Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Elämäni työvuoro

”Olimme yltä päältä hiessä, veressä ja eritteissä” – Ensihoitaja Simo Hytönen kohtasi kolme kuolemaa yhden työvuoron aikana

”Potilaiden läheisten elämä muuttuu kertaheitolla, mutta meillä auttajilla uudet tehtävät vievät ajatukset pois edellisistä”, kertoo lääkärihelikopterin ensihoitaja Simo Hytönen.

19.8.2025 Apu Terveys

Olen työskennellyt vuodesta 2005 lähtien ensihoitajana lääkärihelikopterissa itäisen Suomen alueella. Tiimiin kuuluu useimmiten ensihoitolääkäri, HEMS-ensihoitaja ja lentäjä. Työssä olen oppinut, että elämä on hyvin arvaamatonta. Pitää olla kiitollinen joka hetkestä, jonka saa olla hengissä ilman suuria terveyshuolia.

Jokunen vuosi sitten kohtasimme muutaman tunnin aikana kolme kuolemaa. Aloitimme aamun elvyttämällä työmatkallaan ollutta ihmistä, mutta hän menehtyi. Seuraavaksi menimme auttamaan kotona asunutta ikäihmistä, jonka elämä oli kuitenkin jo päättynyt. Olimme lentämässä tukikohtaan, kun tuli hälytys liikenneonnettomuudesta. Siinä menehtyi alaikäinen lapsi.

Oli kaunis kesäpäivä. Olimme yltä päältä hiessä, veressä ja eritteissä. Tukikohdassa kävimme pesulla ja söimme. Niin sanotussa teknisessä purussa kertasimme, mitä teimme ja olisiko jotakin voitu tehdä toisin. Vuoro jatkui sen jälkeen normaalisti. Potilaiden läheisten elämä muuttuu kertaheitolla, mutta meillä auttajilla uudet tehtävät vievät ajatukset pois edellisistä.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt