Apu

Kuuban puoli vuosisataa

Kuuban puoli vuosisataa

Kun presidentit Barack Obama ja Raúl Castro tapasivat, kättelivät ja sopivat diplomaattisuhteiden palauttamisesta, odotukset kauppasaarron purkamisesta nousivat. Kuuba on uudistusten tiellä, mutta edessä on vielä pitkä matka.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Markku Saksa
Mainos

Havannalaisen autokaupan pihalla on hiljaista, koska hinnat ovat sananmukaisesti järjettömiä. Kova verotus pitää uudet autot kansan ulottumattomissa. Kuusi vuotta vanhaa Citroen C3 -autoa tarjotaan 45 000 eurolla. Vuoden 2002 mallia oleva BMW 525i maksaa 40 000 euroa ja vuoden 2013 Peugeot 4008:n hinta on huikeat 240 000 euroa.

Kun Kuuban hallitus ilmoitti vuoden 2014 tammikuussa, että jokainen kuubalainen voi ostaa auton, saarella puhkesi riemu. Kuubalaiset ajattelivat, että autoille käy samalla tavalla kuin kännyköille. Nekin olivat aluksi hirvittävän kalliita, mutta hinta putosi pian kohtuulliseksi. 

Taksinkuljettajamme valittaa, että näin ei käynyt. 

– Käytetty Peugeot maksaa saman kuin Ferrari länsimaissa, hän sanoo.

Ferrari on hänelle kalleuden vertauskuva, mutta eurooppalaiselle Ferrarin ostaminen on pikkunakki verrattuna siihen, minkälaisia uhrauksia kuubalainen joutuu tekemään säästääkseen käytettyyn autoon tarvittavat rahat kasaan.

Jos tavallinen kuubalainen säästäisi auton hinnan 23 dollarin kuukausipalkastaan, hänen pitäisi säästää koko palkkansa 163 vuoden ajan päästäkseen Citroen 3:n omistajaksi. BMW muuttuisi omaksi 144 vuoden jälkeen, mutta Peugeot’ta hänen pitäisi odottaa jo 870 vuotta. 

Länsimaiset lehdet otsikoivat viime vuoden alussa, että Kuubassa saa vapaasti ostaa autoja eikä erikoislupia enää tarvita. 

Todellisuudessa vuoden 2014 alkupuoliskolla koko saarella myytiin vain 60 autoa vapailla markkinoilla. 

Kun presidentit Barack Obama ja Raúl Castro tapasivat, kättelivät ja sopivat diplomaattisuhteiden palauttamisesta viime joulun alla, maailma uskoi hetken, että Kuuban ja Yhdysvaltain välit normalisoituvat.  

Nyt diplomaattisuhteet on palautettu ja suurlähetystöt avataan minä päivänä tahansa lähiviikkojen aikana. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että vuosikymmenet Kuubaa ahdistanut kauppasaarto loppuu.

Kauppasaarron purkamisesta päättää Yhdysvaltain kongressi, joka sääti kauppasaartolait vuonna 1962. Obaman hallituksella puolestaan ei ole päätösvaltaa kauppasaarron lopettamiseen. 

Mielipiteet kongressissa jakautuvat kahtia, eikä jakolinja kulje republikaanien ja demokraattien välistä. Osa demokraateista sekä republikaaneista on sitä mieltä, että saarron on jatkuttava, kunnes Raúl Castron kommunistihallitus on pantu kunnolla polvilleen.

Osa molempien puolueiden edustajista puolestaan toimii saarron purkamiseksi. He eivät usko, että saarto tuo Kuubaan demokratiaa ja markkinataloutta, vaan saarto on lopetettava. 

Kuubassa amerikkalaisia yrityksiä houkuttelevat hyvät mahdollisuudet tehdä kauppaa. Varsinkin suuret maanviljelijäjärjestöt ovat asettuneet saarron purkamisen kannalle. Yhdysvaltain lähellä sijaitseva Kuuba voisi ostaa suuret määrät ruokaa pohjoiselta naapuriltaan. Vientimahdollisuuksia kärkkyvät myös Yhdysvaltain teollisuus ja muu liike-elämä. 

Havannan diplomaattipiireissä arvioidaan, että neuvottelut saarron purkamiseksi kestävät 3–5 vuotta. On myös mahdollista, että poliittiset intohimot roihuavat kummallakin puolella niin voimakkaina, että saartoa ei saada puretuksi vuosikausiin.

Katukaupasta ostetut hedelmät ovat kalliimpia kuin valtion kaupoissa, mutta usein myös tuoreempia.

Toinen toistaan hienommin kunnostetut vanhat amerikkalaiset avoautot lipuvat kuin värikkäät laivat Havannan kaduilla. Vastakohtaisuus hienosti tuunattujen autojen ja kadun varren ränsistyneiden talojen välillä on suuri, mutta Havannalla ja kuubalaisilla on vanha charminsa jäljellä.

