, Kate Winslet, Björn Wahlroos, Esko Salminen, Mia Nuutila, Pamela Tola, Michael Douglas, Will Smith, Sharon Osborne, Sacha Baron Cohen, Matleena Kuusniemi.
  • Parhaat kumppanit: oinas, vesimies, kaksonen.
  • Haastavimmat kumppanit: kauris, rapu.
  • Vaaka sovittelee ja myötäilee.

Julkaistu: 27.9.2018