Apu

Villavillitys: kutomisharrastuksen paisuminen on nostanut kotimaisen villan hintaa ja saanut koko alan nousuun

Villavillitys: kutomisharrastuksen paisuminen on nostanut kotimaisen villan hintaa ja saanut koko alan nousuun
Käsityöharrastajat ostavat villaa enemmän kuin vuosikymmeniin. Se on johtanut ensin kehräämöpulaan, sitten villapulaan ja nyt huimaan hinnan nousuun. Ala on ennennäkemättömässä nosteessa.
Julkaistu: 24.2.2022

Lampuri ja ProAgrian VILLA-hankkeen projektipäällikkö Anu Pentti henkäisee.

– Tämä on jotenkin ihan hämmästyttävä tilanne. Olen itsekin 25 vuotta kasvattanut lampaita, mutta eihän tällaista ole ennen ollut, Pentti sanoo.

Pentti kertoo keskustelustaan lampurin kanssa, joka oli pohdiskellut, että vielä vuonna 2019 villoja ja lankoja sai käsityömessuilla ja markkinoilla myydä aika rauhassa ilman suurempaa kysyntää. Sitten tapahtui jotakin.

Muutos konkretisoituu villan hinnassa. Kun aikaisemmin lampuri sai villasta puolesta eurosta 2,5 euroon kilolta, tällä hetkellä hinta on parhaimmillaan neljästä eurosta jopa kahdeksaan euroon, laadusta riippuen. Korkeinta hintaa lampurit saavat suomalaisten alkuperäisrotujen, suomenlampaan, kainuunharmaksen ja ahvenanmaanlampaan villasta. Sekä suomenlampaan että kainuunharmaan villa on pehmeää, kiiltävää ja kutittamatonta. Ahvenanmaanlampaan villa taas muistuttaa suosittuja islantilaisia villoja.

Korkeinta hintaa lampurit saavat suomalaisten alkuperäisrotujen, suomenlampaan, kainuunharmaksen ja ahvenanmaanlampaan villasta.

Nyt Suomessa puhutaan jopa villapulasta. Miten entisestä lampaanlihan ja taljojen tuotannon ongelmajätteestä tuli himottu aarre?

Alkoiko kaikki Strömsöstä?

Yleisradion suositun kotoiluohjelma Strömsön käsityöasiantuntijalla, toimittaja Lee Esselströmillä saattaa olla jotakin tekemistä asian kanssa. Hän kertoo heränneensä ensimmäisenä koronakeväänä ajatukseen, että tarvitaan jotakin yhteistä tekemistä kaiken negatiivisuuden, huolestuneisuuden ja eristäytyneisyyden keskelle. Esselström ideoi viiden viikon mittaisen Instagram-sarjan, jossa kudottiin yhdessä kerran viikossa hänen suunnittelemaansa yksinkertaista huivia.

Matkalla kehräämöön. Villayrittäjä Piia Aaltosen lähitiloilta ostamat villat paalataan Piikkiön keräyspisteessä tiiviiksi, jotta kuljetus helpottuu.

– On tutkittu asia, että kutominen rauhoittaa. Se aktivoi molempia aivopuoliskoja, kädet tekevät toistuvaa liikettä, verenpaine laskee ja mielihyvähormonit valtaavat alaa, Esselström kertoo.

Sarjan päätteeksi monet seuraajat pyysivät Esselströmiä neuvomaan villapaidan kutomista, sillä itse tehdyt islantilaiset villapaidat olivat tulleet muotiin. Pyyntöjä tuli niin paljon, että Esselström ryhtyi miettimään, jospa hän tosiaan suunnittelisi Strömsö-villapaidan.

– Tein koko ison prosessin yleisön kanssa: piirsin, suunnittelin ja näytin seuraajille, missä vaiheessa olen.

Strömsö-villapaita julkaistiin tammikuun lopussa vuosi sitten. Jälleen kerran Esselström teki ohjeiden lisäksi videoita, joissa neuvotaan vaiheittain kädestä pitäen. Runsaassa kuukaudessa ohjetta ladattiin yli puoli miljoonaa kertaa. Tällä hetkellä sitä on ladattu noin 1,2 miljoonaa kertaa.

Vaaleita, mustia ja kaikkea siltä väliltä. Salolaisen Mikkolan tilan lampaiden villa on värjäämättö­mänäkin värikästä.

– Villapaidan suosio on ollut iso yllätys. Toisaalta ihmiset olivat oppineet, että jos lupaan, että se onnistuu aloittelijalta, niin se myös onnistuu, Esselström hymyilee.

Salon Hajalassa Mikkolan tilalla katras valkoisia, mustia, harmaita ja kirjavia lampaita kipittää hyvässä muodostelmassa kohti. Lampuri Peppi Laine huikkaa rauhallisesti ohjeita paimenkoira Trialle, ja se huolehtii lampaat aitauksen perältä heinäpaalin luokse.

Kun lampaat ovat aloittaneet halukkaasti heinän rouskuttamisen, Laine kertoo, että hän on kehräyttänyt lampaidensa villasta pieniä eriä lankaa myytäväksi tilallaan. Kun Suomeen iski korona, lampuri yllättyi.

– Silloin tällöin joku oli ostanut pari lankakerää sukkiin tai lapasiin. Nyt ihmiset rupesivat yhtäkkiä kutomaan villapaitoja ja halusivat ostaa viisi tai kahdeksan kerää lankaa. Kerät vain hupenivat käsistä, Laine hämmästelee.

Kiharampi on parempi. Paras villalanka syntyy pitkästä, puhtaasta ja kiharasta villasta.

Tilalla on talviaikaan 200–300 lammasta, mutta kesäaikaan määrä tuplaantuu. Suurin osa uuhista on suomenlampaan ja dorset-rodun risteytyksiä. Lisäksi Laineella on Gotlannin turkislampaan ja texell-rodun risteytyksiä.

Laine kertoo, että erilaisilla lampailla on erilainen villa. Suurimmasta osasta voidaan tehdä lankaa, mutta osa villasta soveltuu paremmin esimerkiksi villapeitteisiin ja -mattoihin.

– Villan hinta on minun näkökulmastani tuplaantunut.

Parturissa. Musta pässi pääsee painavasta villastaan lampuri Peppi Laineen tottuneissa otteissa.

Lampolassa musta pässi kävelee mekaanisesti nostettavalle kerintätelineelle, ja Laine napsauttaa suurta partatrimmeriä muistuttavan keritsimen päälle.

Lampaan villa on kylmään aikaan päältä kostean nihkeää, sillä eläimen tuottama lämpö ja kosteus on kondensoitunut karvan pinnalle. Turkin sisältä karva on kuiva ja hyvin lämmin. Laine keritsee selästä alkaen pitkin kylkiä, ja paksu turkki valuu päältä melkein yhtenäisenä mattona. Pässi ei ole toimenpiteestä moksiskaan. Kaverit seuraavat toimenpidettä kiinnostuneena aitauksesta, mutta kohta niidenkin huomio siirtyy lähinnä heinäpaaliin.

Laine kertoo, että lammasta ei keritä suinkaan vain siksi, että saataisiin villaa, vaan keritseminen on laissakin määrätty toimenpide, joka parantaa lampaan hyvinvointia ja vilkastuttaa sen aineenvaihduntaa. Keritty lammas innostuu syömään enemmän, ja lihankasvattajakin tykkää, koska ruhopaino kasvaa. Se myös parantaa lampaan hedelmällisyyttä ja maidontuotantoa.

– Kun niillä ei ole hikinen eikä tukala olo, ruokakin maistuu paremmin. Sen tuntee lampolan ilmassakin, kun se kuivuu ja raikastuu, Laine juttelee.

Lampaat saapuivat Mikkolaan kymmenen vuotta sitten sen takia, että Laine halusi saada savipitoisten peltojensa rantamaat pois viljelystä, jotta peltojen ravinnevalumat peltoja halkovaan Purilanjokeen sen kautta Saaristomereen saataisiin minimoitua. Lampaat laiduntavat suojavyöhykkeiden nurmikasvustoa ja huolehtivat niiden monimuotoisesta ekosysteemistä.

Lampaiden pitäminen on Suomessa nimenomaan lihantuotantoa – villantuotantoa ei tueta.

Sittemmin Laine huomasi, että karitsanlihalle löytyi hyvin kysyntää, joten katras lähti kasvamaan. Tällä hetkellä tila tuottaa noin 6 000 kiloa lihaa, 600 kiloa villaa ja 50–60 taljaa vuodessa. Lampaiden pitäminen on Suomessa nimenomaan lihantuotantoa. Villantuotantoa ei Suomessa tueta.

Parikymmentä lammasta Laine keritsee itsekin, mutta koko katraan keritseminen on ammattilaisen työtä keväisin ja syksyisin.

– Keritsijä ottaa 4–5 euroa lampaalta. Yhdestä lampaasta saadaan kerralla 1–1,5 kiloa myytäväksi kelpaavaa villaa. Pitkään sain lajittelemastani villasta pari euroa kilolta, nyt noin neljä euroa. Helpolla matematiikalla huomaa, ettei raakavilla mikään bisnes ole ja ettei jokaista karitsaa kannata keritä. Olen silti ajatellut koko ajan, että se vähäkin, mitä saan villasta, pienentää keritsemislaskuani. Siinä sen merkitys on, Laine sanoo.

Musta pässi vaikuttaa uteliaan kiinnostuneelta uudesta tyylistään. Turkkia on vielä sen verran jäljellä, ettei ihan kylmä tule, mutta askel on keveämpi. Laine tarkistaa kerityn villan ja lajittelee sen laadun mukaan. Paras lanka syntyy pitkästä ja kiharasta villasta. Roskaiset ja huopuneet osat kelpaavat lähinnä juhannuskokkoon.

Villaa voi käyttää myös karkottamaan hirviä ja kauriita.

Laine kertoo, että monet eläimet eivät siedä villan rasvaisen lanoliinin hajua. Pellon reunoille levitetyllä hukkavillalla on saatu hetkeksi häädettyä hirviä rapsipellolta ja kauriita hautausmailta ja mansikkamailta. Ehkä tulevaisuudessa villalle löydetään muitakin uusia käyttötapoja, esimerkiksi eristemateriaalina.

Suomalaisen villalangan valtavasti kasvanut kysyntä on saanut vipinää aikaan myös kehräämökentälle. Kehräämöpula on ollut yksi pullonkaula alan kasvulle, mutta se on hyvää vauhtia hellittämässä.

Kilpailu villasta on saanut villan ostajat miettimään tapoja houkutella lampureita omaan tuottajarinkiin.

Viime syksynä aloitti kaksi kehräämöä Sievissä ja Jämsässä. Tänä vuonna aloittaa vielä kolme kehräämöä lisää Nurmeksessa, Polvijärvellä ja Puumalassa. Yhteensä Suomessa tulee tänä vuonna toimimaan 11 ammattimaista kehräämöä. Lisäksi tiedetään olevan pieniä, tilakohtaisia kehräämöjä, jotka eivät juuri markkinoi palveluitaan muille. Kaikki kehräämöt eivät tee villasta lankaa, vaan esimerkiksi huopatuotteita.

Suurin toimija suomalaisen villan kehräämisessä on Mikkelin Hiirolassa toimiva Pirtin Kehräämö. Viime vuonna se käsitteli noin 46 000 kiloa kotimaista villaa, ja valmiita villatuotteita siitä syntyi noin 30 000 kiloa. Toimitusjohtaja Päivi Hämäläinen on tyytyväinen, että kehräämö sai uutta kapasiteettia viime vuonna, kun se osti Jämsän huopatehtaan vanhan kiinteistön ja koneet.

– Meillä on vielä resursseja kasvattaa tuotantoa, sillä kaikkia linjoja ei ole vielä käytössä. Koko tuotantoa ei luoda suomalaisen villan ympärille, vaan teemme asiakkaille myös ulkomaisesta villasta heidän tuotteitaan, Hämäläinen sanoo.

Kehräämökapasiteettiongelman tilalle onkin nousemassa uusi ongelma: villapula. Lampurit kertovat, että sähköpostiin kertyy lukuisia kyselyjä villan ostajilta. Kilpailu villasta on saanut villan ostajat miettimään tapoja, joilla houkutella lampureita omaan tuottajarinkiin. Samalla alalla on herätty kehittämään toimitusketjuja.

– Meillä on aloitettu viime syksynä oma sopimustuottajamalli, ja sitä laajennetaan entisestään. Villan hankintaprosessin kehittämistyöhön tullaan panostamaan jatkossakin. Täytyy kyllä myöntää, että kotimaista villaa on yhä hankalampaa saada, kun markkinat ovat kuumentuneet niin kovasti, Hämäläinen sanoo.

Tarmo Thorströmin ja Katrina Salon suunnittelema Rauma-neule on villapaitabuumin uusin hitti.

Pro Agrian VILLA-hankkeen mukaan vain puolet Suomessa tuotetusta villasta otetaan tällä hetkellä talteen ja toimitetaan jatkojalostukseen. Tuohon hukkavillaan monet kehräämöistä nyt laittavat toivonsa. Puumalassa juhannuksena aloittavan Saimas Spinneryn toimitusjohtaja Sanski Matikainen luottaa siihen, että villaa riittää heillekin.