Ihmiset ovat ystävällisiä. Ryhmä havannalaisia pelaa kadun varressa dominoa. Kysäisen heiltä lupaa ottaa valokuvan. Kuvan ottaminen onnistuu, ja samalla ulkomaalaiset pyydetään leveästi hymyillen mukaan pelaamaan. 

Osa porukasta on iloisesti päissään ja meillekin tarjottaisiin rommia, jos liittyisimme seuraan. 

Juuri tällaisia kadun kuubalaiset ovat, ystävällisiä ja vieraanvaraisia.

Kieltäydymme ystävällisestä tarjouksesta, vaikka rommin juominen Havannan vanhassa kaupungissa keskellä päivää olisi voinut olla hauskaa. 

Dominoseurue kertoo elämän muuttuneen hieman paremmaksi viime aikoina. 

Kehityksen merkki on se, että useat Havannan kadut ovat auki rakennustöiden vuoksi. Kuwait on antanut lainat Havannan, Santiago de Cuban ja Holguinin kaupunkien vesilaitosten uudistustöihin. Myös vanhoja taloja korjataan hienoon kuntoon, vaikka raha onkin tiukassa.

Voi vain kuvitella, miten upea Havannan vanhasta kaupungista tulee, kun se saadaan kokonaan restauroiduksi. Nyt monet talot ovat sortuneet tai pysyvät hädin tuskin pystyssä. Kaupungin saattaminen entiseen loistoonsa vie vuosia ja vaatii kovaa työtä.

Miamissa asuvat kuubalaiset tuovat tuliaisia sukulaisilleen.

Tunnelma on odottava. Kuuban hallitus toivoo, että maan talous vahvistuu, kun saarelle alkaa virrata enemmän turismin ja teollisuuden tuomia tuloja. 

Kuuba ei juuri saa ulkomaista luottoa saarron vuoksi. Saarivaltiolla on muun muassa jatkuva pula käteisestä rahasta, jolla se voisi hankkia elintarvikkeita. Talous kärsi vakavasti vuoden 2008 hurrikaanista, jonka vahingot arvioidaan 10 miljardiksi dollariksi. Summan suuruutta kuvaa se, että Kuuba olisi voinut ostaa niillä rahoilla neljäksi vuodeksi ruokaa kansalaisilleen.

Yksityinen ammatinharjoittaminen alkoi vahvistua, kun hiljainen uudistaja Raúl Castro alkoi vapauttaa järjestelmää vuonna 2008. Ensimmäisten toimien joukossa oli se, että kuubalaiset pääsivät aiemmin vain ulkomaalaisille sallittuihin hotelleihin. Ennen kuubalaiset saivat tyytyä katsomaan vain ikkunasta, miten ulkomaalaiset elivät ja olivat. 

Kuubalaiset saivat myös luvan ostaa kännyköitä ja vuokrata autoja. Vuodesta 2009 lähtien kuubalaisilla on ollut pääsy internetiin, tosin ensi alkuun vain postitoimistojen koneilla. Nettiyhteyksiä on lisätty ja hintaa pudotettu kahteen dollariin tunnilta. Internet on edelleen tavallisille kuubalaisille huimaavan kallis. Tuntimaksu on melkein 10 prosenttia keskimääräisestä kuukausipalkasta.

Vuonna 2010 Raúl Castro vapautti taloutta sallimalla 178 alalla yksityisyritteliäisyyden. Ruoan myynti vapautui, samoin taksiliikenne. Kännyköiden korjaamisesta tuli yksityistä toimintaa. Myös taiteen tekeminen sekä musiikin esittäminen ovat mahdollisia yksityisille. Tänään Havanna on täynnä eritasoista taidetta ja elävää musiikkia. 

Yksi hyvä tulonlähde ovat vanhat amerikkalaiset autot, joilla ajelutetaan turisteja. Hinta parin tunnin ajelusta on tavallisen kuubalaisen kuukausipalkka.

Washingtonin mallin mukaisesti rakennettua Kuuban kongressitaloa kunnostetaan.

Valtion taksia ajava kuljettajamme on koulutukseltaan insinööri. Hän kertoo tehneensä insinöörin töitä viimeksi 20 vuotta sitten. Edellisellä Kuuban-matkallamme meitä kuskasi eläinlääkäri. 

Kuuban talouden suurimpia ongelmia ovat väestön ikääntyminen ja kansalaisten taloudellinen eriarvoistuminen. Yhä useampi ei tee koulutustaan vastaavaa työtä ja koulutettujen nuorten maastapako on kiihtynyt viime vuosina. Näin kallis koulutus menee hukkaan. 

Hotelli Parque Centralissa soittaa tyttöbändi, jonka jäsenet kertovat saaneensa musiikkiakatemian koulutuksen. Havannan musiikkimarkkinoilla taso on korkea ja amatööreillä on vaikeuksia pärjätä kilpailussa.

Vaikka Kuuban vallankumous tähtäsi taloudelliseen ja poliittiseen tasa-arvoon, tuloerot Kuubassa ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Kuuba ei ole antanut tietoja Maailmanpankin tuloerojen suuruutta mittaavaa gini-indeksiä varten, mutta maan omien taloustieteilijöiden julkaisuissa ongelmaa käsitellään ja siihen yritetään löytää ratkaisuja. 

Missä muualla lääkäri pystyy syömään kuukausipalkallaan vain kaksi kertaa hyvässä ravintolassa ja missä muualla hänen pitäisi säästää satoja vuosia henkilöautoa varten?

Kuubassa on käytetty vuodesta 1994 lähtien kahta rahaa. Tavalliset kansalaiset käyttävät kansallisia pesoja (peso nacional) ja turistit ja eliitti Kuuban vaihdettavia pesoja (CUC, Peso Cubano Convertible). Yksi CUC vastaa 24 kansallista pesoa.

Kuubalaisten suhtautuminen kahdenlaisiin pesoihin on se, että kansalliset pesot ovat mikkihiirirahaa ja CUC-pesot oikeita rahoja. 

Yksi CUC on 1,08 dollaria, mutta dollareita ei kannata viedä Kuubaan, koska niiden vaihtamisesta peritään 13 prosentin välityspalkkio. Euron käyttäminen on kannattavampaa, koska vaihtopalkkiota tai sakkoa ei peritä. 

Kuubalaiset ekonomistit kertovat meille, että lähivuosina valtiossa on tarkoitus siirtyä yhteen valuuttaan. Valuuttojen välistä eroa pienennetään vähitellen ja sulautuminen toteutetaan hallitusti, jotta kansalaisten ostovoima ei katoaisi sinä hetkenä, kun siirtyminen yhteen valuuttaan tapahtuu.

Kuubalaiset ekonomistit kertovat, että lähivuosina on tarkoitus siirtyä yhteen valuuttaan.

Havannan keskustan Obispo-kadulla on iloinen meno päällä. Salsalaulajatar on noussut baaritiskille esiintymään. Yleisö taputtaa villisti, rommi virtaa eikä pahasta maailmasta ole tietoakaan. Tällä kadulla kirjailija Ernest Hemingway aikoinaan asui ja joi Daiquiri-cocktailejaan. 

Uuden kuubalaisen hyvin menestyvän keskiluokan muodostavat ne, jotka ovat tekemisissä ulkomaalaisten firmojen, lähetystöjen tai matkailun kanssa. Heidän ansionsa ovat jopa kymmeniä kertoja paremmat kuin tavallisilla kuubalaisilla. Heillä on isot asunnot ja varaa niiden kunnostamiseen.

Nämä ihmiset istuskelevat yksityisissä ravintoloissa, pukeutuvat merkkivaatteisiin ja juovat drinkkejään yksityisen La Guarida -ravintolan kattoterassilla ja monissa muissa huippupaikoissa. La Guaridassa ovat käyneet syömässä Espanjan kuningatar Sofia, elokuvaohjaajat Pedro Almodóvar ja Steven Spielberg, näyttelijä Jack Nicholson, laulajat Sting, Beyoncé ja Led Zeppelin -kitaristi Jimmy Page.

Vuokraamme polkupyörätaksin Havannan rantakadulta, Maleconilta. Kuljettaja pyytää parin tunnin kierroksesta 20 euroa. Sanomme hänelle, että sehän on melkein tavallisen ihmisen kuukausipalkka. Hän vastaa, että emme ymmärrä Kuubasta mitään.

– Täällä kukaan ei elä listapalkalla. Se ei riitä mihinkään. Kaikilla on jokin sivuhomma. Ihmiset myyvät kadulla hedelmiä tai taidetta, soittavat ja laulavat ravintoloissa tai toimivat oppaina. Muuten ei elä.

Kuubalaiset saavat valtion ruokakupongeilla riisiä, munia, ruokaöljyä, sokeria ja palasen kanaa, kalaa ja lihaa. Taloudellisen ahdingon kasvaessa hallitus on jatkuvasti vähentänyt kupongilla saatavia ruoka-annoksia ja supistanut valikoimaa. 

Kesäkuussa hallitus juustohöyläsi herne- ja papuannoksia 850 grammasta 567 grammaan. Myös suola-annos väheni. 

Hallituksen tarkoitus oli ylläpitää tasa-arvoa kuponkiruoalla. Kun vallankumous oli vielä nuori, ruokaa riitti koko kuukaudeksi. Nyt jopa presidentti Raúl Castro tunnustaa, että pelkästään valtion ruoalla ei elä kukaan.

Hän haluaisi kokonaan eroon ruoan jakelusta ja nimittää sitä ”järjenvastaiseksi ja kestämättömäksi”. 

Ihmiset voivat myös ostaa ruokaa valtion kaupoista, joissa ruoan hinta on vahvasti tuettua. Ongelmana on se, että ruokaa ei usein ole. Tilanteen tajuaa hetkessä, kun kurkistaa valtion kauppojen ovesta sisään. Tyhjillä hyllyillä on vain siellä täällä tavaraa.

Yleinen arvio on, että valtion kuukausiannoksissa riittää syömistä kahdeksi viikoksi. Kuubalaisten täytyy hankkia osa ruoasta  joko viljelemällä talonsa nurkalla vihanneksia, käymällä katukauppaa tai turvautumalla muihin konsteihin. 

Moni myy sikareja. Halpojen sikarien suhteen pitää olla aika varovainen:  suuri osa Montecriston, Partagasin tai Cohiban merkillä myytävistä sikareista on taitavasti väärennettyjä.

Havannan kaduilla riittää ränsistyneitä autovanhuksia. Uuden ostaminen on tavalliselle kansalaiselle käytännössä mahdotona.

USA:n kauppasaarron purkaminen olisi Kuuballe enemmän kuin tähdellistä myös ruokahuollonvuoksi, koska Kuuba tuo ulkomailta noin 80 prosenttioa elintarvikkeistaan. Ruoan tuonti hedelmälliselle saarelle on aika kummallista. Kuuban ajauduttua Neuvostoliiton syliin 1960-luvulla se kopioi sosialistista tuotantomallia ja keskittyi tuottamaan suuria määriä sokeria, jota se vei Neuvostoliittoon ja muualle Itä-Eurooppaan. 

Järjestelmä laiminlöi kuubalaisia maanviljelijöitä. Hallitus määräsi yhä enemmän maata sokeriviljelmille. Tuloksena oli ruoan tuotannon väheneminen samaan tapaan kuin Stalinin Neuvostoliitossa. Myös viljan, vihannesten ja hedelmien kasvattamisen osaajat harvenivat vuosien mittaan. 

Tapaamme nuoren kuubalaisen, joka pyörittää yksityistä ravintolaansa. Viimeksi tapasimme hänet joulun alla. Hän on nyt toiveikkaampi.

– Hienosti menee, joka päivä paremmin. 

Ulkomaalaisia ja paikallisia käy kurkkimassa ravintolan ikkunoista sisään. Ihmisiä olisi tulossa enemmän, mutta tilaa ei ole. Ravintola on pieni ja aina täynnä.

Ravintoloitsijalle tärkeät vesi, kaasu ja sähkö toimivat nyt hyvin. Hän on tyytyväinen myös turistien kasvavaan määrään.

– Nyt pitäisi olla hiljainen aika, mutta turisteja tulee parhaan matkailusesongin tapaan, hän iloitsee. 

Yksityisten ravintoloiden eli niin kutsuttujen paladarien määrä on lisääntynyt niin, että niitä alkaa olla melkein kaikkialla Havannassa.

Tässäkin ravintolassa on samaa tyylikästä nuhjuisuutta kuin nuorten ihmisten baareissa ja ravintoloissa Euroopassa. Lautaset ovat eri paria, samoin tuolit, mutta ruoka on taivaallista. Annoksissa on ripaus kokin boheemia huolettomuutta. 

Ravintolan nuoren johtajan touhukkuus ja iloisuus antavat ehkä välähdyksen tulevaisuuden Kuubasta. Hän on esimerkki siitä, että ihmiset tarttuvat rivakasti töihinsä, kun heille annetaan mahdollisuus päästä nauttimaan työnsä tuloksista.

Tilaamme hummerinpyrstöt, jotka maksavat 13 dollaria annokselta. Niiden kanssa tulee paistettuja vihanneksia. Toisessa annoksessa on paistettua porkkanaa ja toisessa porkkanan sijasta punajuurta. Kokki ottaa taiteellisia vapauksia.

Läksiäisiksi nuori johtaja katkaisee maljakosta leikkokukan ja antaa sen vaimolleni, jota herrasmiehen käytös ilahduttaa. 

Vielä muutama vuosi sitten yksityisten ruokapaikkojen osoitteet olivat salaisia, mutta nyt jopa valtion matkatoimisto vie matkailijoita syömään niihin. Ruoka on paljon parempaa kuin valtion paikoissa. Turistit nauttivat, valtio nauttii.

Kuubalaisten usko tulevaisuuteen nostaa päätään. ●

Teksti ja kuvat Markku Saksa

Julkaistu: 9.10.2015