– Hyvät kontaktit pitää olla. Villa vain pitää saada hyötykäyttöön niiltä tiloilta, jotka eivät sitä hyödynnä. Jos meillä kehrättäisiin vain suomenlammasta, noin 30 000 kiloa pitäisi mennä vuodessa lävitse, Matikainen sanoo.

Pelkän villan varaan ei ole tarkoitus jäädä, vaan Saimas Spinnery aikoo käyttää tuotannossaan myös alpakkaa, mohairia ja vaatetekstiilijaetta.

Lampurit puolestaan ovat heränneet miettimään kuljetuskustannuksia. Luonnonvarakeskus Luken vuoden 2020 lukujen mukaan eniten lampaita oli Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Suurimmat lammaskunnat olivat Salo ja Somero.

Varsinais-Suomessa arvioidaan olevan eniten lampaita, mutta siellä ei toimi yhtään kehräämöä. Tänä vuonna aloittavat kehräämöt sijaitsevat Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Ajomatka Varsinais-Suomesta sinne kestää viidestä seitsemään tuntia yhteen suuntaan. Kilpailu villasta saattaakin kääntyä niiden yritysten voitoksi, jotka tekevät villan toimittamisesta lampureille helpompaa ja halvempaa. Sen allekirjoittaa myös Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja Marjo Simpanen.

– Sehän on ollut perinteinen vitsi, että lampureiden lomamatkat tehdään aina pakettiautolla ja että ne suuntautuvat Mikkeliin, Simpanen hymyilee.

Värikkäät villalankakerät täyttävät seinän kokoisen hyllykön paimiolaisen Vuonueen myymälässä. Yrityksen suomalaiseen villaan erikoistunut yrittäjä Piia Aaltonen näyttää suurta laatikollista mustan lampaan värjäämättömiä lankavyyhtejä, joita hän seuraavaksi kerii ja vyöttää myyntikelpoisiksi lankakeriksi.

Yrittäjä Piia Aaltonen tekee, vyöttää ja lajittelee villalankakerät värien ja ominaisuuksien mukaan Vuonuen myymälän hyllyyn.

– Kun olen ollut tekemisissä lampureiden kanssa, esiin on noussut aina se, että villaa on pitänyt toimittaa kauas, että hinta on ollut alhainen, ja että villan tuoma hyöty on sulanut kuljetuskustannuksiin. Siitä se lähti, että päätin ruveta kokopäiväiseksi lankayrittäjäksi, Aaltonen kertoo.

Hän ostaa villaa, toimittaa sen kehrättäväksi, myy omia lankojaan sekä toimittaa niitä myös lankakauppoihin. Kehräämönpitäjäksi hän ei ole edes pohtinut ryhtyvänsä, sillä tietää sen vaatiman työmäärän. Sen sijaan hän on kehittänyt suomalaisten lampaiden villasta muun muassa muovittoman villasukkalangan.

Pelkkä villa ei sukassa kestä, vaan yleensä lankaa on vahvistettu polyamidilla. Aaltonen keksi vahvistaa suomalaista villaa puukuitu Tencelillä. Kun keksintö voitti uutuustuotekilpailun Suomen Kädentaito -messuilla juuri ennen koronaa, kysyntäkäyrä ampaisi pilviin. Villasukkalankaakin enemmän Aaltonen myy suomalaisesta kokovillasta tehtyjä lankoja, sekä värjäämättömiä että värjättyjä.

– Kaupaksi menee kaikki, jonka kehräämö pystyy valmistamaan. Joudun myymään paljon eioota. Jos joku tietty väri tai laatu puuttuu pitkään valikoimista, sitä odotetaan.

Aaltonen on organisoinut villan keräyspisteitä, joihin lampurit voivat toimittaa villansa. Vaikka hän kilpailee muiden villanostajien kanssa, se ei ole hänen mukaansa koko kuva tilanteesta. Ostajat tekevät myös yhteistyötä esimerkiksi organisoimalla yhteiskuljetuksia kehräämöön. Kun ala nyt kehittyy voimakkaasti, Aaltonen toivoo, että toimijoilla riittäisi malttia menestyä.

– Olisi tärkeää, että ei tehtäisi äkkinäisiä hinnankorotuksia.

Suomalaisella villalla menee hyvin, mutta sen maine on myös helppo pilata.

Kommentoi »